Aira Kokki
Ankkurin salaisuus
WSOY, 1964
113 + 1 s.
Kansikuvitus: Aimo Virtasalo
”Eräänä hohtavan helteisenä
päivänä Topi näki Alin ensimmäisen kerran Turusen kioskin
kohdalla.” Näin alkaa Aira Kokin sekä tytöille että pojille
suunnattu lastenkirja. Paitsi Alia, joka asuu Mikko Kellerin luona
Topi tutustuu toiseenkin vieraaseen poikaan – Kariin. Kari onkin
vähän erikoinen tapaus, voittaa Topin tappelussa tuosta noin
yksinkertaisella heittotekniikalla, mitä Topi ei voi ollenkaan
ymmärtää ja Alinkin, joka sentään on melkoinen kaveri.
Erinäisissä seikoissa Kari vaikuttaa myös olevan ihan lyömätön,
kuten juoksussa, mutta Topi ja Alipa ei tiedä, että Karilla on
kaksoissisko Sari, joka on ihan samannäköinen ja, että Kari ja
Sari, jotka asuvat vanhassa taloröttelössä nimeltä Ankkuri
yhdessä merimiesisän tuttavan, Petterin kanssa, isän ollessa
merillä, jekuttavat kaksoset poikia ilmestymällä esille
vuorottain. Lisäksi tuo tuttava, joka pitää heille jöötä on
opettanut lapsille judoa.
”Koko iltapäivän Ankkurin
asukkaat ahersivat pihassa. Petteri katkoi katajat ja pajut
multarajasta poikki. Kari raahasi oksat ja Sari haravoi roskia.
Peipposet viheltelivät ja aurinko räkitti helteisenä ja kullan
värisenä poutaisella taivaalla.”
No, sitten alkaa tapahtua ja
salaisuudet selviävät, kun Ankkuriin ilmestyy kaksosten
”sukulainen” ja Ankkurin pihalla olevaa kaivoa aletaan lähemmin
tutkia. Kesäinen seikkailu voisi ”tehdä selvän” kaikesta,
mutta kaikki päättyy ilman haavereita pelkkään varoitukseen.
Aira Kokin omintakeinen tyyli
pilkistää tässäkin kertomuksessa, vaikka ei ehkä ihan samalla
tavalla kuin muutamissa aiemmin lukemissani teoksissa. Pirteä ja
raikas kesäseikkailu tämä kuitenkin on ja sopii siis yhtä lailla
tytöille kuin pojille.
Looginen päätelmä ja
maalaisjärki:
”Ei iso mies suotta juokse
kenenkään kaivoja kurkkimassa, se on selvä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!