torstai 18. tammikuuta 2018

Naisten aakkoset - V!


Tarukirjasta liikkeelle lähtenyt haaste naisten aakkosista on kohdallani edennyt kirjaimeen.




Kysymyksethän on vanhat tutut.

Kuka on suosikkikirjailijasi?




Ruotsalainen Merri Vik (kirjailijanimi), jonka Lotta-sarja on sydämellisen hersyvä ja hauska kirjakirja. 


Lisäksi minun on mainittava myös venäläinen lastenkirjailija L. Voronkova, jonka Sinihilkkainen tyttö kuuluu lukumuistojen mieleenpainuvimpiin ja jonka lasten kuvakirjoja olen sittemin löytänyt enemmänkin.

Myös runoilija Katri Vala on merkityksellinen kirjailija minulle. 

Nämä kolme hyvin erilaista kirjailijaa täydentävät hyvin toinen toistensa tarjontaa ja kirjallisuuden monipuolisuutta.
Kuka nainen, joltain muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?




Näyttelijä Emma Väänänen ei ehkä ole niitä kaikkein suurimpia idoleitani, mutta pidän paljon hänen Niskavuoren Loviisa-tulkinnastaan. Muutenkin vahva ja vaikuttava luonnenäyttelijä hän kyllä on.

Vaihtoehtoiset kysymykset (myös mut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaist tutustua paremmin



Ruotsin kruununprinsessa Viktoriaan olisi mukava tutustua. Hänessä on aitoa lämmintä sydämellisyyttä.

b) Kenet suosikkisi haluaisit nostaa esille


Leena Härmän Tuittupään, Lahtelan Virpin.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu!


Maria Àngels Anglada
Auschwitzin viulu!
Alkukieli Katalaani: El violi d'Auschwitz
Suomentanut ja esipuheen laatinut Satu Ekman
Bazar, 2018
142 s.



Hirmuvallan alkaessa hän oli kiinnittänyt vaatteisiinsa keltaisen daavidintähden aavistamatta, että se oli annettu heille kuoleman merkiksi niin kuin männyt maalataan kirvestä varten, eikä hän oikeastaan ollut havahtunut uuteen, karmaisevaan todellisuuteen ennen sitä kamalaa päivää, jolloin kaikki oli takavarikoitu hänen verstaastaan - samaan aikaan lähistöllä oli palanut kotikorttelin vanha synagoga, paikka jossa hän oli lapsena tuntenut olevansa turvassa isän tallitin liepeiden alla...

Auschwitzin viulu on pieni herkkä teos, jonka kirjailija on omistanut uhrien muistolle. Kirjoittajan sanoissa soi viulumusiikin sävyt aina hauraasta hienovireisyydestä korvissa soivaan pauhinaan, selkärankaa värisyttävistä sydänalaa riipaiseviin, mutta myös huojentaviin sävyihin. Iloiseksi tätä kirjaa ei kuitenkaan voi sanoa. Tämä viulu soi mollissa.

Auschwitzin viulu on kooltaan pieni teos, mutta sisällöltään suuri. Se ei mässäile kauhuilla, ei julmuuskuvauksilla, silti se, mitä holokausti piti sisällään tulee kaunistelemattomasti kuvatuksi. Teos koostuu suomentajan esipuheesta ja kirjailijan esittelystä, kaunokirjallisesta fiktiivisestä tarinasta (???), joistakin kirjallisuuslainoista sekä arkistoista löytyneistä natsiaikaa käsittelevistä asiakirjaotteista, jotka kertovat omaa karua ja puistattavaa kieltään keskitysleirien oloista ja niistä kärsimyksistä, joiden kuvaamiseen ei sanat riitä.

SS:n kannattavuuslaskelma
KESKITYSLEIRIVANKIEN KÄYTÖSTÄ
Kannattavuuslaskelma
Saatu käyttökorvaus päivässä keskimäärin RM² 6,-
Miinus ravinto RM -,60
Keskimääräinen elinaika 9 kuukautta =
270 x RM 5,30 - RM 1431,-
Vaatetetuskulut RM-,10

² Reichsmark = valtionmarkka

Nämä kansalissosialistiset arkisto-otteet lukujen alussa ovat kylmäävää luettavaa. Ne osoittavat tuon ajan ja aatteen makaaberisuuden. Otteet tiuovat todellisuuden tuntua teokseen, muutoin en ole oikein varma, onko kyseessä tositarinaan pohjautuva teos vai fiktiivinen tarina. Kallistuin kuitenkin fiktiivisyyteen .

Vaikka kansallissosialismin kasvot näyttäytyvätkin makaabereilta - ovat luotaantyöntävät, tämän kirjan tarina itsessään ei sitä ole.

Varsinaisen tarinan pääosassa on käsityöläinen, isältään viulunrakentamisen oppinut Daniel sekä Viulisti Bronislaw. Daniel on päässyt tavallaan "hyvään" liukuhihnatyöhön jollain työleirin verstaalla, kun hän erään kerran avaa suunsa hetkessä, juhlatilaisuudessa komendantin luona, jossa Viulisti Bronislavin viulusta kuuluu särähtävät sävelet. " Ei se hänen vikansa ole" Daniel sanoo ja ilmoittaa, että hän pystyy korjaamaan viulun, siinä on vain halkeama kannessa. Daniel korjaa viulun, mutta se ei kuitenkaan kestä, kun se olisi pitänyt myös vahvistaa. Bronislaw joutuu rangaistavaksi, mutta  Daniel saa tehtäväkseen valmistaa viulun, joka on stradivariuksen veroinen. 

Tästä viulunvalmistuksesta ja sen merkityksestä sille, selviääkö hän hengissä vai ei,  muodostuu tämän kirjan ydin. 

Angladan kerronta on korutonta ja konstailematonta, suoraselkäisen koskettavaa. Kirjan tapahtumat eivät niinkään kerro historiallisia tapahtumia kronologisesti aikaan sidottuina, kuin sisältäpäin, tunteen tasolla.  Kerronnassa on paljon ilmaa, väljyyttä. Kaikkea ei kerrota, vaan lukijan ajatuksille jätetään tilaa.

Viulunrakentaja Danielin ja viulunsoittaja Bronislaw välille syntyy ystävyys, luja side. Kun Bronislaw pääsee Wallenbergin kuljetukseen ja vapaaksi, tuntee hän syyllisyyttä lähdön hetkellä vilkuttavan Danielin takia.

Tämä on kirja, joka jättää jäljen sisimpään ja tarina, jonka äärelle voisi ajatella palaavansa. Tässä oli myös kiintoisa Suomi-kytkös.  

Kiintoisa Suomi-viittaus:

Hän ei halunnut enää poistua Ruotsista, maasta josta oli saanut turvapaikan. Ei enää. Orjuus oli jättänyt jälkeensä eräänlaisen fobian, epävarmuuden, joka ilmeni armottomana matkustuspelkona. Ei aikaakaan, kun hän oli alkanut kieltäytyä kiertueista, sillä ne aiheuttivat hänelle painajaisia, vaikka joskus hän kävi konsertoimassa naapurimaissa, joissa tunsi olevansa turvasssa, Tanskassa, Norjassa sekä Sibeliuksen kotimaassa....

...
Seinäjoen kaupunginkirjasto kirjastohaaste kohta 45: Toisen maailmansodan aikaan sijoittuva kirja

---
Kirjan on ehditty lukea ainakin Tuijata-blogissa, jossa siinä laillani kuultiin viulunsoiton haikeus, sekä Kirjakassi-blogissa, jossa kirjan kerrontaan ihastuttiin.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Dani Pettrey: Uponnut!






Dani Pettrey
Uponnut
Alkuteos: Submerged
Suomentanut Eeva Saarimaa
Aikamedia, 2014
350 s.

Älä koskaan lähde mittelemään voimia kenenkään kanssa, ellet ole varma, että olet niskan päällä. Niin häntä oli aina neuvottu - ja hän oli luullut olevansa kvoinkin vahvoilla.


Uponnut on tarina, joka vie lukijansa kylmään ja hyiseen Alaskaan ja sen syviin vesiin keskelle vaaroja ja historiallisia salaisuuksia. Tarina alkaa prologilla, jossa pienkone syöksyy mereen vieden mukanaan muun muassa Agnes-nimisen naisen, joka on pitänyt Yanceyn kaupungissa amerikkalais-venäläistä antiikkiliikettä. Viimeisinä hetkinään Agnes tajuaa, että kyse ei ollut satunnaisesta teknisestä viasta, vaan että hänet haluttiin raivata pois päiviltä ja hän tiesi kuka vihollinen oli.

Vihollisen nimi ja persoona jää kuitenkin lukijalle salaisuudeksi. Hän on vain mies. Tämä tietynlainen anonymiteettti on jännite, joka kulkee läpi tarinan, ja aina kun tarinassa tulee vastaan uusi mies, jään pohtimaan, hänkö se on, vai olisiko he hän. Ei kai se kuitenkaan hän voi olla?

Uponnut on osa McKenna-saagaa. Kirjan voi lukea omana erillisenä osanaan, mutta kirjailija palaa McKennan perheeseen myöhemmissä tarinoissaan.

Tässä kirjassa pääosassa on Cole McKenna, nuori pelastusammattilainen ja sukeltaja, joka pitää sukellusalan liikettä Yanceyssä sekä Bailey Craig, joka on sukua onnettomuudessa kuolleelle Agnesille.

Paitsi jännitystä, jota sitäkin kirjassa riittää tämän tarinan punaisena lankana kulkee anteeksiantamus, menneisyyden virheisiin ei tarvitse eikä pidä jäädä märehtimään. 

Luin kirjan mielenkiinnolla ihan loppumetreille. Täytyy kuitenkin sanoa, että aivan viimeisillä sivuilla alkoi tuntua, että loppua oli turhaan pitkitetty. Lisäksi kirjassa oli muutama uskottavuutta nakertava juttu, jotka liittyvät  Romanov-sukuun ja Venäjän tsaariperheeseen.

Vaikka tässä tarinassa onkin kyseessäniin sanottu fiktiivinen historia niin luulisi, että detaljit olisivat kuitenkin oikein. Uskottavuus hieman kärsii, kun väitetään, että Pietari Suuri oli Aleksanteri I:n lapsi. Minun oli pakko hieman googlailla, että mitenkäs se Romanovien sukulinja nyt rakentuikaan, kun tämä ei kuulostanut ollenkaan uskottavalta ja niinhän se oli kuin itse historiantunneilta muistin, Pietari Suuri eli ihan vuosisadalla kuin Aleksanteri I. En tiedä, onko tässä kyse kirjailijan vai suomentajan virheestä ja ajatuskatkosta, sillä onkahan Aleksei I ja Aleksanteri I hieman samanlaiset nimet, mutta mutta...Muutenkin tämä Romanov-kytkös herättää kysymyksiä juurikin sukulinjansa ja yhteyksiensän kuka oli kukakin ja kenenkin lapsi  ja alkuperäisiä Romanoveja?

Sinänsä ajatusrakennelma ajasta, jolloin Alaska oli osa Venäjää on kiehtova ja en juuri tiedä kirjallisuutta, joka käsittelisi tuota aikaa.

Romanttista jännitystä - näin tätä kirjaa luonnehtisin. Ehkä vielä tutustun siihen toiseenkinn jo suomennettuun McKenna-tarinaan.

...
Tundran lumoissa -haaste

Anonyymiys-haaste

tiistai 9. tammikuuta 2018

Gerda Ghobe: Mellastajat!







Gerda Ghobé
Mellastajat
Lehtipaino Oy, 1946
Alkuepräisteos:
Suomentaja I. Sara
126 + 1 s.

Mellastajat on tarina Bullerblomeista ja erityisesti kolmesta Blomin perheen lapsesta, Miriamista, jota kutsutaan Millaksi, Pentistä ja Leilasta.  Nimi Bullerblom juontaa alkunsa naapurustosta, joka  ei voinut ymmärtää lapsia, jotka "leikkivät ja telmivät niin kuin heidän luontonsa vaatii." Mellastajat-nimi on kyllä minusta tämän kirjan osalta hieman harhaanjohtava, sillä mitään hirmuista meteliä ei lapset pitäneet, eikä ne sattumukset, joita heille tässä kirjassa tapahtui, olleet heistä riippuvaisia. No, se, että Pentti koulutoverinsa esitellessä saamaansa potkupalloa potkaisee pallon vahingossa koulun ikkunasta sisään on eri asia, vaikka ei sekään ollut erityistä mellastusta.

Blomin perhe on kuitenkin sanoisinko hieman omalaatuinen. Siihen kuuluu isä Blom, joka on insinööri ja vaimo Elvira Blom, jonka suku on merkitty aateliskalenteriin, seikka, josta lasten sukulaistäti Malla muistaa  huomauttaa. Kun perheen vanhemmat lähtevät kahdeksi viikoksi Tukholmaan saavat lapset pitää ystävilleen kutsut. Niissäkään ei mitään erityistä mellastusta satu, kiitos kotiapulaise Saaran. Pientä kinaa lasten kesken aiheuttaa se,  ketä kutsuille kutsutaan, mutta Milla pitää asiat järjestyksessä hommamiensa marsipaanikarkkien avulla, joista tosin Leila ryövää myös siskonsa osuuden.

Mellastajat on ihan kiva vanhan ajan nuortenkirja. Tyttökirjaksikin tätä voisi luonnehtia,.  vaikka poikiakin tarinassa on. Vanhempien poissaolessa sattuu kaikenlaista yllättävää. Ensinnäkin kotiapulainen Saara sairastuu ja joutuu sairaalaan umpisuolenleikkaukseen. Sillä aikaa lapset joutuvat selviämään omin päin, tai no, Milla käy työnvälityksessä, josta heille ohjataan Olivia, joka "serkkunsa" kanssa syö lapsille tarkoitetun ruoan ja tarjoaa lapsille  ensimmäiseksi ateriaksi hirvittävän suolaista silliä.  No, Pentin ikkunanrikkomistapaus tuli jo mainittua. Se aiheuttaa huolta, kun se ptiäisi saada maksettua ja hoidettua, niin että ei tulisi muistutusta. Milla käy "ruskeatakkisen miehen" luona, joka yleisesti tunnetaan koronkiskurina ja yllättyy, kun tämä onkin aivan ystävällinen. Mutta  sitten Leila loukkaa suunnistusretkellä jalkansa ja joutuu välirikkoon poikaystävänsä Yrjön kanssa, jota Musta Liisa -niminen koulutoveri Leilalta kahdehtii. Taas tarvitaan lääkäriä ja Milla joutuu käymään Malla-tädin luona, sillä Malla-täti on rikas       

Kaiken lopuksi Milla käy uudelleen työnvälityksessä kertomassa Oliviasta, joka saa lähtöpassit, mutta lähtönsä vaiheissa jättää silitysraudan päälle sillä seurauksella, että vain hyvällä onnella talo jää palamasta poroksi.

Ei siis lasten taholta mitään mellastusta. Järkeviä nuoria, jotka yrittävät selvitä asioista ilman, että vanhempien täytyy keskeyttää matkaansa. Mutta no, ehkä heitä seuraa jonkinasteisen hullerinpullerin elämä. 
--
Kerronta on ihan  hupaisaa. Suomennoskin varmaan toimii. Yksi detaljivirhe minun täytyy kuitenkin mainita, kun Millan alkuperäiseen nimeen Mirjamiin viitataan. 


Siitä kirjoitetaan: Monin tavoin käännetty ja väännetty, naurettu ja itketty nimi ja lopuksi kastettu uudelleen Millaksi. Sillä mikä kerran sopi Faaraon  tyttärelle Egyptin maalla, näyttänee arkioloissa enemmän kuin sopimattomalta Pohjolan tyttären nimenä.

Hmm! Nythän on niin, että Mirjam oli israelilainen, hebrealaista sukua ja Mooseksen veli, ei mikään Faaraon tytär. Tästä raamatullisesti viitttauksesta, joka siis meni pieleen sekin, ei tässä kirjassa ole mitään uskonnollista. Tämä yksityiskohta vain särähti muuten sutjakkaassa tarinankerronassa ja jätti hieman kysyväksi.
...
Pieni Helmet -lukuhaaste 2018 kohta 17: Kirjassa selviydytään pulasta


maanantai 8. tammikuuta 2018

Merri Vik


Lotta, älä lannistu
Alkuperäisteos: Lotta slår till!
Suomentanut A.M. Helminen
Karisto, 1975
Kansi: Heidi Lindgren
158 + 1 s.












Lotta on tyttö, jolle "jatkuvalla syötöllä satuuu ikävyyksiä , seikkailuita ja kommelluksia", kuten hän itse itseänsä luonnehtii. Lotan seurassa ei ole tylsää ja vauhtia ja sattumuksia riittää. Tässä moniosaisen sarjan osassa niitä aiheuttaa muun muassa

Anton-setä, joka pyytäää Lottaa auttamaan koulun alkamisen aiheuttamassa ruuhkassa ja Lottahn auttaa sinä, missä paras ystävä Giggikin. Pahksi onneksi kaupassa sattuu kuitenkin olemaan Perra, joka suuttuneena Lotan kipakkaan komentoon vaihtaa merkkisolmut kahdessa kirjapeketissa ja aiheuttaa sen, että kiinalainen runous ja silakkaa 77 eri tavalla-teos menevät väärille ihmisille. Alkaa armoton etsintä, kuka on rouva, joka osti silakkakirjan. No, asia selviää, mutta ennen kuin kirjat on saatettu oikein päin ja oikeisiin kohteisiin on ehditty huutaa pysähtyneessä hississä apua, juostu sairaalan ensiavussa ja mitä vielä - siinä ohessa olisi pitänyt viedä luokanvaloja Kihara-Fridolfin kirjat koululle, koska tämä ei itse niitä ennättänyt viedä.
Aikajana muutama päivä koulun nimenhuudosta

Lotta myy myös arpoja kitsaalle Patruuna Larssonille, jota myös Sappi-Larssoniksi kutsutaa ja joka sairastaa Podagraa. Lotta vain erehtyy luulemaan Podagraa päänsäryksi ja siitä on omat seurauksensa. Lopulta Patruunasta tulee kuitenkin Pontus-setä, jolle Lotta toimittaa orvon kulkukissan.

Eikä siinä kaikki. Muutaman päivän aikana ehtii ja sattuu ja siksikin Lotat on kivoja lukea, koska niiden aikajana kulkee hitaasti, vaikka tapahtumissa on vauhtia.
...
Tällä kirjalla aloitan Seinäjoen kaupunginkirjaston Kirjastohaasteen, kohta 1: Kirja, joka saa sinut hyvälle tuulelle. 



lauantai 6. tammikuuta 2018

Jacob Bull: Glomdalenin morsian!

Jacob Bull
Glomdalenin morsian
Romaani kansanelämästä
Suomentanut E.A.
WSOY, 1928
119 s.



Painoasultaan pieni ja pituudeltaan lyhyt tarina Norjan tuntureilta. Tarinan keskiössä on talonisäntä Ola Eriksen Glomgaarden ja hänen tyttärensä Berit. Ola Eriksen on,  nainut Beritin äidin Elvedalenista, eikä Atanasta, niin kuin yleensä on ollut tapana. Beritin äiti oli heikkoluinen, mutta tämä vain hymyili, kun tuli puhe poikien saamisesta. Kyllä niitä tulee, oli t.ämän mielipide, mutta ei tullut hänelle. Beritin äiti kuoli lapsivuodekuumeeseen. 

Berit tuli kauneudessa ja ruumiin rakenteessa äitiinsä, mutta luonnoltaan isäänsä, joka oli niin vahva, että saattoi hevosenkin nostaa ylös.

Glomdalenin morsian on pieni suuri tarina rakkaudesta ja rakkauden voimasta, ettei rakkautta voi pakottaa.

Isä tahtoisi naittaa tyttärensä Gjermund Haugsettille, rikkaan talon pojalle ja Gjermundkin haluaa Beritin vaimokseen, siitä ei ole yhtä sanaa sanottavana. Vaan Berit ei halua Gjermundille mennä. Hän tuntee vetovoimaa köyhän mökinmiehen poikaan Tore Braateniin, joka ripillepääsyn jälkeen on alkanut rakentaa taloa, ja raivata peltoa vanhempiensa töllin viereen.

Tyttö  naurahti.
- Siihen sinä kyllä aina keinon keksit, vastasi hän ja hänen silmänsä loistivat iloisina.
Poika huokasi.
- Ei, siitä tulee kaikkein vaikein juttu, sanoi hän.
- Sinä kai et tiedä ketään, ehkä, tiedusteli hän.
Poika sylkäisi huolettomasti.
- Oh, kyllä - kyllä minä tiedän yhden, tuli arastellen, mutta - ei ole sanottua, huollisiko hän.
Berit tuli punaiseksi.
- Oh, kyllä kai hän huolisi, vastasi hän nopeasti, mutta katsoi samassa maahan.
Poika odotti siksi, kunnes hän nosti silmänsä jälleen.
- Mutta hänellä on itsellään talo, hänellä, sanoi hän.
Tyttö naurahti.
- Niin, se se onkin pahinta, vastasi tyttö.
Pojan silmät säihkyivät kirkkaina. Hän oli kääntynyt pois, ollakseen sanomatta, mitä ajatteli. Mutta silloin se kuitenkin pääsi häneltä.
- Saako hän myös luvan, luuletko sinä? kysyi hän ja punastui samassa itse.
- Niin, sitä minä en tiedä, vastasi hän.
- Muuten hän kyllä tekee aivan niinkuin itse tahtoo, lisäsi hän sitten.

Isä Ola juonii yhdessä Haugsettien kanssa ja laittaa kuulutukset, vaikka Beritiltä ei ole kysytty mitään. 

Mitä siitä seuraa? Berit karkaa, palaa ja karkaa taas, kunnes asiaa selvittämään lähtee itse kirkkoherra. 

Glomdalenin morsian on pieni mutta vahva tarina. Kerronta on dialogista, jopa niin paljon, että tästä saisi hyvän näytelmän aikaiseksi. Kerronallisesti tarina pitää jännitteensä ja nousee loppua kohden, mutta loppuu hieman töksähtäen.  En tiedä, onko tämä töksähtäväyys suomennoksen syytä, pitäisi varmaan katsoa Projekti Gutenbergista, löytyisikö sieltä alkuperäisteosta ja verrata loppulausetta ja sen rytmiä sillä säkeiden, sanojen soinnuista on kyse, kun makustelen tämän tarinan loppua. 

....
Tundran lumoissa -haaste aloitettu omalta osaltani tällä kirjalla. 

perjantai 5. tammikuuta 2018

Naisten aakkoset - U!


Kirjaimeen u olen päässyt tässä Tarukirjan liikkeelle laittamassa haasteessa, jossa vastaillaan jo tutuiksi tulleisiin kysymyksiin, ja etsitään vastauskia, jotka saattavat olla upposen outoja.

Kuka on suosikkikirjailijasi?




Sigrid Undset, norjalainen Nobel-kirjailija, jonka teoksista olen lukenut ainakin Kristiina Lauritsantytär -trilogian sekä kirjan nimeltä 11-vuotta. Mielelläni tutustuisin myös hänen muihin teoksiinsa.

Kuka nainen, joltain muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Ei tule nyt ketään mieleen.

Vaihtoehtoiset kysymykset (myös mut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaist tutustua paremmin

b) Kenet suosikkisi haluaisit nostaa esille

Unan, joka on L.M.Montgomeryn yksi Anna-sarjan lapsihahmoista. Sateenkaarilaaksosta tuttu herkkä ja uskollinen sielu, joka on jäänyt hieman muiden varjoon. Tahdon myös mainita Ullan, joka puolestaan on tuttu Anni Swanin Iris-rukasta, kirjallisuuden hahmo, joka on jäänyt vahvasti mieleeni.


torstai 4. tammikuuta 2018

Irja Lappalainen: Tuuli tuli kaupunkiin!






Irja Lappalainen
Tuuli tuli kaupunkiin
Tammi, 1964
154 + 2 s.
Kansi: Maija Karma


Alkulause: Sen kesän kynnyksellä Tuuli täytti seitsemän vuotta.
Loppulause: Ja isä nosti Tuulin niin korkealle ilmaan, että Nero haukahti varoittavasti.

Siinä välillä tapahtuu: Tuuli asuu maalla äitinsä ja isänsä kanssa. Isä on jonkinlainen tehtailija, joka lähtee ulkomaanmatkalle saamaan innoittusta tehtaan toimintaan, jolla menee hieman huononlaiseti. Tuuli sitä vastoin muuttaa maalta Helsinkiin yhdessä äitinsä kanssa, joka on sa saaanut työpaikan konttorista ja muistaakseni se liittyi jotenkin mainosalaan se homma.

Tuuli ja äitinsä asuvat Helsingissä Taina-tädin asunnossa, tämä kun on lähtenyt ulkomaanmatkalle. Naapurissa asuu Karjalasta evakkona tullut Kuortin-mummu, joka päivisin pitää huoltä Tuulista äidin ollessa töissä. Maalla Tuulin paras ystävä on ollut Telle. Kaupungissa hän saa ystävikseen Marjan ja Ullan. Ensin Tuuli joutuu kuitenkin napit vastakkain talonmiehen Kalen ja erittäinkin Napin kanssa, jotka heittävät Tuulin kodin avaimen menemään. Avain lentää sisään Riku-sedän ikkunasta. Tuuli ei vielä tunne Riku-setää kun hän kiipeää ikkunasta sisään hakemaan avainta ja tekee ensin tuttavuutta Nero-koiran kanssa, mutta lopulta Riku-sedästä tulee Tuulille hengenheimolainen.

Tuuli aloittaa koulun ja monenlaista sattuu ennen kuin Jouluun saakka päästään. Siihen mennessä Tuuli on saanut monta uutta ystävää ja Nappikin jo myöntää, että Tuuli on ihan ookoo likka.

Tässä kirjassa on paljon lapsen sielunmaailmaa, ystävyyttä. Helsinki ja maailmanmeno on sitten tämän tarinan ajoilta muuttunut. Enää ei varmaankaan täpötäydessä ratikassa voisi tyttölapsi istua 'vatsasedän' polvelle. 

Kerronta on ihan näppärää ja vauhdikasta. Kuinka todenmukaisia juonenkäänteet ovat voi joiltain osin miettiä (esimerkiksi jaloistaan sidotun kyyhkysen pelastaminen koulun katolta), mutta eihän kaiken aina tarvitse niin tiukan kirjaimellisesti inhorealistista olla. 

Kummastusta aiheutti sana pakettivaunu, joka sitten äkkiä muuttuikin pakettiautoksi. Sanoissa on muutenkin pientä yksilöllisyyttä muotojen ja taivutusten suhteen. Mikä myös aiheutti minusssa pientä hämmennystä oli kun sukankutimeen liittyen puhuttiin että "vartaat vain helskyivät". Sukkapuikoista minä olen aina kuullut puhuttavan, en koskaan vartaista, jotka minulla liittyy lähinnä grillaamiseen. 


Paitsi, että kirja on lapsen silmin elettyä ja koettua on kirjassa myös rivien välissä vähän aikuisempia ilmiöitä, esimerkiksi kodin ja työn välinen suhde, isien ja äitien rooli ja kodin merkitys, feminismi kurkottaa päätään, kun äiti puhuu Tuulille:

- Rakas lapsi, minä en nyt tahtoisi lopettaa kun olen lopultakin päässyt alkuun. Tarkoitan että olen päässyt urallani eteenpäin. Minä pidän työstäni. Maalla minulla ei ole mitään tekemistä.

...
Valitsin tämän kirja Pieni Helmet -lukuhaasteen 2018 kohtaan 1: Kirjassa muutetaan.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kathryn Lasky: The Royal Diaries - Elisabeth I !







Katherine Lasky
The Royal Diaries
Elisabeth I
Red Rose of the House of Tudor
England, 1544
Scholastic inc, New York, 1999
237 + 1 s

Kansikuvan maalaus: Tim O'Brien

Renesanssiaikaan ja englannin kuningas Henrik VIII hoviin vie tämä englanninkielinen kirja, joka on kuvitteellinen päiväkirja, pitäjänä Henrik VIII ja Anne Boleyn tytär Elisabeth. Elisabeth on aloittaessaan päiväkirjansa yhdentoista vanha ja päiväkirja kattaa hänen elämästään noin kaksi vuotta. Kirjailija on lopussa kertonut tämän kirjan syntyprosessista että hän tutkiessaan aikaa ja Elisabetin elämää on ennen kaikkea miettinyt kuinka hämmentävää on olla nuori tyttö, olipa prinsessa tai ei, ja olla välillä  rakastettu ja välillä olla lähetetty pois isänsä luota, ja kuinka kovalta on täytynyt tuntua tieto, että oma äiti on tullut mestatutuksi.

Kirjasta välittyykin hyvin yksinäisyyden ja epätietoisuuden tunnelmat ja myös hovin juonittelut ja ajan politiikka välittyy, vaikkakin nuorekkaalla tavalla. Elisabethista välittyy yhtäaikaa kuva herkästä ja haavoittuvasta tytöstä sekä vahvasta ja lahjakkaasta ihmisestä.

Tämä oli todella kiintoisa matka renesanssiaikaan ja toisenlainen historian oppitunti, sillä fiktiivisyydeestä huolimatta tämä herätttää renesanssiajan henkiin ja kirjassa on mukava kuvaliite. Anne Boleynin elämä alkoi kiinnostaa minua ja olenkin huomannut, että kevään uutuuskirjoissa (en nyt muista kustantajaa) olisi yksi aiheeseen liittyvä kirja tulossa. Täytyypä pistää mietinnän taakse.
...
Otan tällä osaa Seinäjoen kirjaston Kirjastohaasteeseen. Mielestäni tämä sopii kohtaan 41; Lue kirja, jossa kerrotaan onnettomasta rakkaudesta.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Johanna Spyri: Wiseli!







Johanna Spyri
Wiseli
Suomentanut Enny Trast
Otava, 1916
134


Alkukappale: Vuorenrinteellä Bernin kaupungin edustalla on pieni kylä. En voi nyt sanoa sen nimeä, mutta tahdon sitä hiukan kuvailla. Ken sinne joutu, tuntee sen helposti.

Loppukappale: Otto ja hänen omaisensa  olivat ystävällisiä minua kohtaan onnettomuuden päivinä, silloin kun kukaan ei minusta välittänyt, mutta muut ihmiset ovat alkaneet näyttää minulle ystävyyttään vasta onnen päivinä, silloin kun sain isän. Tiedän hyvin, kutka ovat parhaita ystäviäni.

Päähenkilö: Wiseli. Yksinhuoltaja äidin ainut tyttö, joka elää köyhyydessä naapuriavun varassa, kunnes äitikin kuolee ja hän jää yksin. Wiseli on kaupungin köyhäinhoitolautakunnan vastuulla ja hänet sijoitetaan Götti-serkkunsa perheeseen, koska serkulle tarvitsee maksaa kaikkein vähiten hänen hoidostaan. Serkun poika Jäppi on kaikkea muuta kuin ystävällinen Wiselille ja muutenkin Wiselin olot eivät ole oikein hyvät serkun perheessä. Työtä, työtä ja työtä hän joutuu tekemään.

Kaupungissa asuu kuitenkin myös eversti Ritterin perhe, jonka Otto-poika pitää Wiselin puolia, samoin kuin Ritterin perheen äiti kantaa huolta Wiselistä, onhan tämä hänen entisen koulutoverinsa lapsi.

Wiselin äitiä onr rakastanut aikoinaan Nikkari-Antti, joka on jäänyt kuitenkin "lehdellä soittelemaan", kun tyttö menikin toiselle. 

Tarina kietoutuu tämän rakkaustarinan ympärille ja kohoaa huippuunsa kun Nikkari-Antti löytyy tuvastaan päähän lyötynä ja melkein kuolleena.

Johanna Spyrin Wiseli on hauska ja herttainen kirja, joka on suunnattu lapsille ja lapsenmielisille. Tarinassa on kuitenkin lastenkirjasta poikkeava ote ja piirteitä, jotka suuntaavat ajatukset enempi aikuisempaan suuntaan ja hauskan ja herttaisen rinnalla kulkee myös jännitysmomentti romantiikasta puhumattakaan. 

Suomennos on tehty seitsemännestä painoksesta, joten tämä on reilusti yli sata vuotta vanha tarina. Historiallisena katsauksena entisajan elämään kiintoisa ja varsin verrattavissa Pikku Heidin valloittavuuteen, jos tarinoiden tyylissä  ja tunnelmissa on eronsa.

Luin tämän vuoden 2017 viimeisinä tunteina ja mielestäni tuo talvinen kansikuva (jonka tekijästä  en tiedä) on vallan sopiva näin uuden lukuvuoden alkajaisiksi.
...

maanantai 1. tammikuuta 2018

Tundran lumoissa - lukuhaaste 2018!



Hieman mietin julistaisinko tänä vuonna omasta puolestani uutta lukuhaaastetta lainkaan, mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Sain idean ja tässä sistä ollaan  - Tundran lumoissa.

Olen aina ollut jotenkin viehättynyt karuihin paikkoihin ja nähnyt niiden koruttomuudessa syvää kauneutta. Tosin en tiedä, kuinka itse selviäisin sellaisissa paikoissa, mutta näin kaukaa ja kuvissa katsottuna seudut ovat kiehtovia.

Tundrahan on kasvillisuusseutu, jossa kylmyyden takia ei kasva puita ja kasvillisuus on hyvin kituliasta. Tundralla on ympärivuotinen ikirouta. Kuten haastenappikuvassa voi nähdä tundra levittäytyy pohjoiselle pallonpuoliskolle Alaskasta Siperian pohjoisosiin. Taiga on boreaalinen eli pohjoinen havumetsävyöhyke, jossa myös aluskasvillisuus ei ole kovin monimuotoista. 

Tässä haasteessa luetaan siis kirjallisuutta  Tundraan ja Taigaan liittyen.

Alueita, jotka sopii haasteeseen: Alaska, Färsaaret, Grönlanti, Huippuvuoret, Islanti, Kanadan pohjoisosat (Yokon, New Founland, Ontario, Quebec Manitoba), Norja, Siperia jne.

Huomio! Vaikka Suomi kuuluu maantieteensä osalta kokonaisuudessaan haastealueeseen tässä haasteessa hyväksytään vain Lappiin sijoittuvat tai lappilaisten kirjoittamat teokset.

Tässä haasteessa on tarkoitus lukea kirjallisuutta, jonka

1.  Miljöö ja tapahtumat sijoittuvat Tundralle/Taigalle
2. Kirjailija on kotoisin Tundra/Taiga-alueelta

Lukemasi perusteella saat kylmänsietopisteitä seuraavasti

 1  -   4 kirjaa  -   5 Cº  Vähäinen pakkasensietokyky,  et juuri uskaltaudu ulos pakkassäällä
 5  -   9 kirjaa  - 10 Cº  Kohtalainen pakkasensietokyky
10 - 19 kirjaa  - 20 Cº  Hyvä pakkasensietokyky
20 - 30 kirjaa - 30 Cº  Kiitettävä pakkasensietokyky
Yli 30  kirjaa  - 40 Cº Pakkasensietokykysi on huippuluokkaa, et pelkää etkä palele

Hyvää lukuvuotta 2018!

Haasteeseen sopivaa kirjallisuutta:

Itse lukemaani:

Damjan Micha/Wilkon Jozef: Atuk ja Susi        Fittinghoff Rosa: Tonttukota
Fittinghoff Laura: Hallatunturin lapset               Frazer Eugenia: Talo vienanjoen varrella
Graighead Jean: Susityttö                                   Grinkeviciute Dalia: Dalian kirja
Kariniemi Annikki: Pikka                                   Kuss Gerald V. Matka miesten maahan
Latvus Sisko: Kaukana omalta maalta                Pipaluk Freuchen: Eskimopoika Ivik
Schooler Lynn: Sininen karhu                             Sepetys Ruta: Harmaata valoa
Welma Wallis: Kaksi vanhaa naista                    Weaver Eva: Jacobin takki
Wells Helen: Cherry Ames - Island Nurse


Runoteoksia:

Käenkukukuntayöt - komien lyriikkaa
Bäcksbacka Mary Ann: Avsides vitt

Novelleja:

Sirola Harri: Vaivaispihlajat kukkiat tundralla
Sergejev-Tsenski, Sergei: Tundra

lauantai 30. joulukuuta 2017

Katsaus lukuvuoteen 2017!

Vuonna 2017 postasin kaikkiaan 133 kertaa, kaikki postaukset eivät olleet kirjaesittelyjä, joukossa oli myös yleispostauksia. Lukemistani kirjoista  viisitoista oli lainakirjoja, kaksi lainattu ilmaishyllystä ja kolmetoista kirjastoautolta.  Yksi kirja oli pyydetty arvostelukappale ja loput reilut sata kirjaa onkin sitten omasta hyllystä, aiemmin hankittuja tai vuoden aikana tehtyjä kirpputorilöytöjä. Kieliopintoja tuli harjoiteltua viiden englanninkielisen  kirjan kohdalla.

Tyttökirjoja luin 27 kappaletta, joista kielellisesti hauskin ja raikkain oli  Aili Tarvaksen Anneli seuraneitinä vuodelta 1920. Sittemmin olen saanut selville, että Aili Tarvas on yhtä kuin Aili Somersalo, jonka Päivikin satu kuuluu lapsuuteni tärkeisiin kirjoihin. Somersalon teoksiin tekisi mieleni tutustua laajemminkin.

Mitä muuten on sitten jäänyt mieleen luetuista?




Kaikesta lukemastani vahvimpana on mieleeni jäänyt  Jim Fergusonin One thousand white woman,  jonka kuvitteellinen, joskin teemaltaan todellisuutta sivuava teos sai minut itkemään.





Koskettavimpia lukukokemuksia oli myös Francine Riversin Vapauttava rakkaus. Se oli samalla myös omalaatuisimpia ja hämmentävimpiä vuoden aikana lukemistani kirjoista. Kaunis, rujo teos, jota kuvaamaan oli vaikea löytää sanoja.

Kaunein tarinan päätöstunnelma löytyy  Jean Websterin kirjasta Vehnäprinsessa.



 

Valoisin tarina oli eittämättä Enid Blytonin The Happy House Children , joka oli myös lapsellisin tarina. Vastavuoroisesti Synkin teos kerronnaltaan ja tunnelmaltaan oli puolestaan Barbara Dimmickin Matkalla huomiseen.









Monenlaista on siis tullut luettua, ihan kaikesta lukemastani en ole syystä tai toisesta postannut. Keskenkin on tainnut jokin kirja  jäädä. Tuleva vuosi taitaa lukemisen suhteen muodostua hieman yksipuolisemmaksi, mene ja tiedä, syynä se, että olen ajatellut jatkaa opintojani ja se muodostaa omat rajat lukemiselle ainakin alkuvuodesta, mutta katsotaan, mita vuosi tuo tullessaan.