lauantai 22. heinäkuuta 2017

Leena Härmä: Pieni Tuittupää!



Leena Härmä
Pieni Tuittupää
WSOY, 1958 


Luin Pienen Tuittupään viimeksi kolme vuotta sitten, mutta luettu tämä tarina on moneen kertaan. Aina se on kuitenkin tuore ja raikas kerronnaltaan. Pienen Tuittupään miljöö on maaseutukylä jossain Hämeen ja Satakunnan välillä. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin maakuntajako oli erilainen elämänmenosta ja tyylistä puhumattakaan. Silti Tuittupäät puhuvat hyvin samoista asioista kuin, mitä tänä päivänä voi kohdata. 

Pieni Tuittupää, Virpi Lahtela on hyvin toimeentulevasta kodista. Virpi on 6-vuotias. Hänen ystävänsä Ville on hieman vanhempi ja puolestaan hyvin köyhä. Villellä ei ole kuin yhdet kengät ja housut. Hänen äitinsä on leski ja töissä tiilitehtaalla. Ystävyydestä huolimatta lasten elämään riitoja ja kahnauksia mahtuu ja mielikuvitusta ei Virpiltä puutu. Joskus hän sekoittaa vaarallisella tavalla sadun ja todellisuuden, mutta Ville on hänellä hyvänä suojelusenkelinä lähellä. 

Näin naistenviikolla voisin hieman luonnehtia tämän kirjan naishahmoja.

Virpi: Pieni ja pippurinen poikatyttö, jonka mielialat vaihtelevat kuin kesäinen taivas. On vuoroin valoisa ja auringonpaisteinen keijutyttö, välillä kuin myrskynsilmä, pelkkää tulta ja tappuraa. Rehellinen ja suora kaikessa kiivaudessakin.

Virpin äiti: Lahtelan emäntä on työteliäs, ankara kasvattaja, mutta omaa myös huumorintajua ja on oikeudenmukainen.

Mäkiskä: Vanha, taikauskoinen naisihminen, joka kiertelee kylillä juoruamassa. Vähän samanlainen naisihminen on myös Hällforska. Mäkiskän ja Hällsforskan puhelu, jonka Virpi teoksen alussa kuulee, on hiuksia nostattavan karmeaa kuultavaa ja lukiessani ihmettelen, että ei Virpin äiti kimmahda tyttärensä puolesta vaan suree menettämäänsä poikaa.

- Elämän ja kuoleman välillä se tyttökin siinä keikkui, oli kuin variksen poika, kimitti Mäkiskä. -Eipä näy kuolemallekaan kelpaavan. Vankan pojan teiltäkin otti ja tyttörähjän jätti, päinvastoin olisi saanut käydä, sillä olihan teillä jo yksi tyttö ennestään.
- Niinpä niin, olisihan se poika aina poika, huokaisi äiti. - Heikko ja hintelä on tyttö vieläkin, mutta hänellä sisua on.
- Paha sisu sen hengissä pitääkin, huomautti Hällfroska. - Olisipas ollut hyväluontoisempi, niin jo ajat sitten olisi nyykähtänyt.

Huh, huh! On siinä vierialla syntymäpäiväonnittelut kerrakseen.


Vielä löytyy yksi lämminsydäminen naisihminen, Ida.  Rutalahden kartanon emännöitsijä. Lapsirakas nainen, joka taitaa niin askareet kuin viihdyttämisen.

Olen lukenut Tuittupää-sarjan kokonaisuudessaan kolmen viime vuoden aikana. Alla linkit postauksiin. Mikä minua tällä lukukerralla jäi mietityttämään, on se, onko  Virpi Lahtelan ainoa lapsi vai ei? Tässä aloituskirjassa hänellä on isosisko Meeri, mutta en kuolemaksenikaan muista, että häntä mainittaisiin jatkoteoksissa? Myös mietin onko tämän tässä esittelemäni teoksen kansikuva Wendeliniä vai Karmaa? Kansikuvittajasta ei ole mainintaa tässä painoksessa. Kansi on mielestäni todella upea ja tuittupäinen ilme on saatu hyvin esille.

Leena Härmä (1914.2008) on palkittu monilla lastenkirjapalkinnoilla. Hänen Tuittupääkirjojensa miljöötä ja ajankuvaa olen paljon pohtinut. Sijoittuvatko ne ennen vai jälkeen talvi-/jatkosodan? Kirjojen yhteiskunnalliset olot kuvataan välillä niin karuiksi, että ne vievät ajatukset jonnekin ennen sotia, mutta toisaalta karuja asioita tapahtuu vielä nykyäänkin. Kirjasammon sivuilta löysin linkin Paunu Isotalon sosialogiseen tutkimukseen, joka voisi valaista tätä puolta kirjoista.



--
Naistenviikko Leena, Matleena, Leeni, Lenita
100 suomalaista kirjaa

1 kommentti:

  1. Oi, miten viehättävää on seurata päivittäisiä nimipäiväpostauksiasi. Tämän päivän kirjan nimi on verraton. Lisäksi on ilo, että välität vanhoja tyttökirjoja nykypolville, kiitos siitä!

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.