lauantai 31. joulukuuta 2016

Lukuhaaste vuodelle 2017: Aistittavat kirjat!






Uusi Vuosi - Uudet Haasteet. En malta olla antamatta itsekin uutta haastetta, kun keksin mielestäni tosi mojovan idean:

Ihmisillähän on käytössään viisi aistia: kuulo, näkö, tunto, maku ja hajuaisti. Lisäksi puhutaan niin sanotusta kuudenneesta aistista, jolla tarkoitetaan herkkyyttä 'vaistota' asioita, mutta sen jätän tämän haasteen ulkopuolelle!

Haaste kuuluu siis näin:

Aistittavat kirjat - lue kirjoja kaikilla aisteilla!

1. Kuuloaisti        Kuuntele äänikirja tai lue kirja ja havainnoi ääniä käännellessäsi kirjan sivuja.
                             Kuuluuko rapinaa, suhinaa vai onko täysin hiljaista. 
                             Pystytkö lukemaan melussa? Häiritseekö taustaäänet?
                             Saako lukemasi sinut kuulemaan ääniä?

2. Näkö aisti        Lue kirja ja havainnoi silmilläsi, ihan normaalia.

3. Tuntoaisti        Tunnustele kirjaa. Miltä se tuntuu. Onko sen sivut karheita, sileitä.
                            On myös erityisiä kirjoja, joissa on käytetty eri materiaaleja. 

4. Makuaisti        No, tämä voi olla hieman vaikea, sillä kukapa nyt kirjoja alkaisi pureskella.
                            Mutta kuinka on, herättääkö kirjalukeminen sinussa näläntunteen, alkaako sylkeä
                            kerääntyä, jos ei kirjaimellisesti oteta, niin maistuuko kirja puulta?

5. Hajuaisti         Miltä kirja tuoksuu? Onko se vanha ja tuoksuu ehkä ummehtuneelta? Tuoksuuko 
                            kirja painomusteelta. Haistele ja aisti!

Voit ottaa osaa haasteeseen lukemalla kirjoja käyttäen omia aistejasi tai lukemalla kirjoja, jotka käsittelevät jotain tiettyä aistia/aisteja!

Lukemalla osoitat olevasi:

Et ole käyttänyt ainoakaan aistia olet lukijana saamaton                0    kirjaa
Olet käyttänyt näköaistia             olet lukijana tavanomainen         1    kirja
Olet käyttänyt 2-3 eri aistia         olet lukijana kokeileva                2-3 kirjaa/aisti
Olet käyttänyt 4-5 aistia              olet lukijana moneen ehtivä        4-5 kirjaa/aisti

Katsotaan taas vuoden lopussa, mikä on saldo ja tuleeko mahdollisesti arvontaa!
Tervetuloa aistimaan kirjojen maailma.

Hyvää vuotta 2017 ja lukuiloa!

KIRJAHERBARION KOONTIPOSTAUKSET TÄHÄN - KIITOS! AIKA LOPPUI!

 



Vuosi lopuillaan ja nyt on aika koota yhteen vuoden aikana luettua ja haasteissa onnistumisia. Kirjaherbarion osalta kiitän kaikkia mukaan lähteneitä ja kirjallisia kasvioita keränneitä. Oma kasvioni jäi muutamaa vaille tavoitteesta, jos minulla nyt sellaista olikaan. Olisihan tuo kolmekymmentä ollut ihan mukava saavutus, mutta kyllä kaksikymmentäkahdeksankin on ihan hyvä ja kelpo suoritus. 

Vuoden mittaan kirjastoautoreissuilla kyllä tuli vastaan moniakin kirjoja, joista olisi pinnan saanut, mutta kun kirja ei kuitenkaan ollut ihan mun juttu, niin lukematta ne jäi ja näin kasvitkin keräämättä.  Oman kirjaherbarioni löydät yläpalkista. Ties, vaikka vielä sitä päivittäisin ihan vain omaksi iloksi, jos ei muuten.

Muistutus vielä: Linkitä siis tähän postaukseen oma Kirjaherbariopostauksesi viimeistään 1. tammikuuta niin olet mukana arvonnassa. 

Helmet lukuhaasteen pohdintaa!

Lähdin Helmet lukuhaaste 2016:een innolla, tavoitteenani päästä lista lävitse, vaan pikkuista jäi vaille. Ajattelin, että katson aiheen ja yritän etsiä siihen sopivan kirjan joko hyllystäni tai kirjastoautolta. Joskus jokin kohta tuli täytettyä yllättäen, kuten Pablo Picasso, joka tuli vastaan ihan etsimättä. Joissain kohdin olen mennyt siitä, missä aita on matalin, kuten esimerkiksi kirjassa juhlitaan -kohta, jonka kuittasin Astrid Lindgrenin sotapäiväkirjoilla (minulle riitti, kun kirjasta löytyi syntymäpäiväjuhlia yms.). 

Viisi kohtaa jäi löytymättä, tosin kohtaan "Et ole kuullut kirjasta koskaan" sopisi aika moni tänä vuonna lukemani kirja. Mielestäni ihan hyvä saavutus ja monipuolisesti luettu kuitenkin, vaikka otinkin (ajatuksistani huolimatta) joillakin kirjoilla osaa useampaan haasteeseen, kun sopivat moneenkin.

Tässä lista kirjoista ja linkeistä. Teuvo Pakkalan Kertomuksia -kirjasta en tehnyt erillistä postausta. Sinänsä kirja oli kyllä kiinnostava ajankuvauksena ja ainakin kertomus Ihme ja Kumma on tuttu nimellä Kymmenellä pennillä siirappia. Teuvo Pakkalaa voisi ajatella lukea enemmänkin.


  •  Ruuasta kertova kirja Cherokee Cooklore
  • Matkakertomus Cecilia Lindqvist: Matkalla Aronin kanssa
  • Kirjassa rakastutaan James Oliver Curwood: Kuolleista palanneet
  • Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja Annika  Thor: Saari meren keskellä
  • Kirjan kannesta   voi tehdä kirjanaaman   Crying Wind: Itkevä Tuuli
  • Kirjastosta kertova kirja Momoko Harasaki: Surusta puhkesi laulu
  • Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja: Eva Ibbotson: Virta vie viidakkoon
  • Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Sanna Tahvanainen: Kuningatar
  • Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja: Helen Wells: Cherry Ames - Island Nurse
  • Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Tomihiro Hoshino: Sairaalan puistossa kukkii atsalea
  • Sarjakuvakirja Herge: Ottokarin valtikka
  • Näytelmä Hugo Jalkanen: Pyhä yö - joulumysteerio
  • Kirjan nimi on kysymys Lisa Tetzner: ... mitä järvellä tapahtui
  • Historiaa käsittelevä tietokirjaTuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet
  • Kirjan kansi on mielestäsi ruma AnnikaThor:Lumpeenkukkalampi 
  • Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
  • Kirjassa juhlitaan Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945
  • Lastenkirja Enid Blyton: SOS ja junanryöstäjät
  • Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  • Kirjan nimi viittaa vuorokauden aikaan Verneri Liinamaa: Iltahetkiä ja saturetkiä
  • 1700-luvulla kirjoitettu kirja Wordsworth and Coleridge: Lyrical Ballads 1798
  • Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.) Rauha. S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia
  • Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.) Raili Mikkanen: Aurora - keisarinnan hovineito
  • Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja Jane Austen: Emma
  • Kirjassa on yli 500 sivua Charles Dickens: Pickviwk-kerhon jälkeenjääneet paperit 
  • Elämäkerta tai muistelmateos Sanna Hedman: Henry Hedman - Kärrynpyörä, taivas ja ma
  • Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
  • Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja Paula Laaksonen: Sanna ja esteratsun arvoitus
  •  Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja Judith Pella:Kahtia jaettu kansa 
  • Viihteellinen kirj Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti
  • Olympialaisista kertova kirja: Leena Härmä: Tuittupää ja Rantakylän Sisu
  • Kirjassa on myrsky Aleid Van Rhijn: Tuhotulva
  • Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja Anni Korpela: Hyvästi näkinkenkäranta.
  • Keskustelua herättänyt kirja Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon Tupa
  • Kirjassa ollaan avaruudessa Herge: Päämääränä kuu
  • Kokoelma esseitä tai kolumneja Teuvo Pakkala: Kertomuksia (ei erillistä postausta)
  • Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan Lee Roddy: Hevoskesä 
  • Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  • Nobel-voittajan kirjoittama kirj Svetlana Aleksijevits: Tsernobylista nousee rukous
  • Eläkeläisen suosittelema kirja
  • Kirjassa lähetetään kirjeitä Cecilia Samartin: Nora & Alicia
  • 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja Hala Jaber: Lentävällä matolla BagdadiinKirjassa
  • Mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.) Helena Liikanen-Rengel: Maman Finlandaise 
  • Kirjassa joku kuolee : Ulla Leena Lundberg: Kuninkaan Anna 
  • Suomalaisesta miehestä kertova kirja Heikki Palmu: Oulusa koulussa 
  • Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Hilda Stahl: Elisabet ja salaperäinen laatikko 
  • Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Pablo Neruda: Maremoto 
  • Kirjassa on alle 150 sivua Jean Dominic Bauby: Perhonen lasikuvussa 
  • Vuonna 2016 julkaistu kirja: Karen Kingsbury: Kuuluisuuden hinta
  • Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja 
  • Cherokee Cooklore - To make my bread!


    Cherokee Cooklore
    Preparing Cherokee Foods
    Edited by
    Mary Ulmer & Samuel E. Beck
    Published by
    Mary and Goingback Chiltoskey
    in cooperation with
    The Stephens Press, INC

    71 pages


    Tämän pienen kirja-aarteen löysin kerran helsinkiläisestä kirja-antikvariaatista. Kirjanen sisältää Cherokee-intiaanien ruokia ja niiden valmistusta. Ensimmäisenä osiona on kuvallinen kertomus siitä, kuinka vanha Aggie Lossiah, vanha Cherokee-nainen, valmistaa papuleipää perinteisin menetelmin. Suomalaiseen jouluperinteeseen on kuulunut lipeakala, ja ennen muinoin lipeällä pestiin pyykkiä. Tämän kirjan yllätys oli, että, että Cherokeet ovat käyttäneet tuhkaa ruonlaitossa. Esimeriksi tämän esitellyn papuleivän valmistuksessa maissintähkiä liotetaan tuhkaliemessä (jos nyt olen ymmärtänyt oikein). 

    Tämä kirjanen on hyvin mielenkiintoinen ja jahkahan kerkiäisi, niin täytyisi syventyä hieman tarkemmin näihin ohjeisiin. Yksi tuttu ohjekin löytyi. Perunamuussi kuulosti ihan kotoiselta. Ilmeisesti intiaanit eivät kuitenkaan käyttäneet meille tuttua perunaa, vaan jotain muuta lajiketta, josta en ole ihan varma, bataattia tai vastaavia.

    Lopun yrttilista ja mihin niistä tehtyjä rohtoja on käytetty on myös mielenkiintoinen ja vaatisi aikaa syventymiseen.
    ...
    Tämän luon Helmet lukuhaaste 2016 kohtaana yksi: Kirja kertoo ruoasta.

    Terttu Pajunen-Kivikäs: Tyttökolmikko!

    Terttu Pajunen-Kivikäs
    Tyttökolmikko
    Gummerus, 1967
    116 s.














    Tyttökolmikko kertoo kolmen tytön, Katriinan, Pirkon ja Ilonan sekä kaveriporukan elämästä keväästä syksyyn. Oikeastaan, vaikka tyttökolmikko onkin tavallaan kirjan keskiössä sopisi tämän kirjan nimeksi paremminkin Meidän talon elämää, sillä tapahtumia seurataan lähiökerrostalon asukkaiden ympärille nivoutuen. Tyttökolmikon ohella tärkeitä henkilöitä on talon muut lapset, muun muassa Timo, joka johtaa intiaanileikkejä norssilaisen otteella sekä talon aikuisempi väeöstä, kuten Jykevän täti, joka on sanaisen arkkunsa kanssa pistämässä lusikkansa joka soppaan sekä nuoripari Tarja ja Lauri.

    Tyttökolmikko sivuaa koululaiselämää. Siinä pyritään ja päästään tyttökouluun tai lyseoon. Eletään aikaa ennen peruskoulu-uudistusta. Erikoisena yksityiskohtana Kekkosen ajan Suomesta on viittaus YYA-sopimukseen, mikä ponnahtaa esiin, kun lapsijoukko leikkii intiaaneja.

    Olen valkonaama ja sinä punanaama, mutta kumpikin olemme oikeita miehiä. Puristakaamme kättä ystävyyden merkiksi. Lentävä Kotka ojensi kätensä. Kaksi eri rodun uljasta sankaria solmi ystävyyden ja avunantosopimuksen liiton. Lentävä Kotka lausui: - Valkoinen veli, Lentävä Kotka olla ysäviä. Ei sotia sinun kanssa. Aina auttaa ystävää. - Ja minä vannon sinulle, Lentävä Kotka, en koskaan kohota kättäni sinua ja kansaasi vastaan. Reiluja miehiä vastaan en taistele. Me olemme nyt solmineet ikuisen ystävyyden...

    Jonkinlainen epäsuora viittaaus Peppi Pitkätossuunkin kirjasta löytyy. Tarja, joka on jo kauppaopistolainen esittelee nukkejaan pikkutytöille ja kertoo, että tämä on Ethel-Elfrida-Maria-Virginia-Pikkuheidi-Ruusunen. Siinä nimirimpsussa onkin monta kirjallisuusviittausta.

    Outo sana: Körökki

    Epäloogista:

    Tyttökolmikko on aloittanut uudessa koulussaan. 

    Tytöt vetäytyivät istumaan portaille. Ilona toimitti: - Kyllä meidän luokan Irmeli on vielä hoopompi. Eri hassua kun minä jouduin eri luokalle.

    Ilona on siis tämän mukaan eri luokalla kuin Pirkko ja Katriina, ja hänen luokallaan on Irmeli.
    Myöhemmin kerrotaan: 

    Ruotsinkielen opettaja, Heljä Oras, lopetti selostuksensa ja filmitunnin. Hän väänsi valot palamaan ja ryhtyi järjestelemään kuvakokoelmaansa. - Pirkko ja Ilona, viekää nämä laatikot opettajainhuoneeseen.


    Äkkiä Pirkko ja Ilona ovatkin samalla oppitunnilla. Kuinka se on mahdollista, jos he ovat eri luokilla. Ja vähän myöhemmin kerrotaan edelleen:

    Katriina pysytteli erossa tovereistaan. Irmeli laahusteli laiskana hänen luokseen ja  tokaisi purukumia natustellen: - Mikäs meidän luokan lelliä vaivaa? 

    Äkkiä tuo outo tyttö, Irmeli onkin Katriinan kanssa samalla luokalla, vaikka hänen piti olla Ilonan luokalla ja Ilonan olla eri luokalla kuin kaksi muuta tyttökaveriaan.

    Muutoin kirja on ihan sutjakka lähiokuvaus ajoilta menneiltä.
    ...
    Kirjaherbarioni kasvoi yhden kasvin verran: Paju (Salix)

    perjantai 30. joulukuuta 2016

    Kurjen siivellä luettua!

    ATC-korttiin kurki tehty kalanluusta, 
    höyhenistä ja taustaa itsetehty paperi
    KURJEN SIIVELLÄ

    haasteen antoi Pinon päällimmäinen blogin pitäjä ja tarkoituksena oli lukea kirjoja, jotka sijoittuivat Itä-Aasiaan. Mielenkiintoinen haaste, sillä haasteen maista ainakin Japani on kiinnostanut minua jo pitkään. Eipä niin ollen olekaan ihme, että lukemistani kirjoista suurin osa sijoittuikin Japaniin.



    Tässä vielä listausta linkkeineen:

    5. Tomihiro Hoshino: Sairaalan puistossa kukkii atsalea (luettu toisen haasteen yhteydessä)

    Tilastoituna maittain tulos on seuraava:

    Japani               5
    Pohjois-Korea  1
    Taiwan             2 
    Yhteensä          8

    Kiitos haasteesta. Mielenkiintoista oli matkata Kurjen siivellä. 

    Kaksi kirjallista matkaa Formosalle eli Taiwanille!

    Mirjam Pynnönen
    Lientshen Formosan poika
    Ristin Voitto r.y 1958
    143 s.

    Elma Aaltonen
    Neljän Tärkeän Puron Tarinoita
    Suomen lähetysseura, 1960
    219 s.




    Mirjan Pynnösen ja Elma Aaltosen kirjat käsittelevät molemmat samaa aihetta - lähetystyötä. Ne myös sijoittuvat samaan maanosaan - Formosalle. Tosin Formosa-nimi on jo vanhentunut ja nykyisin puhutaan Taiwanista. Kirjat eroavat toisistaan kuitenkin niin kerronnallisesti kuin kulttuurisesti. Lientshen Formosan poika on näkökulmaltaan vapaita suuntia edustava, kun taas Elma Aaltosen teos on evankelisluterilainen. Sama ydinsanoma kuitenkin löytyy niistä molemmista, evankeliumin valo pakanuuden pimeydessä vaeltaville.

    Miss' oleanderit kukkivat
    ja valkoliljat ihanat,
    miss' kypressit luo varjojaan
    ylitse vihreen vuorimaan;
    se maa on kaunis, verraton,
    Formosa nimeltään se on.

    Kuin helmen syliin aaltojen
    on Jumalamme luonnut sen.
    Se maa on tuhatlähteiden,
    vuorien vesivirtojen.
    Siell' helkkyy ääni lintujen,
    soi laulu tummain lapsien. --- ---

    (Mirjam Pynnönen: Lientshen Formosan poika)

    Kerronnallisesti Lientshen Formosan poika on yhtenäinen tarina pojasta, joka kasvaa tarinan myötä nelivuotiaasta pikkupojasta nuorukaiseksi. Hän menee kouluun, jonne tulee Suomesta lähetystyöntekijä opettamaan englantia lapsille. Lientshen kuulee sanoman Jeesuksesta. Tämä lähetystyöntekijä muuttaa kuitenkin Japaniin juuri kun Lientshen olisi halunnut kysyä häneltä tarkemmin näistä asioista. No, vuosien myötä Lientshen kuitenkin tulee kristityksi ja alkaa julistaa Jumalan sanaa omalle Hakka-kansalleen. Lietshen Formosan poika on mahdollisesti todellisuuteen pohjautuva, sillä ainakin siinä mainitut lähetystyöntekijät ovat ihan oikeita, eläneitä, minulle osin tuttujakin  lähetystyöntekijöitä. Paikallinen kulttuuri henkien ja esi-isien palvontoineen tulee tutuksi, myös ero tasaisen maan ja vuoristoheimojen välillä. 

    Elma Aaltosen Neljän Tärkeän Puron Tarinoita on kokoelma lyhyitä tarioita eri ihmisistä ja elämästä Neljän Tärkeän Puron kylässä. . Kerronta on leikillistä, vaikea sanoa, onko nämä kohdistettu lapsille vai aikuisväestölle. Lapsista kuitenkin puhutaan paljon ja niitä vilisee kertojan elämässä. Vai kertooko kirjailija omasta elämästään vai minä-muodossa jonkun toisen elämästä? Ehkäpä kuitenkin omastaan.

    Kauan kauan sitten, kun olin luultavsti vähän suurempi kuin sinä nyt, kuulin unessa, tai valveillako lienee, jonkun sanovan: "Pienten ilojen maa". Sen jälkeen olen usein huomannut eläväni Pienten ilojen maassa. Siellä elän myöskin Neljän tärkeän puron kylässä. Pieniä iloja on paljon, eivätkä ne kaikki niin pieniäkään ole.  (Elma Aaltonen: Neljän tärkeän puron tarinoita).

    Paikallinen kulttuuri ja ajattelutapa tulee lähelle, samoin myös lähetystyön haasteet, niin ulkoiset kuin sisäisetkin. Aaltosen teoksessa on myös valokuvia, jotka tuovat autenttisuutta kerrontaan.

    Neljän Tärkeän Puron Tarinoita ihastuttaa minua myös nimillä, joista jotkut on suomalaisessa muodossa, jotkut paikallisessa, Kuun hieno, Pieni käytäntö, Kaunis Helmi. Miten viehättäviä nimiä.

    Molemmissa kirjoissa on jonkin verran myös paikallishistoriaa.

    Aaltosen kirjan kannesta sen verran, että kuvituksen on tehnyt Doris Bengström ja minusta kansikuvitus on oikein viehättävä ja tyylikäs.Mirjan Pynnösen kirjasta en osaa sanoa, kuka kansikuvituksen on tehnyt, mutta ei sekään ole yhtään hassumpi.

    Mainittakoon vielä, että Formosaa ei siis enää ole. Formosa nimi on vanhentunut ja nykyään puhutaan Taiwanista. Ottaessani hieman selvää alueesta oli yllätykseni suuri, sillä kaikki maat (Suomi mukaan luettuna) eivät ole tunnustaneet Taiwania (Kiinan tasavalta). Syynä tähän on yhden Kiinan (Kiinan kansantasavalta)  politiikka. Aiemmin käytetty Formosa-nimi on portugalilaista perua ja tarkoittaa kaunista.
    --
    Näillä mukana Kurjen siviillä -haasteessa.
    Saanen tällä myös uuden kasvin Kirjaherbariooni, sillä jos Lientshen  jaetaan tavuihin LI-EN-TSHEN niin Li tarkoittaa Luumua.

    tiistai 27. joulukuuta 2016

    Vaelsin LÄPI HISTORIAN!

    Kuluneen vuoden mielenkiintoisimpia lukuhaasteita oli Läpi historian -haaste, jossa luettiin eri aikakausille ja tyylisuuntiin kuuluvia kirjoja. Aloitin lukemisen antiikista ja etenin nykyaikaan hieman siksakaten. Haasteessa oli mahdollisuus edetä aina keisariksi tai keisarinnaksi (tsaari/tsaaritar), johon vaadittiin, että oli lukenut kirjan kultakin aikakaudelta. Minä en ihan keisarinnan titteliä saavuttanut, sillä symbolismi jäi löytymättä, vaikka luettujen kirjojen määrä saavutti tuon rajan.

    Hieman kuitenkin mietin mahdollisuutta, että pistäisin tuon 2000-luvulla kirjoitetun Orapihlajapiirin symbolismiin, koska se hieman vaikutti symbolistiselta kirjalta, vaikka ei olekaan kirjoitettu symboliikan syntyaikaan, mutta eihän se ihan oikein olisi. Kuningattaren tittelikin jäi samaisesta symboliikan puuttumisesta auki, mutta onhan prinsessankin titteli ihan mukava. Luin kuitenkin yhteensä neljätoista kirjaa tätä haastetta ajatellen. Myös moni muuhun haasteeseen tai muuten vain lukemani kirja sopi tähänkin haasteeseen joten otin niitä mukaan jokusen ja näin lukemieni kirjojen määrä on mittava. 

    Joitakin kirjoja oli hieman vaikea määritellä aikakauteen. Tapahtumat saattoivat sijoittua eri aikakaudelle kuin mitä kirjoitusaika osoitti. Listalla kirjat on sijoitettu sen tuntuman mukaan, mikä parhaimmalta tuntui.

    Kiitokset Klassikkojen lumoissa -blogille mielenkiintoisesta haasteesta. Historia on yksi lempigenreistäni ja siksi pidin tästä haasteestakin erityisesti.

    Tässä vielä listausta lukemastani:

    LÄPI HISTORIAN -haaste:

    Antiikki (800 eaa - 400 jaa) 
    1.   Elisabeth Charles: Helenan perhe

    Keski-aika (400 jaa - 1400-luku

    1. Arthur Sundstedt: Puukenkäkansa
    Renesanssi 1400- 1500 -luku
    1.  Mark Twain: Johanna D'Arc 
     Barokki ja Klassismi (1600-luku)

    1.  Elisabeth George Speare: Rastaslammen noita 
    2.  John Bunyan: Kristityn vaellus  
    3.  Madame de La Fayette: Clèves'in prinsessa
    Valistus ja esiromantiikka (1700-luku)
    1.  Maila Talvio: Itämeren tytär
    2. Daniel Defoe: Robinson Crusoe
    3.  Wordsworth and Coleridge: Lyrical Ballads (luettu toisen haasteen yhteydessä)
    Romantiikka (1800-luvun alku)
    1.  George McDonald: Kalastaja ja kartanon neito & Markiisin salaisuus
    2.  Harriet Beecher-Stowe: Setä Tuomon tupa (luettu toisen haasteen yhteydessä)
    Realismi ja naturalismi (1800-luvun loppu)
    1. Teuvo Pakkala: Kertomuksia (ei erillistä postausta, luettu myös Helmet-haasteeseen, )
    Symbolismi 1800-1900-luvun vaihde

    Modernismi ja eskpressionismi (1900-luvun alku)
    1. Aune Krohn: Jumalan teillä 
    2. Sotatalvi: Runovalikoima
    3. Ellinor Mend: Punikkityttö ja jääkäriupseeri (ei erillistä postausta)
    Radikalismi ja postmodernismi (1900-luvun loppu)
    1. Liisa Keitaanpää: Pasurin tyttäret
    2. Ian Serraillier: Hopeaveitsi  (Luettu toiseen haasteeseen)
    3. Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri (edustaa mielestäni symbolisimia, vaikka ei olekaan kirjoitettu 1800-luvulla).      (Luettu muuten vain)
    4. Edita Morris: Hirosiman kukat  (Luettu muuten vain)

    Edita Morris: Hirosiman kukat!

    Edita Morris
    Hirosiman kukat
    WSOY,  1965
    Alkuteos:  The flowers of Hiroshima
    Suomentanut Juhani Jaskari
    169 + 2 s.


    Elokuun kuudenteen päivään tuhat yhdeksänsataaneljäkymmentäviisi asti Hirosima oli vilkas satamakaupunki, jonka asukasluku oli kolmesataakuusikymmentätuhatta. Mutta tuon päivän aamuna suuri kaupunki katosi maan pinnalta....







    Edita Morrisin Hirosiman kukat on pitkään ollut hyllyssäni. Sinne sen poimin aikoinaan lapsuuskotini vintin lattialta hylättynä . Muistan miettineeni, mikähän kirja se tämäkin on?

    Hirosiman kukat on kertomus japanilaisesta yhteiskunnasta ja Hirosiman tuhosta yhden köyhän perheen ja amerikkalaisen turistin näkökulmasta.  Tarinan kertoja on Juka, jolla on pikkusisar Ohatsu sekä puoliso Fumio. Hirosiman tuhosta on kulunut neljätoista vuotta. Juka tapaa amerikkalaisen turistin Samin, jonka Juka pyytää (japanilaiseen tapaan hienovaraisesti) asumaan heille. Sam ihastuu Ohatsuun, Jukan pikkusisaren kauneuteen. Sitä, että Jukan perhe on selviytynyt Hirosiman pommituksista elävinä, mutta kärsineinä Juka ei paljasta, kunnes eräällä kävelyretkellä Sam näkee virrassa lipuvat valkoiset kukat. 

    - Katsokaa, tuossa on taas kukkakimppu, aivan kuin silloinkin. 
    -  Olette oikeassa, Sam-san, Tuo on Ohatsun kukkakimppu, sanon hiljaa...

    ja Juka kertoo liekehtivän Hirosiman päivästä. Kertoo, kuinka hän juoksee pitkin katuja, äitinsä, Matsui-täti ja Ohatsu, vielä kolmivuotias lapsi takertuneena äitinsä selkään. Kuinka heidän kaikki vaatteet oli räjähdys repinyt yltänsä, kuinka tulenlieskat syöksähtelivät läpi ilman, kertoi kiitävistä liekkisuihkuista, jotka polttivat kaiken, mihin koskivat - puut, talot, pakenevat ihmiset. 

    - Kadut olivat niin kuumia että asfaltti kuohui, ja moni koiraparka paahtui elävältä, koska ei saanut käpäliään irti. Muistan miten ne huusivat pelosta, nuo koirat. Ja äiti huusi varmaan myös, ennen kuin hän hyppäsi veteen.
    - Juka, älkää sanoko enempää. Teillä ei ole siihen voimaa.
    - Minun on löydettävä voimaa. Teidän on  tiedettävä tämä, sanon hänelle, sillä te olette nyt sisäpuolella, kuten mekin.

    Hirosiman kukat ei ole onnellinen kirja. Se ei ole puhtaan onnellisen rakkauden kertomus, vaikka siinä rakastutaankin. Olla Hirosiman selviytynyt on ehkä jonkun mielestä onnekkuutta, mutta ei heidän, jotka kokevat sen vuoksi syrjimistä. Sen saa Ohatsukin kokea, kun hän rakastuu nuoreen valokuvaajaan, mutta jonka vanhemmat eivät hyväksy Hirosiman selvinnyttä sukuun.

    Tästä aiheesta tuli jolloinkin dokumentti YLE:llä. Siitä, miten heihin suhtauduttiin, heihin, jotka selvisivät. Itse tämän kirjan luettunani jäin miettimään, kuinka Hirosimassa vielä voi olla elämää? Tsernobyl tyhjennettiin, se autioitui, kuinka voi Hirosimassa vielä olla elämää? Myös kuva kärsivistä eläimistä, koirista ulisemassa asfalttiin juuttuneina koskettaa kummallisen syvältä. Miksi juuri tuo kuvaus korventaa niin mieltä. Eikö ihmisten kärsiminen ole suurempi kuin eläinten? 

    Hirosiman kukat puhuu tärkeästä asiasta. Se ei ole vain syväluotaus japanilaiseen elämään, jos siinä kohta japanilainen kulttuuri jollain tasolla avautuukin. Enemmänkin se puhuu juuri kärsimyksestä. Mitä me toisillemme teemme? Mikä mielenkiintoista, Juka ei syytä Samia Hirosiman tuhosta, eikä kirjailija puhu mitään Samin syyllisyydentunteista, onhan hän amerikkalainen, vaikka ei sotilas olekaan. "Ne kenraalit". Sam vain toteaa. Mitäpä hyötyä syyttelystä olisikaan. Eikö se vain veisi uusiin konflikteihin. 

    Hirosiman kukat on hyvin hienovarainen kirja. Japanilainen kulttuuri, vanhemman ihmisen kunnioitus, naisen asema, sisustustyyli, askeettisuus tulevat hyvin esiin. Silti jään pohtimaan, onko kirja loppujen lopuksi erityisen japanilainen? Onko kirjoittaja japanilainen? Ei. Kirjoittaja on yllätyksekseni ruotsalainen. Kirja pohjautuu hänen poikansa kokemuksiin ja tunnelmiin. 

    Hirosiman kukat on hyvin sodanvastainen tarina. Mietin kirjan henkilöitä. Ohatsu on nuori, rakastunut, mutta kokee, että hänen pitää kadota, vaikka Hiiroo haluaa naida hänet vastoin kunnioitettujen vanhempiensa tahtoa. Kadota siksi, että hän ei ehkä pystyisi saamaan terveitä lapsia, joihin jokaisella miehellä on oikeus. Juka, kertoja on nainen kolmissakymmenissä, hänellä on lapsia ja kuolemansairas mies. Juka tuntee syvästi, mutta hänellä on myös järkeä ja taito katsoa eteenpäin. Sam - tuo amerikkalainen turisti taas on minusta hieman naiivi. Voiko todella olla niin tietämätön Hirosiman todellisuudesta, kuin Sam näyttää olevan, pohtiessaan, miksi silkkitoukanviljelijällä ei ole korvia ja miksi hän vetää myssynsä niin syvälle, mikä on kynsinyt hänen ihonsa arville? Voiko todella olla niin tietämätön todellisuudesta? Kuitenkin Sam on kiltti, lääkärin poika, joka on ajautunut liikealalle, mies, joka etsii paikkaansa maailmassa.

    Hirosiman kukat on moniulotteinen kirja. Se on kärsineen ihmisen ääni ihmiselle. On eri asia tietää asioista, kuin olla niissä sisällä. Siitä oikeastaan puhuu tämän päivän pakolaisongelmakin. On eri asia teitää pakolaisongelman olemassaolo, kuin olla itse sisällä siinä pakolaisongelmassa. Hirosiman kukat on sodanvastainen kirja mainitsematta lainkaan sanaa sota. Se puhuu kärsimyksestä ja siitä, että lievittääkseen kärsimystä on itse oltava kärsimyksessä sisällä. 

    ....
    Kurjen siivillä -haasteessa mukana tällä kirjalla.

    maanantai 26. joulukuuta 2016

    Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri!



    Hanna Tuuri
    Orapihlajapiiri
    Otava, 2011
    285 s.

    Jäässä se on. Miia sanoi. Se pysäytti pyörän ja jäi seisomaan tien reunaan. Jää ylsi Väinölänniemen uimarantaan asti, vaikka oli jo toukokuu, koulun loppuun enää kolme viikkoa. Minä halusin pyöräillä vielä Rönönsaaren sillale varmistamaan: seiltä järvenselkä näkyi kokonaan. Me seistiin sillalla. Avoin jää oli mustunutta, mutta selällä kyykki pilkkijöitä. Saaren rannassa hakkasi joku saunan portailta rautakangella jäätä.
      
    Ihastuttava, moniulotteinen kasvutarina, jossa  todellisuus ja unet, unelmat polveilevat. Aluksi en oikein tiennyt lukiessani, onko tämä totta vai mitä. Eihän tällaista kevättä ole ollutkaan? Järvet jäässä toukokuun lopulla, johan nyt, kunnes tajusin. 

    Hanna Tuurin Orapihlajapiiri on nokkelasti kirjoitettu, elävästi kerrottu tarina sairaanhoitaja Kirsistä ja hänen tyttärestään Annista, jotka muuttavat Kuopiosta Irlantiin.  Kirsi haluaa elämäänsä uuden suunnan ja löytää sen Knocknamurran kyläyhteisöstä, jossa erityislapset asuvat yhdessä hoitajiensa kanssa ilman palkkaa, mutta saaden sen, mitä elämään tarvitaan. Anni, neljätoista-vuotta, ei haluaisi muuttaa. Anni kaipaa mummoa, joka on kuollut pari vuotta ennen muuttoa. Annille mummo on yhä elossa. Mummon sanat, mummon olemus on yhä Annin elämää ja voimanlähde. Tietoisuus lähestyvästä muutosta pois tutusta ja ystävien luota kylmää Annin sielua. Minä en muuta. En muuta. Hän julistaa äidilleen huomiolappujen voimin.

    Knockamurraan lähtö on kuitenkin edessä . Elämä niin sanottujen erilaisten asukkaiden kanssa ei aina ole helppoa, vähin erin kylän terveistä ja sairaista tulee kuitenkin arkea. Anni tutustuu kahteen poikaan, Liamiin ja Oisiniin joista erityisesti Oisin tulee hänelle tärkeäksi. Sitten ilmenee, että Oisinillakin on epilepsia.

    Orapihlajapiiri on hyvin kaunis tarina. Kertojina  siinä vuorottelee Kirsi ja Anni, kumpikin kertoo tapahtumista omasta näkövinkkelistään. Kirsi pohtii suhdettaan työhön, työtovereihin, hoidokkeihin ja tyttäreen. Siinä sivussa uusi rakkauskin tuntuu puhkeavan kukkaan. Anni kipuilee murrosikäisen tunteissa, sopeutumisvaikeuksissa ja hyväksyäkö äidin kiinnnostus työtoveriin. Pitikö tämän muttua niin omistuiseksi Antonin lähellä? Nolottaa. Ilman Kirsin kerrontaa tämä voisi hyvinkin olla tyttökirjaksi luokiteltava. Ystävyyden syntymistä kuvataan lämmöllä ja suurella sydämellä, silti arasti ja niin vakuuttavasti.

    Vaikka en ole kovin tykästynyt mystisiin kirjoihin niin pidin tästä kirjasta paljon, sillä mystisyys ei ollut liian mystista. Keltteihin viitataan, Irlannissa kun ollaan. Orapihlajapiirillä on silläkin oma tärkeä roolinsa.

    Keskity, ääni sanoi. Vedin syvään henkeä. Oli oltava varma, uskottava niin lujasti, että se muutui todeksi. -Rohkeutta! mummokin muistutti. Itsepäinen, itsenäinen, rohkea! Rohkeus on ensimmäinen askel. Minä työnnyin lähemmäs reunaa ja näin jo kuinka potkaisisin kantapäillä vauhtia, liukuisin ilmaan. - Ei pidä junnata paikallaan, mummo sanoi. - Eikö pidä, pitääkä, miksei pidä. Keith irvisti. Mummo työsnsi Ketihin eteen pikkuleipärasian, antoi Keithin valita ja otti itsekin, en alkoi mutustaa pikkuleipiä yhdessä.  Et keskity ollenkaan, ääni muistutti. Yritin taas. Suljin silmät ja levitin kädet, potkaisin. Tunsin tuulen nappaavan. Maa katosi jalkojen alta, vatsassa tuntui tyhjä kieppaus, mutta ilma kantoi. - Näetkö, Oisin sanoi. - Niin helppoa se on. Pitää vain keskittyä, luottaa ja uskoa. SE nauroi, viuhui pois ja jätti minut jälkeen. Hetken olin ihan vapaa. Vapaus oli kevyttä, murheettomuutta, puhdasta riemua. Nousin aina vain korkeammalle ja korkeammalle, ylös kirkkauteen, missä taivas oli laaja ja rajaton ja avoin.

    En oikein osaa sanoa, onko tämä aikuisten kirja vai nuortenkirja. Jossain siinä välimaastossa liikutaan. Ei todellakaan yhtään hullumpi löytö kirjastoautosta.

    ---
    Kirjaherbario: Orapihlaja (Crateagus)

    Helmet lukuhaaste 2016 kohta 1: Ruoasta kertova kirja (Ei varsinainen ruokakirja, mutta ruokiakin mainitaan ja niitä kuvaillaan.

    Läpi historian olen kahlannut eri vuosituhansilla, vuosisadoilla, kymmenluvuilla, tyylisuuntia, vain symbolismi jäi hakusalle. Toisaalta tämä Orapihlajapiiri, vaikka ei ole kirjoitettu 1800-luvun lopulla sopisi mielestäni hyvin edustamaan symbolismia. Ainakin, jos ottaa huomioon tämän määritelmän.


    Myytit, legendat ja unet elävät rinnan todellisuuden kanssa tässä teoksessa. Miksi ei nykykirjailijakin voisi olla symbolisti?

    ...
    Kirjan on lukenut myös Lumiomena, joka pitää tarinaa sympaattisena. Jaana, täältä toisen tähden alta, viihtyi kirjan parissa, mutta ei saanut mitään suurta elämystä. Hanna, Kirjainten virrassa -blogista puolestaan piti kirjaa ihan liian varovaisena ja säröttömänä omaan makuunsa.

    Ian Serraillier: Hopeaveitsi!



    Ian Serraillier
    Hopeaveitsi
    WSOY, 1975
    Alkuteos:  The silver sword (1956)
    Suomentanut: Aila Nissinen
    125 + 1 s.

    Kansikuva: Maija Karma


    Sinä yönä peitti tuuman paksu lumi Varsovan katot. Ruth ja Bronia nukkuivat makuuhuoneessaan äitinsä huoneen vieressä. Edekin makuusoppi oli yläkerrassa, ullakon alapuolella. Poika oli unessa, kun sotilaat tunkeutuivat taloon, mutta heräsi kuullessaan ääniä ovensa takaa. Hän hyppäsi vuoteestaan ja käänsi ripaa. Ovi oli lukittu. Turhaan hän huusi ja hakkasi overa nyrkillään. Sitten hän heittäytyi maahan kuuntelemaan korva lattiaa vasten. Miesäänet karjuivat komentoja äidin huoneessa, mutta Edek ei erottanut, mitä siellä puhuttiin. 

    Hopeaveitsi on kertomus Balickin perheestä ja pakomatkasta halki Puolan ja Saksan kohti Sveitsiä. Balickin perheen isä Jozef oli viety vankileirille jo aiemmin. Tämä oli kuitenkin karannut sieltä. Kun hän pääsee takaisin kotiinsa Varsovaan, näkee hän kotitalonsa pommitetun hajalle ja kuulee, että lapset ovat kuolleet ja vaimo viety työleirille Saksaan.

    Isä Balick on onneton. Hänessä elää kuitenkin toivo, että lapset olisivat elossa ja että hän vielä tapaisi vaimonsakin ja päättää suunnistaa kohti Sveitsiä, vaimonsa suvun luokse. Ennen sitä hän kuitenkin tapaa orpopoika Janin, jolla on tutun näköinen Hopeaveitsi. Josez Balick pyytää Jania välittämään viestin lapsilleen, jos koskaan tämä sattuisi näkeemään kuvatunlaisia lapsia.

    Entä, mitä tapahtui Ruthille, Edekille ja pikku Bronialle, kun natsit tulivat yöllä hakemaan heidän äitiään? Edek ampui kohti natseja talon katolta ja siitä suuttuineina nämä kostivat lukitsemalla talon ja palaamalla myöhemmin räjäyttämään tämän. Lapset olivat kuitenkin paenneet kattojen kautta. Ennen pitkää he  kohtaavat Janin ja yrittävät tulla toimeen parhaansa mukaan. 

    Hopeaveitsi on hieno kirja urheudesta ja rohkeudesta ja vähän kasvustakin vastuuseen. Tarinan kerrotaan pohjautuvan todellisiin tapahtumiin. Hyvän nuortenkirjan mukaisesti kirja päättyy onnellisesti, vaikka monenlaista ehtii tapahtua, ennen kuin Balickin lapset löytävät vanhempansa.
    ....
    Hyönteisdokumentti-blogin pitäjä asetti itselleen NTK-haasteen ja mukaan sai tulla, jos kiinnostusta oli. Nuorten toivekirjaston (NTK) kirjoissa on monia mielenkiintoisia kirjoja, joita olen vuosien varrella lukenut, joitakin useammankin kerran. 

    Hopeaveitsi-kirjan lisäksi olen tänä vuonna lukenut seuraavat NTK-kirjat.


    Viljo Kajava: Talvinen lakeus!






    Ankara vapuden maisema
    pohjoisen maan!
    Hangessa tähtien alla sen
    nähdä nyt saan:
    tuikkivat kirkkaina, suurina
    Pohjan valot -
    tässä on maani, lakeus,
    harmaat talot.

    Hiljainen lakeus, pakkanen,
    kuutamoyö.
    Valkoinen kuuntuuli kimmeltä
    oksilta lyö.
    Ankara vapauden maisema:
    täällä vasta
    mieheksi kasvan, tekoihin,
    uneksimasta.

    Ankara vapauden maisema
    pohjoisen maan!

    - Viljo Kajava
     ...

    Sotatalvi
    Valikoima runoja
    Yrjö Jylhä, Arvi Kivimaa, Viljo Kajava, Ragnar Ekelund, Mika Waltari, Lauri Viljanen, Otto Varhia
    Otava, 1940









    sunnuntai 25. joulukuuta 2016

    Huugo Jalkanen: Pyhä yö - Joulumysteerio!



    Tuo armon valkokyyhky
    nyt viestin maailmaan.
    Jo laantuu tuskan nyyhky,
    käy toive versomaan.
    On pyhä jouluyö,
    on juhla jumalainen
    Messiaan synnyin yö!
    ....

    Tuttu joululaulu, yllätys ainakin minulle , löytyi vanhasta näytelmäkäsikirjoituksesta.

    Pyhä Yö
    Joulumysteerio
    Kirjoittanut Huugo Jalkanen
    Musiikin sovittanut Armas Maasalo
    Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen julkaisusarja n:o 19
    Helsingissä 1924.






    Helmet lukuhaaste 2016 Kohta 12: näytelmä

    lauantai 24. joulukuuta 2016

    Aune Krohn: Joululaulu!



    JOULULAULU

    Kuule, oveasi
    Joulu kolkuttaa!
    Totta pyhä vieras
    sisään tulla saa?
    Ovi auki, portit korkeaksi,
    sydännhuonehesi avaraksi!

    Joulun lapsenmieli
    päästä sydämeen,
    Joulun lapsenriemu
    rintaan murheiseen.
    Ovi auki, portit korkeaksi,
    sydänhuonehesi avaraksi!

    Ovi auki, auki...
    Valo tulvehtii
    joululaulut soivat,
    kuusi välkehtii!
    Ovi auki portit korkeaksi
    Kuninkaasi tulla vierahaksi!

    Aune Krohn: Jumalan teillä. WSOY, 1918

    Tomihiro Hoshino: Sairaalan puistossa kukkii Atsalea!

    Tomihiro Hoshino
    Sairaalan puistossa kukkii Atsalea
    SLEY-kirjat, 1985
    Alkuteos: Ai, Fukaki Fuchi Yori
    Suomentanut Virpi Turunen
    187 s.

    Kannen kukka Tomihiro Hoshino, maalattu suulla




    Tomihiro Hoshino on nuori, vastavalmistunut voimistelunopettaja. Hän on ollut ensimmäisessä opettajantoimessaan pari kuukautta, kun näyttäessään hyppyä puomilla, tapahtuu onnettomuus. Tomihiron niska vaurioituu ja hän halvautuu.

    Tomihiro viettäää sairaalassa neliraajahalvautuneena yhdeksän vuotta. Näihin vuosiin mahtuu niin paljon epätoivoa, kysymyksiä, mutta myös iloa. Vähin erin Tomihiro pääsee vuoteesta erityispyörätuoliin. Hän oppii maalaamaan suullaan ja kirjoittamaan. Erityisesti kukat herättävät hänessä ajatuksia. 

    Lähdin paareillani sairaalan takapihalle. Se oli erilainen  kuin huolellisesti hoidettu etupiha. Siellä oli vanhoja puurakennuksia, kivilouhikkoa ja rikkaruohoja. Minä pidin tuosta hylätystä, mullantuoksuisesta paikasta, ja halusin päästä sinne jokaisena tyyneä, aurinkoisena päivänä. Siellä katselin hiljaa taivasta. Vaikka katselin sitä joka päivä, en koskaan saanut siitä kylläkseni. Katsellessani taivasta unohdin liikuntakyvyttömyyteni ja tunsin uiskentelevani vapaasti äärettömyydessä. Kääntäessäni päätäni sivulle näin rikkaruohojen joukossa pienen "äidin ja lapsen kukan". Sen nimi koksetti minua syvästi ajatusteni vaellettua vapaati toukokuun kirkkaalla taivaalla.

    Äiti työnsi paarejani
    sairaalan peräpihalle saakka.
    Äidin ja lapsen kukka
    etsi turvaa sementtiraunoista.
    Katselin taivaalle kukan tavoin
    ja häikäistyin kyyneliin.
    Äiti luuli, että itken.
    Ujostutti.
    (Kissankäpälä)

    Äidin ja lapsen kukka, eli keltainen kissankäpälä on yksi Japanin seitsemästä kevätyrtistä. E ikoinen määritelmä tuo äidin ja lapsen kukka. Erityinen on myös Tomihiron ja äidin suhde. Ilman äitiä Tomihiro ei pystyisi maalaamaan. Hän ei pysty sekoittamaan värejä itse, vaan äitinsä sekoittaa ne Tomihiron ohjeiden mukaan.

    Tomihiro Hoshinon teos Sairaalan puistossa kukkii Atsalea on omaelämäkerrallinen, päiväkirjamainen teos. Luvut muodostuvat lääkäreiden epikriiseistä, äidin muistoista ja ajatuksista ja Tomihiron ajatuksista. Sairaalan puistossa kukkii Atsalea puhuu vahvasti elämän puolesta, sen voimmasta. Niin kuin kukat nousevat eloon pienestä silmusta, herää Tomihirokin uuteen elämään. 

    Sairaalan puistossa kukkii Atsalea on kurkistus japanilaiseen elämään. Kirjassa on muutamia kirjallisuusviittauksia, jotka herättävät mielenkiintoa, kuten Bokusui Wakayaman runot Kuresakan solasta ja Eiji Yoshikawan kootut teokset. Nimet ovat minulle aivan outoja. Sen sijaan Tomihiro mainitsee yhden lempikirjailijani - Ayako Miuran, jonka teoksilla on hänen elämäänsä merkittävä vaikutus. Ayako Miurasta kerrotaan, että hänkin oli taistellut sairauden kanssa monta pitkää vuotta lähes täysin vuoteeseen sidottuna. Vähitellen Tomihirostakin tulee kristitty. 

    Aivan niin kuin niskani murtui,
    taittui rapsinkin varsi hetkessä, huomaamatta.
    Murtumakohdasta kasvoi uusi, ehompi verso,
    ja puhkesi kukkaan.
    Haluan kasvaa vahvaksi varreksi,
    saanhan minäkin vettä ja valoa niin kuin rapsi.
    (Rapsin kukka)

    ....
    Helmet lukuhaaste 2016 kohta 10: Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
    Kirjaherbarioni: Atsalea (Rhododendrom simsi)

    perjantai 23. joulukuuta 2016

    Daniel Defoe: Robinson Crusoe!


    Daniel Defoe
    Robinson Crusoe
    Atena, 2002
    Alkuteos: The life  and Strange Surprising Adventure of Robinson Crusoe of York
    Suomentanut Samuli S.
    Selkokielelle mukaillut Pertti Rajala
    Kuvittanut  Taija Goldplat
    89 s.



    Tämä jo 1700-luvun alussa kirjoitettu teos sijoittuu 1600-luvulle. Robinson Crusoesta on monia eri versioita, lyhyempiä ja alkutekstille uskollisempia. Tämä selkokielinen teos on typografialtaan kuin runoa, vaikka ei runoa olekaan. Tässä ei juuri ole kuvailuja ja kaikenlainen rönsyily on poissa. Tämä herättää kysymyksen, tarkoittaako selkokielisyys täysin laatusanattomuutta. Lyhyestä virsi kaunis, sanotaan, ja tämän määritelmän mukaan tämä tarina olisi kaunis. No, kyllä Robinsonin elämä taisi olla paljon muuta kuin kaunista, jos sitä kauneuttakin löytyi. Yksi tämän kirjan vahva teema on yksinäisyys. Näin joulunalla hyvinkin ajankohtainen aihe. 

    Robinson Crusoe vietti autiolla saarella 28 vuotta josta noin puolet täysin ilman muita ihmisiä.

    Olisi mielenkiintoista lukea se lyhentämätön versio. Tosin kirjassa löytyy teemoja, jotka eivät oikein ihastuta, merirosvot, ihmissyöjäheimot ym. 

    Ja kuten sanoin, minä kaipasin niitä täydentäviä tekijöitä tarinaan, laatusanoja, kuvailuja, hieman enemmän kuin pelkän tarinan rungon.

    Taija Goldplatin kuvitus on hauska yksinkertaisuudessaan ja persoonallisuudessaan.
    ...
    Tällä mukana Läpi historian valistus ja esiromantiikka (1700-luku)

    Arthur Sundstedt! Puukenkäkansa



    Arthur Sundstedt
    Puukenkäkansa
    Ristin Voitto, 1953
    Suomentanut T.O. Koilo

    Tästä armon vuodesta 1173 lähtien, Guichard korotti äänensä, määrään että kaikilla kaniikeilla on oikeus käyttää kreivin arvonimeä ja että he saavat Lyonissa sen vallan ja ne etuoikeudet, mitkä Forez'n kreiveillä ovat olleet.

    Valta on siirtynyt kreiveiltä katoliselle kirkolle ja se tarkoitti Lyonin kaupungissa arkkipiispa Guichardia. 

    - Hehän ovat aina vastustaneet sotaa Forez'n kreivejä vastaan eivätkä he milloinkaan hyväksyneet, että kaupungin oikeuslaitos ja oikeudenkäyttö ovat meidän käsissämme, vastasi isä, ja sen vuoksi he pakenivat noilta tuomiokirkkomme luona sijaitsevilta kunniakkailta  ja pyhiltä kortteleilta. Nyt he  varmaan aikovat luoda itselleen kaupunkihallinnon Saint Nizier'n ympäristössä.
    - Se ei tule milloinkaan tapahtumaan, jyrisi Guichard, olkoon vaikka ikuinen taistelu meidän välillämme! Ei yhdelläkään, joka nousee pyhää kirkkoa vastaan, ole milloinkaan menestystä suunnitelmissaan. Meillä on valta, meidän tulee määrätä pankkilaitoksesta ja rahanarvosta, sotilas- ja järjestysvallasta, oikeuslaitoksesta ja oikeudenkäytöstä ja kaikesta hallinnosta, me olemme nyt  vapaita ja täysin riippumattomia kaikesta läänityslaitoksesta...

    Kaupungin porvaristoon kuuluva Pietari Valdus on toisaalla pitänyt kutsuja, joilla eräs hänen ystävistään äkillisesti kuolee. Kuolemasta ilmoitetaan arkkipiispa Guichardille, joka kehoittaa Valdusta antamaan lahjoja kirkolle ja hankkimaan näin aneita ystävän puolesta. Ystävän äkillinen kuolema saa Valduksen mietteliääksi ja hän alkaa miettiä syntyjä syviä. Hän alkaa miettiä, miksi kirkoissa Raamattua luetaan vain latinaksi ja kaikkea katolilaista vallankäyttöä? Yhdessä parin kirkonmiehen kanssa Valdus alkaa kääntää Uutta Testamenttia kansankielelle - salassa Guichardin urkkijoilta, jotka vainuavat kapinaa.

    Valdus jakaa kaikki rikkautensa köyhille tarjoamalla näille ruokaa asuntonsa luona. Kun hänellä ei enää ole mitä jakaa, hän alkaa saarnata kansan kielellä sitä, mitä alkukirkon apostolit aikoinaan, sanomaa, jonka katolinen kirkko on kääntänyt nurinkuriseksi.

    Puukenkäkansa on mielenkiintoinen historiallinen teos, joka tuo esiin keskiajan hengellistä liikehdintää, kirkon valtasuhteita ja paavin valtaa. Katolisen kirkon valta ja rikkaudet ovat vastakkain kansan köyhyyden ja tarpeiden kanssa. Aneet, bullat ja muut entisajan (?) käsitteet tulevat tutuiksi sitä mukaan, kun tarina etenee. Kirjan kääntyessä kohti loppuaan ja vuosisadan vaihtuessa paaviksi nousee Innocentius III, joka pistää pystyyn mittavat vainot valdolaisia kohtaan, joita katolisen kirkon taholta pidettiin kerettiläisinä. Loppu, Piemonten  verilöylyineen on hyytävää luettavaa.

    Mikäyllätti minut oli kirjan lopussa ollut maininta dominikaaneista, että tämä mun -kkijärjestö oli edellä kävijä inkvisitiolle. Ei sillä, että minulla olisi kovin paljon tietoa eri munkkisääntökunnista mutta silti. Dominikaaniveljistä käytetty nimi Domini canes eli Herran koirat on kyllä kylmäävä nimitys. Ei minulla ihan niin kamalaa kuvaa dominikaaneista tainnut olla.
    ...
    Läpi historian: keskiaika (1100-1200 -luku)

    torstai 22. joulukuuta 2016

    Paula Laaksonen: Sanna ja esteratsun arvoitus!







    Paula Laaksonen
    Sanna ja esteratsun arvoitus
    Uusi Tie, 1990
    Kansikuvitus: Kristiina Kolari
    129 s.

    Sanna on 14-vuotias hevoshullu. Hänellä on 9-vuotias pikkusisko Jonna, joka on myös hevosista kiinnostunut, mutta on muös innostunut ruoanlaitosta sillä aikaa, kun tyttöjen äiti on jossain Härmässä. Sanna haaveilee omasta hevosesta ja kuinkas käykään, kun äiti palaa matkoiltaan, on hänellä tuomisina Madanga, "pikkukakaroiden poni", kuten ratsastuskoulun omistajan Ellun tytär  Erika tätä kutsuu.

    Kun Ellun ratsastuskoulun hevoset laukkaavat pitkin maalaispikkukaupungin kujia ja metsiä on niiden saamisessa kokoon aika homma. Kaiken jälkeen kuitenkin todetaan, että Madanga on kadonnut. Sitä ei löydy mistään. 

    Kun Sanna sitten saa kirjeenvaihtoystävältään kuvia, joissa on aivan Madangan näköinen hevonen, lähtee Sanna yksinään hakemaan polleaan takaisin ja joutuu suurempaan kuin pulaan.

    Sanna ja esteratsun arvoitus on hevoshullujen peruskauraa. Hevosia, hevosia ja koulunkäyntiä, seurustelua ja seikkailua.

    Kyllä tämä ihan mukava kirja oli, ei siinä mitään. Paitsi hevoskirja, on tämä kirja myös hengellistä lastenkirjallisuutta. Usko ja hengelliset asiat tulevat Sannalle tutuksi poikakaverin myötä, kun he eräänä sateisena päivänä lähtevät seurakuntatalolle teetä juomaan. Hengellisiä asioita ei kuitenkaan tuoda paukuttaen päähän. Kun poikakaveri Murtsi tulee uskoon ja kertoo, että on yösydännä herännyt rukoilemaan Sannan puolesta alkaa Sannakin ihmetellä, josko näissä jotain olisi. Olihan se ihmeellistä, että kun hän oli pahemmassa kuin pulassa ja selivää pulasta ihmeellisesti, niin se voisi johtua siitä, että joku on samaan aikaan saanut sydämelleen valtavan tarpeen rukoilla tytön puolesta. 

    Tämä oli siis ihan luettava kirja. Mitä kuitenkin ihmettelin ja hieman pidän outona on se, että 14-vuotias tyttölapsi seurustelee ikäistään huomattavasti vahemman pojan kanssa. Murtsin täytyy kuitenkin olla jo ainakin kahdeksantoista, koska hänellä on auto. Ehkä jopa vanhempikin. Ikää ei mainita. Vanhemmilleen Sanna puolustautuu, että kun ei tässä kylässä ole samanikäisiä poikia. Jaa jaa. Minun mielestä 14-vuotias on kyllä ihan lapsi eikä sen ikäisten pitäisi vielä seurustella sanan varsinaisessa mielessä. Ihastunut voi olla, olin minäkin aikoinanani ihastunut erinäisiä kertoja, mutta seurustelu, se ei ole lasten puuhaa.
     
    Hengelliseksi lastenkirjaksi tämä on kuitenkin minun mittapuun mukaan hieman erilainen kerronnaltaan. Asioista ei lässytetä, ei paukuteta päähän eikä jurputeta.Todetaan vain osana elämää.


    Erikoissanat:

    Tyrkytys 

    Esiintyy parikin kertaan teksissä ja sillä ilmeisesti tarkoitetaan kaupassa olevaa tarjousta. En ole koskaan kuullut käytettävän tässä yhteydessä.

    Vitsit:

    Kirjassa on muutama puujalkavitsi, joista yksi oli tuttu ja muutama ennenkuulematon.

    - Mikä on maailman siistein eläin?
    - En mä tiedä, oisko pesukarhu?
    - Hevonen tietysti. Sillä on aina harja mukana.

    Kolmas vitsi, jossa mainittiin intiaani ei saanut minua edes hymyilemään, vaikka pointin tajusinkin. Minä en varmaankaan ole kovin huumorintajuinen ja ainakin musta huumori on sellaista, mikä ei juuri naurata.

    ...
    Helmet lukuhaaste 2016 kohta 28: perheenjäsenellesi tärkeäää aihetta käsittelevä kirja. Veljelle (samoin kuin itseleni) usko on tärkeä juttu. Veljentyttärelle hevoset merkitsevät myös paljon.


    keskiviikko 21. joulukuuta 2016

    Annika Thor: Lumpeenkukkalampi!

    Annika Thor
    Lumpeenkukkalampi
    Tammi, 2002
    Alkuteos:Näckrosdammen
    Suomentanut Marja Kyrö
    201 s.













    Kolmetoistavuotias, Itävallan juutalainen Steffi  viettää pikkusiskonsa Nellin kanssa pakolaiselämäänsä Ruotsalaisella rannikkosaarella, jossain Göteborgin lähellä. Syksyn alkaessa hän aloittaa oppikoulun, onne on saanut stipendin. Steffi asuu tohtori Söderbergeillä. Söderbergit ovat hienostoa ja heidän suhtautumisensa Steffiin on hieman junttimainen. Steffi saa syödä keittiössä Elna-apulaisen kanssa, paitsi silloin tällöin yhdessä Söderbergien kanssa. Viikonloppuisin Steffi matkustaa "kotiin" Martan ja Evertin luokse. Paitsi yhtenä lauantaina, jolloin Söderbergit haluavat hänen jäävän, koska heille on tulossa vieraita. Syy, miksi Söderbergit haluavat Steffin jäävän ei ole kuitenkaan niin hauska juttu, kuin mitä Steffi ensin luulee. 

    Steffi on ihastunut Söderbergien poikaan Sveniin, joka on häntä viisi vuotta vanhempi.

    Lumpeenkukkalampi jatkaa tarinaa, joka alkoi Saari meren keskellä -teoksessa.

    Tarina on hyvin kerrottu, nuoren pakolaistytön, kasvavan neidon tunteita kuvaten. Koululaiselämä, ensirakkaus, vanhempien ikävä ja juurettomuuskin ovat vahvasti läsnä. Ruotsalainen elämänmeno toisen maailmansodan pyörteissä, poliittinen liikehdintä on taustalla. Eri väestökerrostumat köyhyys, rikkaus, ystävyyssuhteet kuvataan elävästi. Steffiin on helppo samaistua. 

    Hieman minulle tuli Montgomeryn Emilia ja Teddy mieleen kirjan alkupuolella, mutta lopulta runotyttötunnelmat haipuivat taka-alalle tunnelmien ja tapahtumien viedessä aivan toisenlaisiin sfääreihin.

    Tämä ei ole todellakaan hullumpi tyttökirja .
    ...
    Kuittaan tällä Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 15: kirjan kansi on mielestäsi ruma.

    Kirjan kannesta sen verran, että ne ei mielestäni ole lainkaan kauniit. Toisaalta ne kuvastavat hyvin  tämän teoksen sävyä, joka on ehkä hieman alakuloinen. Mutta en minä ihan noin synkkänä tätä teosta pidä, kuin mitä kansikuvasta voisi päätellä. Lummelampi edusti Steffille toivoa. Muutenkin tämä kirjankansi eroaa aika lailla sarjan muista kansiratkaisuista. Palannen niihin, kun olen lukenut koko sarjan.

    Saan tällä myös uuden kasvin Kirjaherbariooni: Lumme Nymphaea alba