30 syyskuuta 2017

Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?




Katherine Paterson
Miksi aina Caroline
WSOY, 1982
Alkuteos: Jacob have I loved
Suomentanut Irmeli Järnefelt
193 + 1 s.
Kansikuva: Pamela Goodchild

Alkulause: Heti kun lumet sulavat, matkustan Rassin saarelle hakemaan äitiäni.
Loppulause: "Tähtitaivaan loistehessa kuljen miettien..."
Miljöö: Kalastayhteisö Rassin saarella
Päähenkilö: Louise, 14-vuotias tyttö, joka kasvaa aikuiseksi kauniin ja lahjakkaan kaksosisarensa varjossa.
Kirjallisuusviitteet:
Tässä teoksessa on joitakin kirjallisuusviitteitä, niistä eniten uteliaisuuttani herättää Kapteeni Marvelin tarinat.


Caroline ja Louise ovat kaksosia. Louise, tämän kirjan kertojaminä on heistä vanhempi, ensinsyntynyt. Caroline oli syntyessä heikko ja heiveröinen ja perheen ajatukset tuntuivat pyörivän enemmän Carolinessa, kuinka tämä selviäisi. Louise tuntee jääneensä Carolinen varjoon. 

Louise asuu Ranssin saaressa, kalastajayhteisössä ja saaressa, jota hallitsee metodistiseurakunta. Louisen perheeseen kuuluu kaksossiskon lisäksi äiti, joka on tullut saarelle ensiksi opettajaksi. Louisen isä on kalastaja . Lisäksi perheeseen kuuluu hieman eriskummallinen isoäiti, isän äiti, joka lainailee raamatunlauseita ja käy kirjan loppua kohden yhä kummallisemmaksi. Mietin, onkohan hän demntoitumassa? Kirjan kirjoittamisaikoihin ei juuri taidettu Alzheimerin taudista paljonkaan puhua tai muista vanhuuden sairauksista.

Louise on poikatyttö, joka kuitenkin haaveksii romanttiikasta. Hänen paras ystävänsä on Cal-niminen poika. Yhdessä he käyvät kokemassa rapuja ja muita meren eläviä.

Caroline on kaunis ja lahjakas. Caroline pääsee opiskelemaan musiikkia ja laulua. 

Miksi aina Caroline on monisyinen, psykologinen teos sisaruskateudesta ja itsetunnon löytämisestä. Sen taustalla on Raamatun kertomus Eesausta ja Jaakobista, jotka myös olivat kaksosia. Jaakob nuorempana syrjäytti Eesaun. Vaikka kirjassa onkin uskonnollisia teemoja ei tämä ole varsinaisesti hengellinen eikä uskonnollinenkaan kirja, Lopussa Louise valmistuu kätilöksi haaveiltuaan ensin lääkärin ammatista, menee naimisiin katolisen miehen kanssa ja saa pojan. Autettuaan kaksossynnytyksessä, jossa toinen lapsista on vähällä kuolla Louise saa lopullisen rauhan  suhteessaan Carolineen. 

Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Luonnehtisin tätä hieman erikoiseksi nuortenkirjaksi,vaikka tässä toki on niitä ikiaikaisia nuoriin ja kasvuun liittyviä teemoja. Kaikkein erikoisin teema on ensi-ihastuminen ja rakkauden tunteet. Saarelle palaa vanha merimies, joka on syntyisin saarelta. Louise ajattelee ensin, että mies on vakooja, mutta ystävystyy sitten Calin kanssa tämän kanssa ja erään tapahtuman myötä rakastuu tähän. Louise on neljän-viidentoista ikäinen ja mies ainakin lähes, jos ei enemmänkin kuin seitsemänkymmenen. Louise kipuilee tunteidensa kanssa, joita hän ei voi ilmaista, mutta terävänäköinen omituinen isoäiti päästelee suustaan kipakoita sanoja, ja Louise pelkää paljastuvansa.

Tämä teos ei ole siis mitään liirum laarum romantiikkaa, vaan vakavia teemoja mielenkiintoisella tavalla kerrottuna. Hankkiessani kirjan, minulla on ajatus, että tässä olisi enemmänkin sairaanhoitajan ammatista. Louisen elämää kuitenkin kuvataan lähinnä lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi aina kirjan loppumetreille ja ammatillisen koulutuksen kuvausta vain sivutaan. Tarinallinen pääpaino on Louisen ja Carolinen välisessä problematiikassa.

Kirjan kansikuvasta voisin mainita, että minulla on sellainen tunne, että tämä kansikuva on joskus herättänyt minusssa jotain erirtyisiä tunteita. Minusta tuntuu, että alkaessani aikoinaan harrastaa piirtämistä enemmänkin, piirsin jonkin työn tämän kansikuvan innoittamana. En kuitenkaan muista, että olisin lukenut kirjaa aikaisemmin. 

---
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 16: Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja. Tämä kirja on palkittu Newbery-mitalilla vuonna 1981.

Kirjallinen Yhdysvaltain osavaltiovalloitus: Maryland. Kirjassa mainitaan Marylandin yliopisto ja Chrisfield-niminen paikkakunta, joka sijaitsee Marylandissa, rannikon tuntumassa.


25 syyskuuta 2017

Naisten aakkoset - S!

Jatkampa taas  omalta osaltani tätä  Tarukirjan  liikkeelle laittamaa haastetta, jossa olen päässyt nyt kirjaimeen



1. Kuka on suosikkikirjailijasi? 


Anni Swan, sillä hänen nuortenkirjanssa ovat ihastuttavia ja satunsa suomalaiseen maisemaan hyvin istuvia, koskettavia, herkkiä ja kauniita.

Myös Johanna Spyri ja  Patricia St.John ovat ihastuttaneet tarinoillaan minua suuresti.

2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?


Taiteilija Helene Schjerfbeckin taide on koskettavaa.

EDIT: Voisin myös mainita näyttelijä Romy Scheinerin ja hänen iki-ihanat Sissi-elokuvansa. 

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?


Näyttelijä Maggie Smithiin, jonka roolisuosituksista ainakin roolisuoritus Downton Abbeyn Grand Old Ladyna oli kerrassaan muhevaa.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?



Tuulen viemän Scarletin, jonka surullinen traaginen elämä ei ole voinut olla itkettämättä kerran jos toisenkin.


Haluaisin myös mainita Pecos Bill sarjakuvista Pikku Suen -hahmon. Pecos Bill -sarjakuvalehti on vaikuttanut hyvin paljon intiaaniharrastukseeni ja nuo vanhat legendamaiset tarinat ovat edelleenkin hyvin kiehtovia. Pikku Sue on tarinoiden romanttinen osapuoli, joka kyllä saa oman osansa seikkailuista.

24 syyskuuta 2017

Paavo Rauskanen: Lunta Kilimanjarolla!

Paavo Rauskanen
Lunta Kilimanjarolla
RV-kirjat, 1989
154 + 1 s.

Kansikuva: Veikko Karvonen












Lunta Kilimanjarolla on tutun kirjailijan nuortenkirja, jonka päähenkilöitä on vaikeat kotiolot omaava Retsi, hontelo nuorukainen, joka on juuri saanut ajokortin ja hommia Kansainvälisen Meteorologian Seuran parista. Pauli Tamminen on puolestaan  17-vuotias lukiolainen, joka voittaa matkan Kilimanjarolle eväinään saksankielen opettajan antama saksankielinen versio Ernest Hemingwayn Kilimandron lumet -kirjasta. Saksankieli ei tosin oikein kiinnosta ja Pauli onkin lukenut vastaisten kysymysten varasta teoksen suomenkielisenä. Matkatoverina Paulilla on tuttu lentäjä, Markku Rautavuori.

Lisäksi tapaamme rikoskomisario Ilveksen eli  Iso Kissan ja rikospoliisit Niemen ja Mäen. 
rikospoliisit Niemi ja Mäki

Tarina etenee vuoroin Retsin, vuoroin poliisikolmikon ja vuoroin Kilimandron matkalaisten myötä. Miljöö on milloin Suomalainen, milloin afrikkalainen. Mikä mielenkiintoisinta jopaomat kotiseudut vilahtavat lukumatkan aikana ohitse huikean takaa-ajokohtauksen aikana.

Paitsi viittausta Ernest Hemingwayhin kirjassa on myös kirjallisuusviittaus Tarzan-kirjoihin, joiden kirjoittaja ei kuulema koskaan käynyt Afrikassa. Tarzan-kirjojen miljöö-kuvaukset ovatkin Paulin mielestä joiltakin osin melko harhaanjohtavia, kun annetaan ymmärtää, että kenyavuoren voisi kiertää päivässä ja saapua Viktoria-järvelle saman päivän aikana, jotenkin noin. En ole lukenut kovinkaan montaa Tarzan-kirjaa, joten en osaa ottaa kantaa tähän yksityiskohtien paikkansapitävyyteen.

Lunta Kilimanjarolla on nuorille suunnattu kristillinen seikkailukirja, jossa pääpaino on laittomien aineiden salakuljetuksessa ja rikollisporukan kiinnisaamisessa. Vaikka tarina alkaa Retsistä jää hän kuitenkin henkilögalleriassa statistin rooliin, kun pääosan vie Ilves sekä Pauli lentäjätoverinsa kanssa. Itse jäin kaipaamaan hieman tiivimpää ja moniulotteisempaa kerroksellisuutta, erityisesti Retsin suhteen. Retsin kohtalo on auki ihan kirjan viime metreille ja ajattelin jo, että jäikö hän tyystin matkasta, mutta kyllähän ne langat tuli lopulta solmituksi. 

Tekstinäyte:
- Avot, sitä varteha mie täss' istun, virnisti Rautavuori. - Okei. Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori, aloitti Pauli. - Se on syntynyt kolmesta eri tulivuoresta, jotka laavavirrat ovat yhdistäneet yhdeksi suureksi tulivuoristoksi. Siinä on kolme kraaterikeskustaa. Korkein huipuista, Kibo nimeltään, kohoaa 5895 metrin korkeuteen. Sen huippu on ikuisen lumen ja jään peittämä ja muodostaa henekäsalpaavan näyn kohotessaan korkealle Itä-Afrikan savannien yläpuolelle.

23 syyskuuta 2017

Mielenkiintoisia kirjalöytöjä!

Kävin kirpputorilla ystävän kanssa katsastamassa, josko löytäisi lämpimiä vaatteita syksyn säihin. Kirjat eivät tällä kerralla olleet mielessäkään. Vaatteita ei löytynyt, mutta kirjoja kylläkin.

Katherine Pattersonin nuortenkirja Miksi aina Caroline? kertoo nuoresta tytöstä, joka jää kaksoissisarensa varjoon. Hieman selaisilin teosta ja tarina alkoi kiinnostaa sen verran paljon, että kirja lähti mukaani. Pikavilkaisun perusteella tässä sivuttaisiin sairaanhoitajan ammattia. Tarina sijoittuu nelikymmenluvulle.

Zoa Sheburnen kirja Jennifer herätti kiinnostukseni kansikuvallaan.  Tämä kirja kertoo nuoresta tytöstä, joka muuttaa New Yorkista toisaalle rannikkoseudulle. Jenniferillä on hieman vaikea äitisuhde. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin äidillä on jonkin tason alkoholi- tai terveysongelma, minkä vuoksi Jennifer aina koulusta kotiin palatessa miettii, missä kunnossa äiti on? Paitsi tytär-äiti -suhdetta tämä kirja sijoittuu koululaismaailmaan.

Kyllikki Suortin Tuntun huipulla tuulee on kristillistä kirjallisuutta. Tarina sijoittuu Lapin tuntureille, jonne päähenkilö, nuori tyttö lähtee matkailumajan piiaksi. Lapin tuntureilla puhaltelee myös rakkauden tuulet. 








Nämä kirjat eivät olleet hinnalla pilattuja ja kuulostavat ensivilkaisulla todella mielenkiintoisilta. Odotan innolla lukutuokioita näiden parissa. 

22 syyskuuta 2017

Eva Aminoff: Lapsen parhaaksi!

Kuvamanipulaatio
Eva Aminoff
Lapsen parhaaksi
WSOY, 1996

















Voiko tämä olla totta? Mietin, kun luin tämän kirjan. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista voisi tapahtua sellaisessa maassa kuin Ruotsi ja vielä 1980-luvun tietämillä.

Eva Aminoffin kirja kertoo siitä, kuinka hänen 10-vuotias poika, Aleksander huostaanotettiin kouluvuoden päätteeksi, juuri, kun Evan ja pojan piti seuraavana päivänä lähteä vuodeksi Boliviaan. Eva on toimittaja ammatiltaan. Evan ja pojan suhdetta kuvataan symbioottiseksi, liian toisiinsa kiintyneeksi. Oliko todellisuudessa näin, vai syynä huostaanotolle jokin muu syy, mene ja tiedä. Evan ja pojan välit kuitenkin katkaistiin täydellisesti. Aleksander eristettiin äidistään ja vietiin lopulta yksinäiseen saareen juopon kasvatusisän ja epätavallista elämää viettävän kasvatusäidin hoiviin. Yhden kerran Aleksander karkasi ollessaan eri paikassa, pääsi Suomeen Lastenlinnaan, josta ruotsalaiset sosiaalit (Evan määritelmä) tulivat hänet hakemaan suomalaisen hoitohenkilökunnan katsellessa ällistyneinä, mutta toimimatta mitenkään.

Toisen kerran Aleksander karkasi saaresta veneellä, kun kasvatusisä nukkui humalaansa ja kun viisi vuotta oli kulunut, pääsi äitinsä kanssa jälleen Suomeen ja erinäisten vaiheiden jälkeen, koko huostaanotto purettiin Ruotsin sosiaalin toimesta, Eva Aminoffin tehtyä kantelun Euroopan ihmisoikeusneuvostoon.

Tämä kirja antaa todella kamalan kuvan ruotsalaisesta lastensuojelutoiminnasta ja huostaanotoista. Erityisesti ulkomaalaisiin kohdistuvia huostaanottoja kuvataan ja syynä mainitaan se, että lapsi ei puhu ruotsia ja niin edelleen. Kirjassa on kuvattu erinäisiä kohtaloita.

Kirja on kirjoitettu tyylillä, jossa on aineksia dekkarista, dokumentista, mutta mitään tyylipuhdasta genreä en osaa sanoa. Kirjassa on valokuvaliite, joka tuo uskottavuuslisää, mutta...tuntuu uskomattomalta, että tällaista voisi tapahtua maassa, joka on sivistysvaltio.

Huh huh! Kirja, joka jättää miettimään syitä ja seurauksia.

20 syyskuuta 2017

Naisten aakkoset - R!


Jospa taas jatkaisin omalta osaltani tätä  Tarukirjan  liikkeelle laittamaa haastetta, jossa olen päässyt kirjaimeen

1. Kuka on suosikkikirjailijasi? 

Rebekka Räsänen jonka tyttökirjoista voisin mainita ainakin Saarisen musta lammas ja Musta lammas lyö päänsä seinään ovat uusintalukulistalla unohtamatta muitakaan hänen teoksiaan. Voisin myös mainita Aino-Marja Räsäsen, jonka teoksista olen lukenut ainakin Yllätyskesän ja jonka teokset kiinnostavat paljonkin. Samasta nimestä huolimatta kirjailijat eivät olle sukua toisilleen.

2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Katriina Viljamaa-Rissanen, jonka 70-luvun kirjankuvitukset ovat jääneet mieleen värikkäinä ja omanlaisinaan. Myös hänen hevosmalauksensa ovat vertaansa vailla olevan ilmeikkäitä ja ihastuttavia.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?

Rebekka Rowena Randalin, eli Villiruusun samanimisestä tyttökirjasta, jonka on kirjoittanut Kate Douglas Wiggins. Rebekka Rowena on  rakastettavia, ihastuttava runosielu.

10 syyskuuta 2017

Anna-Maija Raittila: Pyhiinvaeltajan päiväkirja!

Anna-Maija Raittila
Pyhiinvaeltajan päiväkirja
Kirjapaja, 1988
332s.









"- Ei meidän ihmisyytemme ole valmis kaava, Anthony sanoi. - Uskonelämämme alkutaipaleella me teemme siitä helposti abstraktion - ja sitten yritämme pakottaa elämämme tähän valmiiseen ihanteeseen. Mutta vähitellen jotain aukeaa. Silmämme alkavat aueta, ja ensimmäinen  todellinen askel kohti Jumalaa on, kun otamme vastaan tämän tosiasian:  alamme etsiä ja löytää omaa ihmisenä oloamme."

Anna-Maija Raittilan pyhiinvaeltajan päiväkirja on matka Taizeen, ranskalaiseen, ekumeniseen yhteisöön. Pyhiinvaeltajan päiväkirja on kutsu hiljaisuuteen, miettimään ja pohtimaan elämää ja sen merkityksiä. Kuinka olla lähimmäinen, vierelläkulkija? Raittilan teksti on yhtäaikaa runollista ja arkista. Se kumpuaa pienistä tapahtumista, eletystä, nähdystä ja koetusta. 

Pyhiinvaeltajan päiväkirjassa avautuu 70-luvun aatemaailma. Kristillisyyttä ei juuri liitetä vasemmistolaisuuteen, mutta minä kuvaisin tätä kirjaa hieman vasemmistolaiseksi, vai pitäisikö sanoa, että kirjassa on vahva sosialistinen näkökulma.  Solidaarisuus, olemme yhtä ihmiskuntaa ajattelu on läsnä. Ekumenian hengessä kirkkokuntarajat ovat häilyvät, luterilaisuus, katolisuus, mitä niitä onkaan, ja ei vain kristityt, vaan myös hindut, muslimit yhdessä miettivät ja kokoontuvat yhteiseen rukousmietiskelyyn. Synkretismiä, ajattelee joku  ja peruuttaa Taizen kirjeen tilaamisen, näin siis Raittila kirjassaan pohtii tunnelmia konsiilien vaikutuksista.

En tiedä. Ei tämä kirja ehkä täysin ja kaikelta osin edusta sitä, mitä minä tunnustan uskovana.Toisaalta tässä oli myös sellaisia seikkoja, jotka kolahtivat ja jotka voin jakaa kirjoittajan kanssa.  Kiintoisa, mieltä avartava ja ajatuksia herättävä matka 70-luvun tunnelmiin ja ajatuksiin tämä lukukokemus silti oli.

Tähän loppuun vielä yksi kolahtanut miete:

"Ilo kumpuaa syvistä pelottomista lähteistä."