Agatha Christie: Ruumis kirjastossa!

Agatha Christie

Ruumis kirjastossa

Alkuteos The Body in the Library

Suomentanut Ragnis Rossi

WSOY 1972

Kirjailijan esipuheesta: Ihmisten kysyessä: "Sijoitatko todellisia ihmisiä kirjoihisi?" vastaan, että minun on aivan mahdotonta kirjoittaa kenestäkään jonka tunnen tai jonka kanssa olen joskus puhunut tai josta olen edes kuullut puhuttavan! Jostakin syystä he ovat minulle sen jälkeen kuolleita kuin kivet. Mutta voin tarttua 'puhtaaseen hahmoon' ja varustaa sen mieleni mukaan ominaisuuksilla. Siten vanhahkosta raajarikkoisesta miehestä tuli kertomukseni keskipiste. Eversti ja rouva Bantrylla, neiti Marplen vanhoilla hyvillä ystävillä, oli täsmälleen oikean tyyppinen kirjasto. Lisätkää keittokirjojen reseptien tapaan seuraavat ainekset: ammatikseen tennistä pelaava mies, nuori tanssija, taiteilija, partiotyttö, tanssiemäntä jne. ja tarjoilkaa tulos neiti Marplen tapaan!

Ruumis kirjastossa on epätyypillinen neiti Marple -tarina, sillä vaikka rouva Bantry kutsuukin ystävänsä apuun löydettyään kirjastostaan kuolleen vaalaeaverikön seuraa hän kuitenkin tilannetta etäämmältä ja on vähemmän äänessä ja esillä, kuin yleensä muistelen hänen esiintyneen tarinoissaan. Rikosta alkavat tutkia eversti Melchet ja komisario Slack. Jossain vaiheessa joukkoon liittyy myös poliisipäällikkö Harper. Kun tutkimukset etenevät kutsutaan apuun myös Scotland Yardin entinen päällikkö Sir Henry Glithering, mutta kaiken ratkaisee kuitenkin neiti Marple terävillä huomioillaan ja ihmistuntemuksellaan.

"Minua totisesti miellyttää ajatus --- hirttämisestä" Tämä neiti Marplen toteamus syyllisen kammottavan teon rangaistuksesta saa minut hieman nieleskelemään, sillä  en itse kannata kuolemanrangaistusta. Pidän neiti Marple -tarinoista, mutta mielikuva harmonisesta ikäneidosta saa tässä suhteessa hieman karvaan sivumaun vaikka sanonta "mitä kylvää, sitä niittää" olisikin totta. 

Ruumis kirjastossa oli tuttu tarina. Tosin olen hieman epävarma olenko lukenut tämän kirjana aiemmin, mahdollisesti, mutta nähnyt kuitenkin tv-sovituksena, josta tosin en muista menikö kaikki ihan samoin kuin kirjassa. 

Ei ehkä paras neiti Marple -tarina eikä paras Christiekään, mutta ihan nokkelasti kudottu dekkari.

--

 Jokken mielestä teos saattaa olla paras neiti Marple -tarina. Hän on myös tehnyt kiintoisia huomioita teoksen yhteyksistä muuhun Christien tuotantaan. 

Kirjasähkökäyrä nukkui hyvin teoksen luettuaan, sillä "Christien dekkareissa ei veri lennä". Hänen mielestään "Ruumis kirjastossa on näppärä rikostarina, jonka voi varata kesälukemiseksi lomalle, ja nauttia Agatha Christien hurmaavista juonikuvioista".

Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari

Elif Shafak

Kadotettujen puiden saari

Gummerus, 2021

Alkuteos: The Island of Missing Trees

Suomentanut Helinä Kangas

395 s.

 

Teos alkaa prologilla, joka alkaa kuin satu: Olipa kerran kaukana Välimerellä sijaitseva ikimuistoinen saari, niin kaunis ja sininen, että monet matkaajat, pyhiinvaeltajat, ristiretkeilijät ja kauppiaat rakastuivat siihen eivätkä olisi halunneet lähteä sieltä ikinä pois, ja oli niitäkin jotka yrittivät hinata sen hamppuköysillä omaan maahansa.

Tämä ei kuitenkaan ole satu. Ei ehkä aivan autenttistakaan tietokirjallisuuttakaan, vaikka teoksessa on paljon asiaa niin historiallisista tapahtumista, malariasta ja hyttysistä mehiläisistä puhumattakaan. Hieman sekava soppa - sanoisin.

Teoksen päähenkilöt on kyproksen kreikkalainen Kostas ja kyproksen turkkilainen Defne. Nuori teinipari, jotka ovat rakastuneet toisiinsa. Mutta he ovat kuin Shakespearen Romeo ja Julia. Voiko kahtia jaetussa maailmassa eri puolilla olevat koskaan saada toisiaan? Voiko rakkaus kestää ajan murheet ja paineet?

Historiallisena taustana teokselle on Kyproksen poliittinen tilanne vuonna 1960-70 -luvuilla. Kerronnallisesti teoksessa vuorottelee 1974-luku ja nykyaika (2010). Kostas ja Defne tapaavat toisiaan salaa tavernassa nimeltä Iloinen Viikunapuu, jota pitävät kyproksen turkkilainen Yussuf ja kyproksen kreikkalainen Yorgos.Tavernassa kasvaa sisällä oikea Viikunapuu. Kostaksen äiti lähettää kuitenkin pojan englantiin enonsa luokse ja rakastavaisten tiet eroavat.

Nykyajassa Kostas elää tyttärensä Adan kanssa Lontoossa. Ada ei tiedä suvustaan juuri mitään. Sukulaisiin ei pidetä yhteyttä, kunnes Defnen sisko Meryem tulee kylään. 

Kerronnassa vuorottelee Kaikkitietävän kertojan luvut ja luvut, joissa Kyprokselta salakuljetettu Viikunapuu (tai siitä otettu oksa, josta on kasvatettu puu omaan puutarhaan) kertoo omaa tarinaansa ja ajatuksiaan puista ja elämästä. Ajatus puusta kertojana on sinänsä hauska ja kutkuttava, ja aluksi se ehkä tuntuu toimivankin, mutta loppua kohden epäuskottavuus lisääntyy ja kuvio jotenkin levähtää.

Kadotettujen puiden saari on paitsi rakkaustarina myös Adan kasvutarina, jonka osalta käydään läpi nuoren ihmisen ongelmia koti- ja koulumaailmassa. Some-ilmiöitä haittoineen sivutaan. Kadotettujen puiden saari on myös tarina ilmastonmuutoksesta ja luonnon merkityksellisyydestä.  Tämä rinnasteisuus ihmiselon ja puiden elämän välillä tulee kyllä ilmi, mutta ei kuitenkaan sulaudu täysin yhtenäiseksi. Erityisesti lopussa Viikunapuun juttelut ovat aivan irti muusta tarinasta. Rivien väliin jäi muutenkin paljon sanomatonta ja selittämätöntä.

Teoksen alussa on siteeraukset Pablo Nerudalta ja William Shakespearelta, jotka ovat eräänlaisena mottona ja johdattelijoina tarinaan. Teoksen lopussa on sanasto ja luku, jossa kirjailija kertoo lähdeaineistostaan. Mitä itse googlasin oli viikunapuiden hautaaminen, josta en suomenkielisellä ha'ulla löytänyt mitään viikunapuihin viittaavakaan, mutta englanninkielinen haku tuotti tuloksia. Eli vaikka tuntuu hieman utopistiselta ajatukselta haudata puu talven kylmyydeltä suojaan, niin kai se on ihan mahdollista ja toimivaa, tosin melkoisen vaivan takana. 

Viikunoita kyllä alkoi tehdä mieli tämän teoksen luettuani, vaikka muuten teos ei suurta innostusta herättänytkään.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kypros

Muualla arvioitua:

Kirja hyllyssä   "Aistillisen kirjava kertomus rakkaudesta, juurista ja kahdesta kulttuurista"

Sivumerkkejä:  "Klassisia elementtejä sisältävä tarina, jonka koossapitävä voima on viikunapuu, joka elää ja hengittää tarinassa kuin ihminen". 

Kirjasähkökäyrä pitää teosta rohkeana kertomuksena kyproslaisten lähihistoriasta.

Kirjan jos toisenkin  Jane pitää puhuvaa puuta turhan outona ja sitä, että teoksessa julkaistiin kokonainen Iloinen Viikunapuu -tavernan ruokalista todella julmana

Emma Donoghue: Tähtien tahto!

 

Emma Donoghue

Tähtien tahto

Alkuteos: The pull of the stars

Suomentanut Einari Aaltonen

Tammi, 2023

335 s.

On vuosi 1918. Euroopassa käydään sotaa ja Irlannissa on kukistettu kapinahanke. Dublinissa kolmikymppinen Julia Power toimii kätilönä sairaalassa hoitaen odottavia äitejä jotka ovat saaneet influenssatartunnan. Lentävä keuhkotauti tai espanjalainen, miten sitä nyt kutsuttiinkaan muuttaa sairastajansa punaisesta ruskeaksi, sitten siniseksi ja lopuksi mustaksi.

Kiinnostuin tästä teoksesta sairaalamiljöön ja historiallisen kytköksen vuoksi ja kyllähän tämä oli ihan hyvin etenevä tarina. Lukeminen sujui joutuisasti, kerronta oli jäntevää ja pysyi hyvin koossa. Ei levinnyt sinne tänne sivupoluille. Kerronta oli minämuotoista, Julia Powerin näkökulmasta ja kerronta rajoittui suurelta osin sairaalaosastolle. Paitsi influenssan kourissa taistelevien näkökulmaa tarinassa sivutaan myös köyhien ja orpojen asemaa katolisessa järjestelmässä sairaala-apulaiseksi tulleen köyhän Bridien kautta. Yöhoitaja nunna Luke kuvataan antagonistisena hahmona. Ristiriitaa Julian mielessä aiheuttaa myös naislääkäri Lynn, joka on ollut Sinn Feinin johtohahmona Dublinin kaupungintalon katolla kapinahankkeessa. Tarina ja henkilöt ovat fiktiota, mutta tämä naislääkäri on ollut todellinen historiallinen henkilö.

Kiinnostava miljöö ja ajallinen kytkös olivat vahvasti kuvattuja ja minua eniten kiinnostavia. En tykännyt kuitenkaan viittauksista tähtien vetovoimaan ja vaikutukseen ihmiskohtaloihin, vaikka taikauskoisilla ajatuksissa on ollut kautta aikain vaikutuksensa ihmisten mielissä. Tulevaisuudenuskoa päähenkilöllä kuitenkin oli ja tahtoa toimia paremman maailman puolesta. 

Pohjoinen 2024 kohta 11. Jostakin lainattu kirja

--

Äänikirjana teoksen on kuunnellut Amma, joka kuvaa teosta fyysinenä, jopa inhorealistisena ja äärimmäisen surullisena kirjana, jonka tarina siitä huolimatta on niin kaunis ja upea elämys. 

Historialliseksi sairaalandraamaksi kuvaa Kirjasähkökäyrä tätä teosta

Anun ihmeelliset matkat blogissa on teokseen tutustunut kiinnittänyt huomiota tähtien symboliikkaan, luokkaeroihin ja räikeisiin terveyseroihin mutta myös sairaala- ja terveydellisten olojen kuvaukseen, kun vertaa kuvausta saman ajan helsinkiläisiin oloihin. 

Tämä kuvauksen edistyksellisyys, mm. verensiirtojen osalta kiinnitti myös omaa huomiotani ja minun täytyi hieman selvittää tätä puolta. Milloin esimerkiksi veriryhmät löydettiin?

Agatha Christie: Rikos yhdistää!

Agatha Christie

Rikos yhdistää

Alkuteos: Partners in crime

Suomennos:Aulis Rantasen johtama Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksen 3. vuosikurssin työryhmä 1984

WSOY, 1986

302 s.

 

 

 

Sisältää 15 lyhyttä rikostarinaa, joita selvittämässä ovat Tommy ja Tuppence -parivaljakko. Pari on ollut aviossa kuutisen vuotta ja Tuppence tuntee itsensä kyllästyneeksi ja kaipaa seikkailua. "Eikö sinua haluttaisi lähteä ajamaan takaa saksalaisia vakoojia?" Kysyy Tuppence tympääntyneenä päiviensä yksitoikkoisuuteen. Arkielämä ei ole sellaista, kuin olisi luullut.

Eipä aikaakaan niin heitä tulee tapaamaan hra Carter, Tommyn pomo Salaisesta Palvelusta, jossa Tommyllä on toimistotyö. Carter kehottaa Tommy ja Tuppencea ottamaan haltuunsa Kansainvälisen etsivätoimiston Bloomsburyssä, jonka omistaja on "valtion hoteissa". Tommyn pitäisi ottaa tämän hra Theodore Bluntin identiteetti omakseen. Carter varoittaa Tommya ja Tuppencea pitämään silmällä erityisesti numeroa kuusitoista, johon kätkeytyy jotain vaarallista. 

Tarinoissa vaihtelee erilaiset tapaukset, joita T&T selvittävät. Apunaan heillä on Albert, josta en ole oikein päässyt perille, kuka hän on ja missä kontekstissa Tommyyn ja Tuppenceen nähden. On varkauksia, katoamisia ja murhia. Tarinat ovat pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisia mutta vauhdikkaita. Punaisena lankana läpi teoksen on paitsi tuo numero 16 ja siihen liittyvä vakoilu-/rikollisjoukon kiinnisaanti, myös Tommyn salapoliisiklassikot kirjahyllyssä. Kussakin selvitettävässä tapauksessa Tommy ja Tuppence omaksuvat jonkin salapoliisikirjallisuudesta tutun hahmon. Näitä hahmoja ovat mm: Sherlock Holmes, Okewoodin veljekset Desmond ja Francis (tässä tapauksessa viitataan Kampurajalka- ja Bulldog Drummond -tapauksiin), McCarty Denny  Riordan hahmoineen, Thorley Colton, joka on sokea, Albert Fee eli Voitto alias Katko ovat hahmoja, joihin viitataan ja neiti Gangesiin, joka toimii Coltonin silminä. Isä Brown sen sijaan on tuttu kirjallisuuden hahmo. Samoin ainakin nimenä tullut vastaan Edward Wallace, Narunpätkä Tommyn taskussa viittaa myös johonkin salapoliisihahmoon, samoin kuin juustokakku ja maito, mutta tästä ei ole tietoa sen enempää, Sitten on hahmo nimeltä Hanaud ja komisario French, Tohtori Fortune ja poliisitarkastaja Bell kuumien voideltujen teeleipien kera, Ja vielä pisteenä iin päällä Christien oma etsivätyyppi Hercule Poirot.

Rikos yhdistää teos on alkujaan ilmestynyt 1929 ja kaikki nuo salapoliisikirjallisuuteen viittaavat tyypit ovat ilmeisesti 1900-luvun alun tai 1800-luvun kirjallisuudesta. Minä tunnistin niistä vain Sherlock Holmesin, Isä Brownin ja Hercule Poirotin. Edward Wallace on kirjailijanimenä tuttu, mutta kaikki muut ovat sitten uppo-outoja, lienevätkö edes suomalaiselle dekkaristille tuttuja. Tuskin kuitenkaan täysin tuulesta temmattuja. Vaikuttaa siltä, että Christie ainakin oli perehtynyt englantilaiseen dekkari-genreen.

Muistelen, että olisin lukenut tämän uudempana painoksena aiemminkin, mutta aivan varma en ole, sillä ajatuksissa kaihertaa erilaiset muistikuvat. Saattaa olla, että sekoitan tämän Mary Higgins Clarkin Tyttöni Sunday -teokseen. Mutta en tosiaankaan ole varma. 

Rikos yhdistää on ihan viihdyttävä lukukokonaisuus jossa ei mässäillä väkivallalla, joskin muutamia karmivia ja vähemmän miellyttäviä aspekteja löytyykin. Teoksen kiehtovimpaa ainesta on humoristisuus ja juurikin nuo uteliaisuutta kutkuttavat salapoliisihahmot, joihin Tommy ja Tuppence eläytyvät tutkimuksissaan. Uskoisin kuitenkin, että käännöksessä tämä hienovarainen vihjailu ei pääse täysin oikeuksiinsa, varsinkin, jos hahmot ovat aivan outoja.

Muutamia huomoita:

Yhden ristiriitaisen kuvauksen teoksesta nappasin: "Verta tippui hitaasti lattialle, mutta itse haava oli jo ajat sitten lakannut vuotamasta." Miten ja mistä verta voi tippua, jos haava ei vuoda?

Kuvaavaa sydämen sykkeestä: "Paljon puhuva hiljaisuuden kieli".

Diktafoni. Kuuntelulaitteesta käytetty sana, joka oli minulle aivan uusi.

Pieni helmet 2024 lukuhaaste kohta 22. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta

...

Muualla luonnehdittua:

Jokke on kaivellut dekkariviitteitä ja pitää parhaana puolena parivaljakon myönteistä otetta

Agatha Christien kirjat -blogissa Rikos yhdistää on arvioijan mielestä "höyhenenkevyttä viihdettä".

Fiona Valpy: Mehiläishoitajan salaisuus!

 

Fiona Valpy

Mehiläishoitajan salaisuus

Alkuteos: The Beekeeper's promise

Suomentaneet Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Otava, 2024

Kannen suunnittelu Mirella Mäkilä

320 s.

Pidin paljon Fiona Valpyn teoksesta Casablankan tarinankertoja. Pidin myös Rue Cardinalen ompelijattarista, vaikka en yhtä paljon. Mehiläishoitajan salaisuus, tai lupaus, kuten alkukieli sanoo, ei yltänyt samalle tasolle kuin aiemmat teokset. 

Valpy jatkaa tutulla sotateemalla, mutta tuo toisaalta esiin myös uudenlaisen näkökulman rinnastaessaan kaksi rohkeaa naista eri vuosikymmeniltä. Tarina etenee kahdessa tasossa. On 1940-luvun Ranska ja Eliane Martin, ja 2017-luvun Ranska ja englantilainen Abi Howes. 

Eliane asuu perheensä kanssa Chateau Bellevuon kartanon alueella vanhassa myllyssä ja hoitaa mehiläisiä. Elianen perheeseen kuuluu isä Gustave, kätilöäiti Lisette, isosisko Mirelle ja pikkuveli Yves. Tärkeässä roolissa on kartanonomistaja Hra Kreivi. Mathieu  Dubosg puolestaan on nuori mies, johon Eliane rakastuu. Elianen ja kyläyhteisön elämä järkkyy, kun Ranska miehitetään ja jaetaan. Elianen kodin vieressä virtaava joki rakaa miehitetyn ja vapaan vyöhykkeen. Kartanon ottaa saksalaiset asuttavakseen tietämättä, että kartanon viinikellarista johtaa salainen käytävä ulos. Elianesta tulee Hra Kreivin ohella vastarintataistelija, joka antaa merkkejä metsissä taisteleville vastarintajoukoille Kreivin välittäessä viestejä kartanon kappeliin piilotetulla radiolla. 

Nykyajassa Abi on tullut joogaretriittiin, kun hän eksyy ja tutustuu Chateau Bellevuon kartanossa asuviin Sarahiin ja Thomasiin, jotka pitävät kesäisin hääpalvelua kartanossa. Abi saa töitä paikassa ja kuulee samalla Elianen tarinan Sarahilta. Elianen tarina tekee vaikutuksen Abiin, joka on kokenut elämässään rajuja ja etsii omaa rohkeuttaan ja itsenäisyyttään. Valpyn rinnastus vastarintataistelijan ja narsistisen miehen vaikutusvaltaa vastaan taistelevan naisen kesken on kiinnostava. Elianea ja Abia ei siis yhdistä mikään sukulaisuus tai muu seikka, kuin se, että molemmat ovat naisia, jotka tarvitsivat rohkeutta elämässään. 

Minun oli ensi alkuun hyvin vaikea päästä juonen kulkuun sisälle. Kerronnallisesti joka toinen luku kertoi Elianen tarinaa kaikkitietävän näkökulmasta, joka toinen luku Abin tarinaa minä-kertojan näkökulmasta. Tarinat yhdistyivät noin puolivälissä, jolloin ilmeni,että Elianen tarinaa kertoo Sarah Abille ja Abi miettii kuulemansa tarinan yhtymäkohtia omaan elämään ja saa voimaa Elianen tarinasta. Vähin erin tarina alkoi kuitenkin ottaa mukaansa ja en malttanut jättää lukemista, vaikka yö oli jo pitkällä. Lopussa tuli taas lukuväsymystä, kun jännitys laukesi ja tarinan jännite purkautui vähän mitäänsanomattomiin tapahtumiin. 

Kiintoisa yksityiskohta oli Elianen sisko Mirelle, joka oli töissä  muotiliikkeessä Pariisissa ja toimi siellä vastarintaliikkeessä omalla tavallaan. Tämä alkoi kilautella kelloja päässäni ja täytyi tarkistaa, mitä olinkaan kirjoittanut Rue Cardinalen ompelijattarista ja kyllä. Mirelle on teosten yhdistävä tekijä, vaikka tässä teoksessa jääkin taustalle.

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 Tunteet, kohta 20. rohkeus

Pieni helmet 2024 kohta 24. Kirja on julkaistu vuonna 2024

---

Hykerryttävän aistillista tykitystä, määritellään Anun ihmeelliset matkat -blogissa teoksen sisältöä . Itse en ihan tähän näkemykseen päässyt, mutta tiivistyvää jännitystä kyllä teoksessa on.

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja!

Lisa Wingate

Kadonneiden rakkaiden kirja

Alkuteos: The book of Lost friends 

Suomentanut Elina Salonen

Sitruuna, 2023

461 s.

Aloitus: Opettajan sormelle laskeutuu leppäkerttu keveästi kuin höyhen. Se on kuin elävä jalokivi, pilkullinen rubiini, jolla on jalat. Tuulenvire houkuttelee vierailijan pian lentoon, mutta sitä ennen opettaja muistaa vanhan lastenlorun: Leppäkerttu, leppäkerttu, minne nyt meet? Koti on tulessa ja lapset kadonneet.

Leppäkerttuloru on kovin pessimistinen ja synkkä verrattuna suomalaiseen loruun, jossa leppäkerttua kehotetaan lentämän ison kiven juureen, jossa sille keitetään puuroa. Kadonneiden rakkaiden kirja ei kuitenkaan aiheestaan huolimatta ole pessimistinen eikä synkkä teos, vaikka surua ja murhetta, kauhua ja kamaluutta tapahtuukin. 

Kerronta etenee kahdessa tasossa, kahden minäkertojan kautta. On menneisyys ja nykyisyys Augustinen kaupungissa, Louianassa. 1875 Hannie Gosset kertoo omaa ja perheensä tarinaa sisällissodan jälkeisissä tunnelmissa. Hannien omaiset, äiti ja sisarukset on myyty kuka minnekin, Hannie on päässyt palaamaan Gossettien kartanolle vapaana työläisenä, tuttujen orjatoverien luokse. 1987 osin italialaista sukua oleva Benedetta (Benny) Silva on aloittanut opettajana Augustinessa, köyhien lasten koulussa ja yrittää saada oppilaansa kiinnostumaan kirjalisuudesta. Ensin luetaan Eläinten vallankumousta, mutta sitten kuvaan astuu suvut ja salaisuudet.

Kerronta etenee vuorotellen näiden kahden minäkertojan kautta ja lukujen välissä on sanomalehti-ilmoituksia, joita vapautetut orjat ovat laittaneet kristilliseen lehteen löytääkseen kadonneita omaisiaan ja rakkaitaan.

Menneisyydessä Hannie joutuu seikkailuun lähtiessään etsimään kartanosta paperia, jossa luvataan kymmenen vuoden vuokraviljelyn jälkeen palstan omaksi saamista. Kartanon isäntä hra Gosset on kadonnut ja hänen jälkisäädöstään on etsimässä myös tytär Lavinia avioliitosta ja tytär ei avioliitosta Juneau Jane. Hannie pukeutuu pihapojaksi ja lähtee kuljettamaan Laviniaa ja Juneau Janea hra Gossetin asianajajan luokse, mutta reissu kääntyy hengenvaaralliseksi. 

Nykyisyydessä Benny alkaa tutkia Gossetin kartanon menneisyyttä ja saa lopulta vastaansa Gossetin kartanon jälkeläishaaran ja kaupungin silmäätekeviä.

Kadonneiden rakkaiden kirja on notkeasti etenevä tarina, mukaansa tempaava ja koskettava lukuromaani yhteisöllisyyden merkityksestä ja historian, omien sukujuurten tuntemisen tärkeydestä.

---

Pieni Helmet 2024 kohta 20. Kirjan nimessä on sana kirja,

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet. Kohta 16:  odotus tai kaipuu

 ---

Muualla tuumittua.

Kirjojen kuisketta: Kadonneiden rakkaiden kirja viestii historian tuntemisen tärkeydestä. 

Kirjarouvan elämää: Teoksessa erityisesti naiset saavat äänen

Kirjakaapin avain: Kiehtova miljöö

Florence Barclay: Valkeat sisaret

Punainen  ja valkoinen ruusu liittyvät teoksen juoneen

 

Barclay: valkeat sisaret

Alkuteos: 

The White Ladies of Worcester: A Romance of the Twelfth Century

Suom. Toivo Wallenius

WSOY, 1919

Luettu Projekti Gutenberg -versiona

Florence Barclayn Valkeat sisaret tai Valkoiset sisaret sijoittuu kahdennelletoista (1100)-luvulle, ritarien ja ristiretkien aikaan. Teoksen päähenkilö on Mora D'Norelle, nuori englantilainen aatelisnainen, joka sisarpuolensa pettämänä uskoo kihlattunsa Hugh D'Argenten pettäneen hänet ja ottaneen toisen puolison. Mora menee Worcesterin Valkoisten sisarten luostariin ja nousee luostarin priorittareksi eli johtajaksi. 

Maallikkosisar Mary Antony on vanha, hieman erikoinen henkilö, ilmeisesti keittiöllä töissä, joka rankaisee henkiöitä laittamalla keittoihin jotain , mikä ei sinne kuulu. Mary Antonyllä on tapana ruokkia pientä punarintasatakieltä ja tarkistaa nunnien lukumäärä herneiden avulla heidän liikkuessaan kappelin ja luostarin välillä. Erään kerran hän saa yhden henkilön liikaa. Kuka on tuo ylimääräinen henkilö?

Mary Antony puhuu asiasta priorittarelle:

Hänen huulensa liikkuivat, ikenet kalisivat vastatusten; silmissä pälyvä pelko anoi apua "Kaksikymmentä Valkoista sisarta lähti messuun", kuiskasi vanha maallikkosisar. Niitä on palannut yksikolmatta" ---- ja hänen kerallaan tuli jäätävä tuulenpuuska ja rajusään synkeys.

Sisar Agatha raukka on  palannut joukkoomme. Näin hän uskoo.

Mora-prioritar ottaa asiasta selvää ja saa todeta, kuinka

hilkan pudotessa alas prioritar näki edessään kasvot, joita hän ei ollut odottanut näkevänsä jälleen elämässä — sen miehen kasvot, joka muinen oli ollut hänen lemmittynsä "Hugh!

Ritari Hugh D'Argente on palannut ristiretkeltä Pyhästä maasta ja saanut kuulla, että Mora on luostarissa. Huhg on edelleen naimaton, rakastaa Moraa syvästi ja haluaa hänet puolisokseen. Mutta kuinka saada Mora pois luostarista? Mora on päättäväinen uskossaan ja luostarilupauksessaan.

Kuvaan ilmestyy Worcesterin piispa, joka tuntee hyvin niin Hugh:n kuin Morankin. Piispa saa kuulla dilemmasta ja alkaa toimia. Hän hankkii paavilta erityisluvan Moralle, jonka Mora tallaa jalkoihinsa, mutta paperi on ollut vain jäljennös. Mora taistelee maallisen ja taivaallisen kutsunsa välillä, mutta antautuu lopulta, kun saa kuulla Mary Antonyn näyn, jonka tämä on nähnyt. 

Rakkaus, kutsumus, petos, siinä teemoja, joista tämä teos on koostettu. Erityisesti korostuu petos. Voiko toinen petos tehdä tyhjäksi toisen petoksen? Teoksen moraalipohdinnat ovat mielenkiintoisia, erityisesti piispan, joka on itsekin rakastunut Moraan ja haluaa vain tämän onnea ja mielen tasapainoa. 

Teos on vanha ja kieli sen mukaista. Toisaalta jotkut sanavalinnt, kuten murkina pompahtaa esiin tekstistä poikkeavina ja epäluontevina, varsinkin kun sana kuudan on  runollista kieltä ja kuvaus muutenkin on osin romanttista ja tunteikasta, vaikka mukaan toki mahtuu kaikenlaista sekamelskaa ja nunnakunnan joukossa tapahtuvaa tunteenpurkausta. Murkina vain kuulostaa sanastossa niin poikkeavalta. 

Tulkaa, tyttäreni", lausui piispa hilpeästi. "Me kirkon ihmiset, me tunnemme näiden  varhaisten hetkien arvon, murkinoikaamme yhdessä."

Toisaalta tekstissä on kohtia, jotka pistävät hymyilyttämään, kuten tämä:

Eivät mitkään luostarin muurit voisi kauan erottaa toisistaan huulia, jotka olivat kohdanneet toisensa ja imeytyneet toisiinsa molemmin-puolisen tarpeen kiihdyttäminä. 

Mielenkiintoinen on myös  kuvaus taimenten kutkuttamisesta. Pitkävillainen-sana mietitytti. Se ei tarkoittanut pitkävillaista lammasta vaan oli jonkinlainen laatusana kuvaamassa ihmisen luonnetta, näin ymmärsin, mutta millainen on pitkävillainen ihminen?

Koska kyseessä on katolisuuteen ja luostarielämään sijoittuva teos on sanastossa myös paljon sanastoa, joka avautuu vain asiaan perehtyneille, kuten: skapulario, refektorio, klerestorios, veliinipaperi. Myös latinaa löytyy: "Levavi oculos meos in montes", tai "Benedictio Domini sit vobiscum" 

Luin tätä vähin erin muiden lukemisten ja tekemisten lomassa ja aikaa kyllä meni ennen kuin sain tämän loppuun. Ei tämä ihan tyhjänpäiväinen teos ole. Toivoisin jopa, että tästä tulisi uudistettu suomennos. Esimerkiksi "Erinomaisen hienon tuoksun leyhkä" voisi tällöin saada uusia hienoja sävyjä. Teosta löytyy kyllä antikvariaateistakin useampinakin laitoksina, joista ruusuin koristettu punakantinen painos miellyttää kovastikin taiteellista silmääni.

Tässä viellä muutamia lausahduksia, jotka nousivat tekstistä.

Tyhjät päät särkyvät helposti kuten tyhjät munankuoretkin.

Elävissä kuolee jotakin aina kun he puhuvat pahaa kuolleista.

Minulla on joukko vanhoja teoksia katsastettuna Gutenbergista, jotka kiinnostaisivat, mutta täytyy sanoa, että tietokoneen näytöltä ei ole lainkaan yhtä luontevaa lukea kuin kirjasta. Omat hyvät puolensa toki on sillä, että on tällainen palvelu kuin Projekti Gutenberg.

Seinäjoen kaupunginkirjasto lukuhaaste 2024, Tunteet, kohta 5: hengellisyys. Tässä oli vahvan katolisuuden ohella jotain kirkasta ja pyhää, jonka protestanttikin voi jakaa.