tiistai 27. joulukuuta 2016

Edita Morris: Hirosiman kukat!

Edita Morris
Hirosiman kukat
WSOY,  1965
Alkuteos:  The flowers of Hiroshima
Suomentanut Juhani Jaskari
169 + 2 s.


Elokuun kuudenteen päivään tuhat yhdeksänsataaneljäkymmentäviisi asti Hirosima oli vilkas satamakaupunki, jonka asukasluku oli kolmesataakuusikymmentätuhatta. Mutta tuon päivän aamuna suuri kaupunki katosi maan pinnalta....







Edita Morrisin Hirosiman kukat on pitkään ollut hyllyssäni. Sinne sen poimin aikoinaan lapsuuskotini vintin lattialta hylättynä . Muistan miettineeni, mikähän kirja se tämäkin on?

Hirosiman kukat on kertomus japanilaisesta yhteiskunnasta ja Hirosiman tuhosta yhden köyhän perheen ja amerikkalaisen turistin näkökulmasta.  Tarinan kertoja on Juka, jolla on pikkusisar Ohatsu sekä puoliso Fumio. Hirosiman tuhosta on kulunut neljätoista vuotta. Juka tapaa amerikkalaisen turistin Samin, jonka Juka pyytää (japanilaiseen tapaan hienovaraisesti) asumaan heille. Sam ihastuu Ohatsuun, Jukan pikkusisaren kauneuteen. Sitä, että Jukan perhe on selviytynyt Hirosiman pommituksista elävinä, mutta kärsineinä Juka ei paljasta, kunnes eräällä kävelyretkellä Sam näkee virrassa lipuvat valkoiset kukat. 

- Katsokaa, tuossa on taas kukkakimppu, aivan kuin silloinkin. 
-  Olette oikeassa, Sam-san, Tuo on Ohatsun kukkakimppu, sanon hiljaa...

ja Juka kertoo liekehtivän Hirosiman päivästä. Kertoo, kuinka hän juoksee pitkin katuja, äitinsä, Matsui-täti ja Ohatsu, vielä kolmivuotias lapsi takertuneena äitinsä selkään. Kuinka heidän kaikki vaatteet oli räjähdys repinyt yltänsä, kuinka tulenlieskat syöksähtelivät läpi ilman, kertoi kiitävistä liekkisuihkuista, jotka polttivat kaiken, mihin koskivat - puut, talot, pakenevat ihmiset. 

- Kadut olivat niin kuumia että asfaltti kuohui, ja moni koiraparka paahtui elävältä, koska ei saanut käpäliään irti. Muistan miten ne huusivat pelosta, nuo koirat. Ja äiti huusi varmaan myös, ennen kuin hän hyppäsi veteen.
- Juka, älkää sanoko enempää. Teillä ei ole siihen voimaa.
- Minun on löydettävä voimaa. Teidän on  tiedettävä tämä, sanon hänelle, sillä te olette nyt sisäpuolella, kuten mekin.

Hirosiman kukat ei ole onnellinen kirja. Se ei ole puhtaan onnellisen rakkauden kertomus, vaikka siinä rakastutaankin. Olla Hirosiman selviytynyt on ehkä jonkun mielestä onnekkuutta, mutta ei heidän, jotka kokevat sen vuoksi syrjimistä. Sen saa Ohatsukin kokea, kun hän rakastuu nuoreen valokuvaajaan, mutta jonka vanhemmat eivät hyväksy Hirosiman selvinnyttä sukuun.

Tästä aiheesta tuli jolloinkin dokumentti YLE:llä. Siitä, miten heihin suhtauduttiin, heihin, jotka selvisivät. Itse tämän kirjan luettunani jäin miettimään, kuinka Hirosimassa vielä voi olla elämää? Tsernobyl tyhjennettiin, se autioitui, kuinka voi Hirosimassa vielä olla elämää? Myös kuva kärsivistä eläimistä, koirista ulisemassa asfalttiin juuttuneina koskettaa kummallisen syvältä. Miksi juuri tuo kuvaus korventaa niin mieltä. Eikö ihmisten kärsiminen ole suurempi kuin eläinten? 

Hirosiman kukat puhuu tärkeästä asiasta. Se ei ole vain syväluotaus japanilaiseen elämään, jos siinä kohta japanilainen kulttuuri jollain tasolla avautuukin. Enemmänkin se puhuu juuri kärsimyksestä. Mitä me toisillemme teemme? Mikä mielenkiintoista, Juka ei syytä Samia Hirosiman tuhosta, eikä kirjailija puhu mitään Samin syyllisyydentunteista, onhan hän amerikkalainen, vaikka ei sotilas olekaan. "Ne kenraalit". Sam vain toteaa. Mitäpä hyötyä syyttelystä olisikaan. Eikö se vain veisi uusiin konflikteihin. 

Hirosiman kukat on hyvin hienovarainen kirja. Japanilainen kulttuuri, vanhemman ihmisen kunnioitus, naisen asema, sisustustyyli, askeettisuus tulevat hyvin esiin. Silti jään pohtimaan, onko kirja loppujen lopuksi erityisen japanilainen? Onko kirjoittaja japanilainen? Ei. Kirjoittaja on yllätyksekseni ruotsalainen. Kirja pohjautuu hänen poikansa kokemuksiin ja tunnelmiin. 

Hirosiman kukat on hyvin sodanvastainen tarina. Mietin kirjan henkilöitä. Ohatsu on nuori, rakastunut, mutta kokee, että hänen pitää kadota, vaikka Hiiroo haluaa naida hänet vastoin kunnioitettujen vanhempiensa tahtoa. Kadota siksi, että hän ei ehkä pystyisi saamaan terveitä lapsia, joihin jokaisella miehellä on oikeus. Juka, kertoja on nainen kolmissakymmenissä, hänellä on lapsia ja kuolemansairas mies. Juka tuntee syvästi, mutta hänellä on myös järkeä ja taito katsoa eteenpäin. Sam - tuo amerikkalainen turisti taas on minusta hieman naiivi. Voiko todella olla niin tietämätön Hirosiman todellisuudesta, kuin Sam näyttää olevan, pohtiessaan, miksi silkkitoukanviljelijällä ei ole korvia ja miksi hän vetää myssynsä niin syvälle, mikä on kynsinyt hänen ihonsa arville? Voiko todella olla niin tietämätön todellisuudesta? Kuitenkin Sam on kiltti, lääkärin poika, joka on ajautunut liikealalle, mies, joka etsii paikkaansa maailmassa.

Hirosiman kukat on moniulotteinen kirja. Se on kärsineen ihmisen ääni ihmiselle. On eri asia tietää asioista, kuin olla niissä sisällä. Siitä oikeastaan puhuu tämän päivän pakolaisongelmakin. On eri asia teitää pakolaisongelman olemassaolo, kuin olla itse sisällä siinä pakolaisongelmassa. Hirosiman kukat on sodanvastainen kirja mainitsematta lainkaan sanaa sota. Se puhuu kärsimyksestä ja siitä, että lievittääkseen kärsimystä on itse oltava kärsimyksessä sisällä. 

....
Kurjen siivillä -haasteessa mukana tällä kirjalla.

4 kommenttia:

  1. Rankka aihe, mutta mielenkiintoinen kirja sen perusteella, mitä siitä kerroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on enempi koskettava ja puhutteleva, mietteliääksi pistävä kuin varsinaisesti rankka. Rankkojakin kuvauksia on, mutta enempi ihmisten välistä vuorovaikutusta ja tapahtuneen vaikutusten mietintää, kuin varsinaisia tuhokuvauksia.

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä, täytyy pitää mielessä tämä kirja.

      Poista
  2. Me luettiin tämä aikoinaan koulussa. Jotain muistuu siitä mieleen, kun luen kirjoitustasi. Ehkä se valittiin lukemistoon juuri tuon sodanvastaisuuden takia? Ja löytyihän siitä paljon pohdittavaa ja keskusteltavaa kirjallisuustunneille.

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.