21 joulukuuta 2016

Annika Thor: Lumpeenkukkalampi!

Annika Thor
Lumpeenkukkalampi
Tammi, 2002
Alkuteos:Näckrosdammen
Suomentanut Marja Kyrö
201 s.













Kolmetoistavuotias, Itävallan juutalainen Steffi  viettää pikkusiskonsa Nellin kanssa pakolaiselämäänsä Ruotsalaisella rannikkosaarella, jossain Göteborgin lähellä. Syksyn alkaessa hän aloittaa oppikoulun, onne on saanut stipendin. Steffi asuu tohtori Söderbergeillä. Söderbergit ovat hienostoa ja heidän suhtautumisensa Steffiin on hieman junttimainen. Steffi saa syödä keittiössä Elna-apulaisen kanssa, paitsi silloin tällöin yhdessä Söderbergien kanssa. Viikonloppuisin Steffi matkustaa "kotiin" Martan ja Evertin luokse. Paitsi yhtenä lauantaina, jolloin Söderbergit haluavat hänen jäävän, koska heille on tulossa vieraita. Syy, miksi Söderbergit haluavat Steffin jäävän ei ole kuitenkaan niin hauska juttu, kuin mitä Steffi ensin luulee. 

Steffi on ihastunut Söderbergien poikaan Sveniin, joka on häntä viisi vuotta vanhempi.

Lumpeenkukkalampi jatkaa tarinaa, joka alkoi Saari meren keskellä -teoksessa.

Tarina on hyvin kerrottu, nuoren pakolaistytön, kasvavan neidon tunteita kuvaten. Koululaiselämä, ensirakkaus, vanhempien ikävä ja juurettomuuskin ovat vahvasti läsnä. Ruotsalainen elämänmeno toisen maailmansodan pyörteissä, poliittinen liikehdintä on taustalla. Eri väestökerrostumat köyhyys, rikkaus, ystävyyssuhteet kuvataan elävästi. Steffiin on helppo samaistua. 

Hieman minulle tuli Montgomeryn Emilia ja Teddy mieleen kirjan alkupuolella, mutta lopulta runotyttötunnelmat haipuivat taka-alalle tunnelmien ja tapahtumien viedessä aivan toisenlaisiin sfääreihin.

Tämä ei ole todellakaan hullumpi tyttökirja .
...
Kuittaan tällä Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 15: kirjan kansi on mielestäsi ruma.

Kirjan kannesta sen verran, että ne ei mielestäni ole lainkaan kauniit. Toisaalta ne kuvastavat hyvin  tämän teoksen sävyä, joka on ehkä hieman alakuloinen. Mutta en minä ihan noin synkkänä tätä teosta pidä, kuin mitä kansikuvasta voisi päätellä. Lummelampi edusti Steffille toivoa. Muutenkin tämä kirjankansi eroaa aika lailla sarjan muista kansiratkaisuista. Palannen niihin, kun olen lukenut koko sarjan.

Saan tällä myös uuden kasvin Kirjaherbariooni: Lumme Nymphaea alba

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä roskaa!