tiistai 29. maaliskuuta 2016

Risto Santala: Pieni astia pyhässä maassa!

Risto Santala
Pieni astia pyhässä maassa
Raamattu- ja julistuspalvelu ry, Kukkila
141 + 1















"Parempi pieni astia Pyhässä maassa kuin suuri jumalanhuone vieraalla maalla."


Sielunhoidollinen ja terapeuttinen muistelmateos on Pieni astia pyhässä maassa. Se on myös rakastavan isän kunnianosoitus pienelle Ismo-pojalleen, joka kärsimyksiensä keskelläkin jaksoi valaa uskoa ja toivoa rakkailleen.

Lyhyet hartauskirjoitukset sisältävät hengellisiä näkökulmia kristillisen uskon ytimeen. Kuolema, kärsimys - ylösnousemus. 

Valokuvaliite on paljon puhuva.

Tämä teos on, sanoisin hebrealaisella sanalla, jonka teoksesta löysin - adina - hienonhineo.


Teemansa vuoksi tästä kirjasta on vaikea tämän enempää kertoa.  Suosittelen tutustumaan, jos jostain saa käsiinsä.
...
Kirjallinen maailmanvalloitus: Israel

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Aleid Van Rhijn: Tuhotulva!

Aleid Van Rhijn
Tuhotulva
Karisto, 1970
Hollanninkielinen alkuteos: Een Helicopter daalde
Tanskankielisestä käännöksestä Stormfloden suomentanut Aila Öhman
175 s.







- Kuule, mikä myrsky, sanoo Kees Wielemaker.
- Anna myrskytä, vastaan hänen ystävänsä Jaap Buis.
- Kiinnitä köysi palkin ympärille. Noin! Ja vedä sitten.... lujemmin... hyvä! Nyt se pysyy!
.
Kees ja Jaap ovat hollantilaisia poikia, jotka leikkivät talliparvella. On lauantai, tammikuun 31. päivä vuonna 1953.

Leikkiessään myrskyä ja merimiehiä he eivät kuitenkaan aavista, että kohta myrskyää ihan oikeasti.

Wielemakerit ovat maanviljelijöitä. Perheeseen kuuluu isä, äiti, Kees ja pikkusisko Sjaantje. Lisäksi on renki Jakob  ja piikatyttö Truin. Heidän maatilansa Iltarusko sijaitsee niin sanotulla vesijättömaalla, hollantilaisittain polderilla.

Hollanti on mielenkiintoinen maa - mereltä valloitettu maa, jossa valtavat padot estävät merta hyökymästä kyliin. Ajatus siitä, että Wielemakerien tila on kaksi metriä merenpinnan alapuolella on päätähuimaava.

Kun myrsky tuona tammi-helmikuun vaihteena alkaa todenteolla käydä hurjaksi ja tulvavuoksi on lisäksi päällä, joutuu Wielemakerit tekemään päätöksiä. Lähteäkö tilalta vai jäädä? He päättävät jäädä, mutta varustautuvat parhaansa mukaan kokoamalla ruokaa ja tavaraa yläkerroksiin. Lehmät ja tilan eläimet kuljetetaan ylemmille alueille.

Pian Wielemakerit kuitenkin saavat huomata, että vesi vain nousee nousemistaan ja he huomaavat kyyhöttävänsä kissan ja koiran kanssa talon katttoparruilla, kylmässä tuulessa ja sateessa ympärillään vain vettä,vettä ja vettä.

Tuhotulva on melkoinen lukukokemus. Tarinan taustalla on todellinen Hollannissa tapahtunut tuhotulva, jonka historiasta ja taustoista on kerrottu kirjan lopussa.

Tuhotulva on lähinnä nuortenkirja. Kerronta on yksinkertaisen sujuvaa, kaunistelematonta, mutta ei tragediassa vellovaa. En kuitenkaan ihan pienille tätä lukisi tai antaisi luettavaksi. Ei ihan tavanomainen nuortenkirja. Sanoisin että tämä on pysäyttävä ja vaikuttava ja sopii hyvin historiasta ja maantieteestä kiinnostuneille. Takakannen kuvauksessa mainitaan, että tämä on "kaunis  kertomus tavallisten ihmisten rohkeudesta ja uhrautuvasta panoksesta vaaran hetkellä".

Ihan hyvä antikvariaattilöytö.

Helmet lukuhaaste 2016 kohta 32: kirjassa on myrsky
...
Kirjallinen maailmanvalloitus: Hollanti

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Helen Wells: Ursula suurkaupungissa ja Ursula merillä!

Helen Wells
Ursula suurkaupungissa
Tammi, 1976
Alkuteos: Cherry Ames, Visiting Nurse
Suomentanut Heidi Järvenpää
148 + 1 s.




Ursula merillä
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames, Cruise Nurse
Suomentanut Leena Uoti
157 + 1 s,





Ursula - nuori sairaanhoitajatar haluaa elämäänsä muutosta ja lähtee opiskeluaikaisten toveriensa kanssa terveydenhoitajaksi New Yorkiin. Yhdessä tovereidensa kanssa he vuokraavat asunnon Greenvich Villagesta, mutta yhteisasuminen ja asuinpaikka ei ensi alkuun tunnu lainkaan onnistuneelta. Paitsi, että kaupunginosa vilisee  erikoisia asukkaita tyttöjen kiusaksi ilmestyy äkäinen talonmies, joka kieltää tyttöjä korjaamasta asuntoa viihtyisämmäksi. Kielloista huolimatta Bertta ei kestä ankeaa asuntoa ja maalaa huonekalut siniseksi ja sotkun selvittäjäksi laitetaan kukas muu kuin Ursula.

No, kaikki kuitenkin lutviutuu avioituneen Ann Evansin myötä ja niin voi tytöt suunnata ajatuksensa uusiin työtehtäviinsä.

Ursula saa oman piirin ja pian hän on jälleen salaperäisten asioiden jäljillä, kun hänen piirissään oleva vanha talo alkaa kiehtoa häntä. Kuka talossa asuu ja miksi hänestä puhutaan niin outoja asioita?

Eräässä kadunkulmassa muuan seikka kiinnitti hänen huomionsa. Hän näki suuren herraskartanoa muistuttavan talon, joka vuosisadan vaihteessa oli varmaankin ollut hieno mutta joka  nyt oli melkein kokonaan puiden ja muun kasvillisuuden peitossa. Toisissa ikkunoissa oli pitsiverhot, toiset suljettu luukuilla. Talon vaiheilla vallitsevaa syvää hiljaisuutta ei mikään ääni rikkonut.

Ursula ei olisi Ursula, jos hän ei lopulta selvittäisi salaisuutta ja saattaisi asioita järjestykseen. Hyvänä apuna hänellä on myös vanha lentäjätuttu Wade, joka ei tunnu kuitenkaan olevan sen enempää kuin hyvä kaveri. Ursula on ennen kaikkea sairaanhoitaja, nainen, joka rakastaa vaihtelevaa työtään ja romanttiset hupsutukset saavat häneltä vain kyytiä.


---
Ursula merillä on jatkoa edelliseen, jos kohta käykin niin, että Ursula loukkaa selkänsä ja pääsee toipumislomalle Karibian risteilylle - ei matkustajana vaan laivahoitajana. Pettymyksekseen Ursula saa todeta, että hän ei voikaan uudistaa veljeltä saatua upeaa uimapukua, mutta pettymyksen karvaus katoaa komean laivalääkärin Kirkin, uusien potilaiden ja uuden salaisuuden myötä. 

Ursula saa potilaakseen pienen Timothy Cranen, jonka hytissä tuntuu vilisevän matkustajia enemmän kuin on suotavaa. On 16-vuotias Jane  Paulding, joka haaveilee taideopinnoista, mutta jonka migreeniä poteva äiti haluaisi tytön seurapiireihin ja on oikea vanhan ajan merikarhu hra Landgraf. Mitä he etsivät Timin hytistä. Ei ainakaan Timin Nalle Puhia.

...
Ursula suurkaupungissa ja Ursula merillä on ihan mukiinmeneviä kirjoja. Tosin niissä on pientä epäjohdonmukaisuutta mitä tulee Ursulan syntymäpäivään. Suomennos tuntuu hieman hutaisten tehdyltä sillä esimerkiksi tuossa ylemmässä lainassa ei ole pilkutkaan kohdallaan (ainakaan minun oppimien pilkkusääntöjen mukaan. En voi välttyä ajatukselta, että näitä on lyhennetty. Hankin nimittäin pari suomentamatonta Cherry Ames -kirjaa ja niissä sivumäärä on yli kaksisataa. No, jahkahan ehdin lukea ne tiedän hieman enemmän.

Mielestäni nämä ovat kuitenkin tarinaltaan hyviä ja jänteviä tarinoita.

Suomennettua:

Mirandalla on ihana levysoittaja.

Hmm.! Levysoittaja vai levysoitin? Nykyään ei kukaan enää taida tunnistaa sellaista, vai tunnistaako?
...
Ursuloita, muun muassa Ursula suurkaupungissa on lukenut myös Norkku, joka on löytänyt kirjoista nostalgisia ja romanttisia vivahteita. Kirjaneito tornihuoneessa taas pitää Ursuloita läpeensä löperöinä, mutta silti niin hurmaavina. 

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Elisabeth Charles: Helena perhe!

Elisabeth Charles
Helenan perhe
WSOY, 1931
Alkuteos:
Suomentanut Waldemar Churberg
493 s,

Helenan perhe on kirja, joka herätti uteliaisuuteni luettuani Anni Swanin Ulla ja Mark -teosta. Siinä kirjaa lukee muuan maisteri Tikka Ullan tätien luona.

"Tosin oli lukeminen kärsivällisyyttä koettelevaa, sillä tuon tuostakin hänet keskeytettiin. Milloin ei everstinna kuullut oikein, milloin täytyi Sofia tädin tuoda esille inhonsa ja paheksumisensa Neron julmuuden ja Tigellinuksen kavauuden johdosta, tai huokaili Agata tädin hellä sydän myötätunnosta kärsivää Helenaa kohtaan."
- Anni Swan: Ulla ja Mark 

Kun sitten sain kirjan jostain käsiini olin onnessani, vaikka lukukomeus ei niitä kaikkein onnellisimpa ollutkaan. 

Helena perhe sijoittuu ensimmäiselle vuosisadalle Anno Domini. Rooman valtakuntaa hallitsee keisari Nero. 

"Ei kukaan, joka luuli jotakin ymmärtävänsä, uskonut sitä. Julkisesta kunniantunnosta ja rehellisyydestä tuskin tiedettiin mitään; valloitetut maakunnat olivat annetut sorrolle alttiiksi. Yksityisten hyvät avut olivat miltei sammuneet; kunniaa, totuutta ja sääliväisyyttä ei ollut kuin nimeksi. Yksin siivouskin oli hävinnyt; julkisesti harjoitettiin moninaista riettautta, jota ei meidän aikanamme sovi mainitakaan, eikä yleinen mielipide sitä tuominnut. Tämä oli yhteiskunta , jossa pahuus oli tunkeutunut melkeimpä jokaiseen perheeseen ja niissä vallitsevat käsitykset olivat mitä saastaisimmat. Miehet olivat menettäneet kunniansa, naiset kainoutensa ja lapset viattoman mielensä"

Tässä yhteiskunnasa eli Helena, nuori kreikkalainen nainen poikansa Markuksen kanssa. Hänen miehensä, roomalainen sotilas Labeo palaa Britanniasta sotaretkeltä ja rinnallaan Helenalla on myös hänen veljensä Kineas. Kineas ja Labeo ovat olleet ystäviä lapsuudesta asti. 

Mielenkiintoinen vastakkainasettelu syntyy kreikkalaisen ja roomalaisen kansanluonteen välillä. Kreikkalaista syntyperää olevat Helena ja Kineas ovat filosofiaan taipuvia, kauneutta ja runollisutta  arvostavia, jollaisina kreikkalaiset kuvataan yleisemminkin, roomalainen Labeo taas on sotilas ja roomalaiset kuvataankin sotilaskansana. 

Helenan poika Markus on oppinut juutalaiselta imettäjältään kristityistä ja heidän uskostaan ja hänen on syntynyt luottamus ja usko Taivaalliseen Vapahtajaan. Helena janoaa myös rauhaa sisimpäänsä ja miettiin poikansa  sanoja ja ennen pitkää hänestä tulee kristitty. Kineas pohtii myös asioita, mutta hän katsoo asioita enemmän Sokrateen opetusten valossa.

Helenan perhe käy vuoropuhelua kreikkalaisten filosofien ja kristinuskon opetusten välillä. Oman lisänsä tapahtumiin tuo keisari Nero, joka sytyttää Rooman palamaan taiteellisena performanssina ja kääntääkseen kansan epäluulot pois itsestään syyttää palosta kristittyjä. Labeo on saanut vihamiehen myös entisestä palvelijastaan Hegiosta. 

Markus sitä vastoin on saanut hyvän ystävän brittiläisestä Galduksesta, jonka pelastumiseen amfiteatterin gladiaattoritaistelusta hän on vaikuttanut. Markus puolestaan on Galdukselle lähes jumalaolento, jota hän palvoo koko barbaarinsydämellä.

Helena perhe on historiallinen romaani Keisari Neron ajan kristittyjen vainoista. Rooman historia yhdessä kristinuskon peruskysymysten ja kreikkalaisten filosofioiden myötä sulautuu koskettavaksi tarinaksi. 

Luin teoksen nyt toiseen kertaan ja yllätyin muistikuvien ja luetun erilaisuudesta. Se, mikä ensimmäisellä kerralla oli jäänyt vahvimmin mieleen olikin tällä kertaa vain hyvin pieni episodi henkilöiden elämässä. Helena perhe on  teos, joka saa sekä kylmät väreet pintaan että herkistää mielen tuntemaan myötätuntoa. Itse säälin jopa sitä pahinta roistoa Neron jälkeen.

...
Tällä mukana Läpi historian -lukuhaasteessa.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

L. Voronkova: Aurinkoinen päivä!


L. Voronkova
Aurinkoinen päivä
Karjalais-Suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi, 1964
Suomentanut Olga Kukkonen
58+1 s.

Aurinkoinen päivä on ihastuttava pieni kuvakirja Tanja-tytön elämästä neuvostoajan kolhoosissa. Kirja sisältää seitsemäntoista lukua, joista muodostuu yhtenäinen kertomus yhden päivän tapahtumista aamuisesta heräämisestä siihen, kun on aika mennä nukkumaan.

Korkea heinikkö ympäröi Tanjaa joka puolelta. Hentovartiset sinikellot keinahtelivat hänen edessään. Päivänkakkarat heloittivat heikössä kuin valkeat rosoreunaiset pikku lautaset. Vaapukanpunainen tahmea tervakukka tarttui mekkoon kiinni. Ja jossain alhaalla heinikössä sirkutti sataäänisiä heinäsirkkoja"
Tanja katseli ympärilleen. Ei näkynyt mitään. Silmien  edessä oli vain kirjavanaan kukkahattuja. Näkyi siellä vielä leppäpensaita, joiden sekaan Pörri oli paennut, ja hyvin etäällä kuusia, niin korkeita ja jylhiä...

Voronkovan kerronta on elävää, lapsentajuista ja luonnollista. Pitkään ajattelin, että Voronkovalta ei ole suomennettu muita teoksia kuin Sinihilkkainen tyttö, kunnes löysin nettiantikvariaateista hänen kuvakirjansa Isosisko ja Tytöt lähtevät kouluun -teoksensa. Aurinkoinen päivä jatkoi löytöjä ja googlailu toi lisää tietoa: Voronkovalta on ilmestynyt vielä ainakin kolme muuta suomennettua teosta.

Aurinkoinen päivä on ulkoasultaan yhtenäinen Tytöt lähtevät kouluun -teoksen kanssa. Molempia yhdistää lyhyet yksittäiset episodit lasten elämässä, joista muodostuu pieni polku ihmisen elämäntaipaleella. Isosisko oli kerronnaltaan toisenlainen isompien lasten kirja, jossa sosialistinen maailmankatsomus myös näkyi enemmän. Sinihilkkainen tyttö puolestaan sijoittuu jonnekin näiden välimaastoon.

Aurinkoinen päivä on todella aurinkoinen kirja, joka kuvastaa ennen kaikkea pienen lapsen olemusta ja tapaa suhtautua arkisiin asioihin ja tapahtumiin. Jos kirjassa ei olisi paria kolmea 'outoa' sanaa, voisi se olla kuin mikä tahansa länsimainen kuvakirja Elsa Beskovin saduista puhumattakaan. Sellaiset sanat, kuin prikaati tai luettteloitsija tuovat kirjaan lisämausteen, jota saa pyöritellä kielellään, mutta ei tee kirjasta huonompaa. Voi olla, että tällä kirjalla on yritetty kiillottaa kolhoosielämän paremmuutta yksityisomistukseen verrattuna, mutta itse näen nämä kuvakirjat vain kuvakirjoina, joissa elämä on parhaimmillaan, enkä voi olla ihastelematta myöskään taidokasta kynänjälkeä kuvituksessa, josta tässä yksi esimerkki.


Tällä mukana Leningrad - Ost- Berlin -lukuhaasteessa. Tämä, jos mikä on neuvostoaikaisen kirjallisuuden helmiä.
...
Voronkovan kirjoista on myös kirjoitettu tässä vironkielisessä blogissa. Ai että, minua harmittaa, kun en osaa eestiä ja ettei noita kirjoja ole enempi suomennettu. Minä niin toivoisin sitä, ihan näiden kuvienkin perusteella.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Naisten aakkoset - B!

Naistenpäivän kunniaksi Tarukirja antoi haasteen, jonka idean oli löytänyt ruotsalaisesta kirjablogista. Idea oli niin hauska, että lähdin mukaan, vaikka kovin tuntuukin vaikealta ainakin, jos aikoo löytää vastauksen jokaiseen kysymykseen. Ehkä minulle riittää se, että löydän vastauksen pariinkin kohtaan, tai ainakin siihen tärkeimpään - ekakysymykseen.



1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Bee on kirjailijoiden suhteen hyvä kirjain, sillä tähän löytäisi useammankin vastauksen. Vastaan nyt kuitenkin Enid Blyton, sillä Blytonin Viisikko-kirjat ovat kuitenkin olleet lukuharrastuksessani niin merkittävässä roolissa, että tätä kirjailijaa ei voi ohittaa, vaikka kuinka tekisi mieli vastata toisin - esimerkiksi Charlotte Bronte tai Harriet Beecher-Stowe tai .... 






2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? 

Tämä on todella vaikea, sillä mieleen ei äkkiseltään nouse ainuttakaan beellä alkavaa nimeä, joka olisi erityinen suosikki, pitkän pähkäilyn jälkeen voin kuitenkin mainita Ingrid Bergman. Hänen näyttelijänlahjojaan ei voi kieltää. Folk-musiikin ystävänä voisin mainita myös Joan Baezin.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet, kuin kulttuuri käyvät)
  
a. Kehen (kulttuurin edustajaan) haluaisit tutustua paremmin. 

Pyhän Birgitan elämä kiinnostaisi. Törmäsin häneen etsiessäni B:llä alkavia taiteilijoita, elämäalojen eudustajia ja vaikka en oikein katolisuutta ymmärräkään, niin hänen elämänsä kiehtoo. Hän on myös hyvä edustaja tähän haasteeseen, koska hänen perustamansa Naantalin Birgittalaisluostari oli tietojen mukaan ensimmänen laitos, joka sivisti naisia, Suomessa siis.

b. Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?

Helen Boylstonin Helena-sarjan päähenkilön, jonka alkuperäinen nimi on Sue Barton. Ihana kirjasarja, joka kertoo sairaanhoitajaksi opiskelevasta nuoresta ja hänen urastaan unohtamatta romantiikkaakaan.


torstai 10. maaliskuuta 2016

Naisten aakkoset - A!

Naistenpäivä tuli ja meni, mutta hokasin vasta kivan haasteen, jossa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa jollakin aakkosten kirjaimella ja ilmeisesti tarkoitus olisi edetä aakkosjärjestyksessä sekä vastataan kolmeen kysymykseen.

Tämä kuulostaa niin kivalta idealta, että täytyy ainakin kokeilla, kuinka pitkälle pääsee.  Suomen aakkosissahan ainakin Å ja Ä ja Ö saattavat olla hankalia, mutta voi tehdä muutkin kirjaimet.. No, katsotaan - rohkea rokan syö, niin kuin sanotaan.




1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Tähän on helppo vastata. Louisa May Alcott. Hänen viehättävät tyttökirjansa ovat kirjoja, joiden äärelle palaan yhä uudelleen. Eikä siitä ole montakaan päivää, kun katsoin televisiosta hänen Pikku Naisia -teokseensa perustuvan elokuvan. Louisa May Alcott on varmasti nainen ja kirjailija, joka on vaikuttanut moneen tyttölapsen elämään ja naiseksi kasvamiseen.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Hmm. Tätä täytyy ihan pohtia. Muuta kulttuuria kuin kirjallisuutta, no elokuvat, taide, musiikki - nyt teki pahan. Ei tule ketään mieleen, ei ainakaan A:lla alkavaa. No, pitkään googlailtuani ketä niitä olisi, tuli mieleen, eräs, jonka voisin mainita: Melissa Sue Anderson, joka muistetaan lähinnä Pieni talo preerialla -sarjasta, jossa hän näytteli Marya.



Pieni talo preerialla oli suosikkisarjojani, kun sitä esitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ja liityin Melisssa Sue Anderson Fan-clubiin, josta sain muun muassa tämän valokuvan. Ihan kiva muisto tämä on, mutta ei juuri sen enempää. Fanittamisesta olen kasvanut jo ulos, mutta tämä nyt on oikeastaan ainoa A:lla alkava (sukunimen mukaan, kun yritän edetä), jokin muu kuin kirjallisuuden alan henkilö, jota jollain lailla voisi suosikiksi kutsua.


3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet, kuin kulttuuri käyvät)
    a. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin.
    b. Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?

Apua! Mitä tähän nyt vastaisi. Tahtoisin kyllä nostaa esille Lousia May Alcottin ja hänen suomentamattomat teoksensa. Niillä olisi - näin uskon, paljon sanottavaa myös nykyaikana. 


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit!

Charles Dickens
Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit I-II
WSOY, 1998
451 +1 s.
430 + 1 s.
Alkuperäinen teos: The Posthumous Papers of the Pickwick Club
Suomentanut Eino Palola
Kuvittaneet Seymour ja Phiz




Huh huh! Muuta ei oikein voi sanoa tämän luku-urakan jälkeen. Niin paljon kuin Dickensin teoksista olenkin tykännyt ja edelleenkin olen hänen harras ihailijansa, mitä hänen kirjallisiin kykyihinsä tulee, niin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit ei ole minun lempiteokseni ja luulen, että ne saavat hautautuakin pitkäksi toviksi ilman, että niihin vilkaisisin. Pitkäveteistä ja puuduttavaa oli lukeminen ja papereiden lukeminen tuntui yhtä hankalalta kuin ainakin lakitekstien pienellä kirjoitetut präntit. 

Lukemassani painoksessa oli ainakin yksi painovirhe. Siinä pesijätär oli muuttunut perijättäreksi vailla mitään johdonmukaisuutta. Johdonmukaisuus on lukemissani Dickensin teoksissa ollut aina löydettävissä, jos se on välillä tuntunutkin olevan hakusalla. Verrattuna esimerkiksi David Copperfield ja Kaksi Kaupunkia -teoksiin ei tässä teoksessa kuitenkaan tuntunut olevan oikein päätä eikä häntää. Siis sellaista johdonmukaista juonta tai draaman kaarta. No, on tässä silti jonkinlainen punainen lanka löydettävissä, jos kohta aika hentoinen ja hauras. Syy tähän saattaa löytyä siitä, että Dickens laati Pickwick-kerhon paperit pilapiirtäjän sarjakuvaan.

Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit sisältää erinäisiä episodeja hra Pickwickin ja hänen ystäviensä elämäntaipaleelta. Silti kaikkein elävimmäksi henkilöksi tässä teoksessa tulee Pickwickin palvelija Sam Weller eikä niinkään päänelikko herrat Pickwick, Snodgrass, Tupman tai Winkle.

Kaikenlaista ehtii tapahtua sen jälkeen, kun herranelikko lähtee kiertomatkalle tarkoituksenaan 

"silloin tällöin lähettää Pickwick-kerholle Lontooseen väärentämättömiä tietoja matkoistaan ja tutkimuksistaan, huomioistaan, luonteista ja tavoista ja kaikenlaisista seikkailuistaan niiden kaikkein tarinoiden ja muistelmien ohella, joihin paikalliset nähtävyydet tai niihin liittyvät muistot saattavat antaa aihetta."

En lähde näitä sattumuksia ja tapahtumia sen tarkemmin erittelemään, mainitsen vain että yksi sattumus johtaa toiseen ja lopulta hra Pickwick istuu velkavankilassa (vaikka on äveriäs herra) säälien hra Jingleä, jota hän teoksen alkupuolella on jahdannut mitä roistomaisimpana henkilönä. 

Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit on hieman jahkailevaa kerrontaa, jonka tosin katkaisee tarinat tarinan sisällä. Nämä tarinat tosin ovat senlaatuisia, että oma selkänahkani alkaa kihelmöidä ja ihokarvat nousta pystyyn  harppoessani eteenpäin. Myös 'papereiden' sisältämä musta huumori ei ole omiaan saamaan minulta pisteitä. 
 
Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit on, jos sitä yhdellä tai parilla sanalla kuvaisi - ilmiömäinen veijaritarina täynnä Dickensille ominaista ironiaa. Hieman on romantiikkaakin ilmassa, mutta siitäkin on karsittu pois kaikki tavanomaiset  rakastumisen elementit.

Olen karsastanut Pickwick-kerhon jälkeenjääneitä papereita ja syy, miksi oikeastaan aloin lukea tätä teosta oli lukemani teoksen painoasu. Kansi vaikutti hyvinkin kiinnostavalta. Toinen tekijä oli se, että tähän teokseen viitataan Louisa May Alcotin Pikku Naisia -teoksessa, jossa Marchin sisaruksilla oli oma Pickwick-kerhonsa.

Alcotin teoksessa Little Women verrataan tyttöjä Dickensin luomiin hahmoihin seuraavasti:

Meg, as the eldest, was Samuel Pickwick; Jo, being of literary turn, Augustus Snodgrassa; Beth, because se was round  and rosy, Tracy Tupman; and Amy, who was always trying to do what se couldn't was Nathaniel Winkle.

Lukiessani Dickensin teosta en osannut yhdistää Marchin sisaruksia Dickensin hahmoihin joita kuvataan seuraavasti:

"Runoilijakunnia oli kallis hänen ystävälleen Snodgrassille, hurmaajan maine yhtä kallis hänen ystävälleen Tupmanille ja se maine, joka saavutetaan urheilulla, kentillä, ilmassa ja vedessä oli kaikkein korkeimmalla paikalla hänen ystävänsä Winklen ajatuksissa."

 Erityisesti lukiessani Tupmanista minun oli vaikea yhdistää häntä yhteenkään Marchin sisaruksista, sillä sain hänestä kuvan naistennaurattajana ja elostelijana. Nyt kuitenkin, kun etsin tuon Pikku naisia -kirjan kohdan, niin kyllähän siinä on yhtenevyyttäkin. 

Pikku naisia teos on ilmestynyt alunperin 1868-1869. Siihen mennessä Dickensiltä oli ilmestynyt vajaat parisenkymmentä teosta. Miksi Alcotin tyttöhahmot samaistuivat juuri Pickwickiläisiin kerhossaan, oliko kyseessä vain niin sopiva henkilökokoelma - neljä tyttöä - neljä herraa? 

Kun Jo Alcotin teoksessa marssittaa kerhoon Laurien, esittelee tämä itsensä

I beg  pardon, gentlemen - allow me to introduce myself as Sam Weller, the very humble servant of club.

Laurien Sam Wellerinä on minusta aika osuva rinnastus, sillä sitä, mitä Laurie oli Marchin sisaruksille - uskollinen ystävä, oli Sam Weller isännälleen hra  Pickwickille - uskollistakin uskollisempi palvelija. 

Ja, kuten alussa sanoin, Sam Weller on Dickensin luomista tämän teoksen hahmoista kaikkein elävin ja mieleenpainuvin, jos kohta hänen hahmonsa onkin aika venkula.

Jos siis Pickwick ei suurta suosiota saanutkaan minun lukukokemuksena, niin ei se ihan tyhjänpäiväinenkään ollut. Olenpahan nyt ainakin sivistänyt itseäni yhden teoksen verran enemmän ja tiedän, mistä puhutaan, kun puhutaan Pickwick-kerhon jälkeenjääneistä papereista. Pickwick-kerhon jälkeenjääneissä papereissa on myös viitteitä, jotka vievät ajatukset Dickensin muihin teoksiin, esimerkiksi Koleaan taloon. En tiedä, josko Dickens on saanut idean laajentaa jotain pientä kappaletta Pickwick-kerhon jälkeenjääneistä papereista, mutta monia teemoja, joita Pickwick-kerhon papereissa on löydettävissä löytyy myös hänen myöhemmästä tuotannostaan. 

Tällä kirjalla saan myös kuitattua Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 25: kirjassa on yli 500 sivua. Yhteisniteen sivumäärä ylittää rajapyykin reilusti.