Agatha Christie: Rikos yhdistää!

Agatha Christie

Rikos yhdistää

Alkuteos: Partners in crime

Suomennos:Aulis Rantasen johtama Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksen 3. vuosikurssin työryhmä 1984

WSOY, 1986

302 s.

 

 

 

Sisältää 15 lyhyttä rikostarinaa, joita selvittämässä ovat Tommy ja Tuppence -parivaljakko. Pari on ollut aviossa kuutisen vuotta ja Tuppence tuntee itsensä kyllästyneeksi ja kaipaa seikkailua. "Eikö sinua haluttaisi lähteä ajamaan takaa saksalaisia vakoojia?" Kysyy Tuppence tympääntyneenä päiviensä yksitoikkoisuuteen. Arkielämä ei ole sellaista, kuin olisi luullut.

Eipä aikaakaan niin heitä tulee tapaamaan hra Carter, Tommyn pomo Salaisesta Palvelusta, jossa Tommyllä on toimistotyö. Carter kehottaa Tommy ja Tuppencea ottamaan haltuunsa Kansainvälisen etsivätoimiston Bloomsburyssä, jonka omistaja on "valtion hoteissa". Tommyn pitäisi ottaa tämän hra Theodore Bluntin identiteetti omakseen. Carter varoittaa Tommya ja Tuppencea pitämään silmällä erityisesti numeroa kuusitoista, johon kätkeytyy jotain vaarallista. 

Tarinoissa vaihtelee erilaiset tapaukset, joita T&T selvittävät. Apunaan heillä on Albert, josta en ole oikein päässyt perille, kuka hän on ja missä kontekstissa Tommyyn ja Tuppenceen nähden. On varkauksia, katoamisia ja murhia. Tarinat ovat pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisia mutta vauhdikkaita. Punaisena lankana läpi teoksen on paitsi tuo numero 16 ja siihen liittyvä vakoilu-/rikollisjoukon kiinnisaanti, myös Tommyn salapoliisiklassikot kirjahyllyssä. Kussakin selvitettävässä tapauksessa Tommy ja Tuppence omaksuvat jonkin salapoliisikirjallisuudesta tutun hahmon. Näitä hahmoja ovat mm: Sherlock Holmes, Okewoodin veljekset Desmond ja Francis (tässä tapauksessa viitataan Kampurajalka- ja Bulldog Drummond -tapauksiin), McCarty Denny  Riordan hahmoineen, Thorley Colton, joka on sokea, Albert Fee eli Voitto alias Katko ovat hahmoja, joihin viitataan ja neiti Gangesiin, joka toimii Coltonin silminä. Isä Brown sen sijaan on tuttu kirjallisuuden hahmo. Samoin ainakin nimenä tullut vastaan Edward Wallace, Narunpätkä Tommyn taskussa viittaa myös johonkin salapoliisihahmoon, samoin kuin juustokakku ja maito, mutta tästä ei ole tietoa sen enempää, Sitten on hahmo nimeltä Hanaud ja komisario French, Tohtori Fortune ja poliisitarkastaja Bell kuumien voideltujen teeleipien kera, Ja vielä pisteenä iin päällä Christien oma etsivätyyppi Hercule Poirot.

Rikos yhdistää teos on alkujaan ilmestynyt 1929 ja kaikki nuo salapoliisikirjallisuuteen viittaavat tyypit ovat ilmeisesti 1900-luvun alun tai 1800-luvun kirjallisuudesta. Minä tunnistin niistä vain Sherlock Holmesin, Isä Brownin ja Hercule Poirotin. Edward Wallace on kirjailijanimenä tuttu, mutta kaikki muut ovat sitten uppo-outoja, lienevätkö edes suomalaiselle dekkaristille tuttuja. Tuskin kuitenkaan täysin tuulesta temmattuja. Vaikuttaa siltä, että Christie ainakin oli perehtynyt englantilaiseen dekkari-genreen.

Muistelen, että olisin lukenut tämän uudempana painoksena aiemminkin, mutta aivan varma en ole, sillä ajatuksissa kaihertaa erilaiset muistikuvat. Saattaa olla, että sekoitan tämän Mary Higgins Clarkin Tyttöni Sunday -teokseen. Mutta en tosiaankaan ole varma. 

Rikos yhdistää on ihan viihdyttävä lukukokonaisuus jossa ei mässäillä väkivallalla, joskin muutamia karmivia ja vähemmän miellyttäviä aspekteja löytyykin. Teoksen kiehtovimpaa ainesta on humoristisuus ja juurikin nuo uteliaisuutta kutkuttavat salapoliisihahmot, joihin Tommy ja Tuppence eläytyvät tutkimuksissaan. Uskoisin kuitenkin, että käännöksessä tämä hienovarainen vihjailu ei pääse täysin oikeuksiinsa, varsinkin, jos hahmot ovat aivan outoja.

Muutamia huomoita:

Yhden ristiriitaisen kuvauksen teoksesta nappasin: "Verta tippui hitaasti lattialle, mutta itse haava oli jo ajat sitten lakannut vuotamasta." Miten ja mistä verta voi tippua, jos haava ei vuoda?

Kuvaavaa sydämen sykkeestä: "Paljon puhuva hiljaisuuden kieli".

Diktafoni. Kuuntelulaitteesta käytetty sana, joka oli minulle aivan uusi.

Yhteenveto luetusta:

Nyt tekisi mieleni saada käsiini se ensimmäinen Tommy ja Tuppence -tarina, joka on Salainen vastustaja ja mikä vielä kokoelmastani puuttuu. 

Pieni helmet 2024 lukuhaaste kohta 22. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta

...

Muualla luonnehdittua:

Jokke on kaivellut dekkariviitteitä ja pitää parhaana puolena parivaljakon myönteistä otetta

Agatha Christien kirjat -blogissa Rikos yhdistää on arvioijan mielestä "höyhenenkevyttä viihdettä".

Fiona Valpy: Mehiläishoitajan salaisuus!

 

Fiona Valpy

Mehiläishoitajan salaisuus

Alkuteos: The Beekeeper's promise

Suomentaneet Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Otava, 2024

Kannen suunnittelu Mirella Mäkilä

320 s.

Pidin paljon Fiona Valpyn teoksesta Casablankan tarinankertoja. Pidin myös Rue Cardinalen ompelijattarista, vaikka en yhtä paljon. Mehiläishoitajan salaisuus, tai lupaus, kuten alkukieli sanoo, ei yltänyt samalle tasolle kuin aiemmat teokset. 

Valpy jatkaa tutulla sotateemalla, mutta tuo toisaalta esiin myös uudenlaisen näkökulman rinnastaessaan kaksi rohkeaa naista eri vuosikymmeniltä. Tarina etenee kahdessa tasossa. On 1940-luvun Ranska ja Eliane Martin, ja 2017-luvun Ranska ja englantilainen Abi Howes. 

Eliane asuu perheensä kanssa Chateau Bellevuon kartanon alueella vanhassa myllyssä ja hoitaa mehiläisiä. Elianen perheeseen kuuluu isä Gustave, kätilöäiti Lisette, isosisko Mirelle ja pikkuveli Yves. Tärkeässä roolissa on kartanonomistaja Hra Kreivi. Mathieu  Dubosg puolestaan on nuori mies, johon Eliane rakastuu. Elianen ja kyläyhteisön elämä järkkyy, kun Ranska miehitetään ja jaetaan. Elianen kodin vieressä virtaava joki rakaa miehitetyn ja vapaan vyöhykkeen. Kartanon ottaa saksalaiset asuttavakseen tietämättä, että kartanon viinikellarista johtaa salainen käytävä ulos. Elianesta tulee Hra Kreivin ohella vastarintataistelija, joka antaa merkkejä metsissä taisteleville vastarintajoukoille Kreivin välittäessä viestejä kartanon kappeliin piilotetulla radiolla. 

Nykyajassa Abi on tullut joogaretriittiin, kun hän eksyy ja tutustuu Chateau Bellevuon kartanossa asuviin Sarahiin ja Thomasiin, jotka pitävät kesäisin hääpalvelua kartanossa. Abi saa töitä paikassa ja kuulee samalla Elianen tarinan Sarahilta. Elianen tarina tekee vaikutuksen Abiin, joka on kokenut elämässään rajuja ja etsii omaa rohkeuttaan ja itsenäisyyttään. Valpyn rinnastus vastarintataistelijan ja narsistisen miehen vaikutusvaltaa vastaan taistelevan naisen kesken on kiinnostava. Elianea ja Abia ei siis yhdistä mikään sukulaisuus tai muu seikka, kuin se, että molemmat ovat naisia, jotka tarvitsivat rohkeutta elämässään. 

Minun oli ensi alkuun hyvin vaikea päästä juonen kulkuun sisälle. Kerronnallisesti joka toinen luku kertoi Elianen tarinaa kaikkitietävän näkökulmasta, joka toinen luku Abin tarinaa minä-kertojan näkökulmasta. Tarinat yhdistyivät noin puolivälissä, jolloin ilmeni,että Elianen tarinaa kertoo Sarah Abille ja Abi miettii kuulemansa tarinan yhtymäkohtia omaan elämään ja saa voimaa Elianen tarinasta. Vähin erin tarina alkoi kuitenkin ottaa mukaansa ja en malttanut jättää lukemista, vaikka yö oli jo pitkällä. Lopussa tuli taas lukuväsymystä, kun jännitys laukesi ja tarinan jännite purkautui vähän mitäänsanomattomiin tapahtumiin. 

Kiintoisa yksityiskohta oli Elianen sisko Mirelle, joka oli töissä  muotiliikkeessä Pariisissa ja toimi siellä vastarintaliikkeessä omalla tavallaan. Tämä alkoi kilautella kelloja päässäni ja täytyi tarkistaa, mitä olinkaan kirjoittanut Rue Cardinalen ompelijattarista ja kyllä. Mirelle on teosten yhdistävä tekijä, vaikka tässä teoksessa jääkin taustalle.

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 Tunteet, kohta 20. rohkeus

Pieni helmet 2024 kohta 24. Kirja on julkaistu vuonna 2024

---

Hykerryttävän aistillista tykitystä, määritellään Anun ihmeelliset matkat -blogissa teoksen sisältöä . Itse en ihan tähän näkemykseen päässyt, mutta tiivistyvää jännitystä kyllä teoksessa on.

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja!

Lisa Wingate

Kadonneiden rakkaiden kirja

Alkuteos: The book of Lost friends 

Suomentanut Elina Salonen

Sitruuna, 2023

461 s.

Aloitus: Opettajan sormelle laskeutuu leppäkerttu keveästi kuin höyhen. Se on kuin elävä jalokivi, pilkullinen rubiini, jolla on jalat. Tuulenvire houkuttelee vierailijan pian lentoon, mutta sitä ennen opettaja muistaa vanhan lastenlorun: Leppäkerttu, leppäkerttu, minne nyt meet? Koti on tulessa ja lapset kadonneet.

Leppäkerttuloru on kovin pessimistinen ja synkkä verrattuna suomalaiseen loruun, jossa leppäkerttua kehotetaan lentämän ison kiven juureen, jossa sille keitetään puuroa. Kadonneiden rakkaiden kirja ei kuitenkaan aiheestaan huolimatta ole pessimistinen eikä synkkä teos, vaikka surua ja murhetta, kauhua ja kamaluutta tapahtuukin. 

Kerronta etenee kahdessa tasossa, kahden minäkertojan kautta. On menneisyys ja nykyisyys Augustinen kaupungissa, Louianassa. 1875 Hannie Gosset kertoo omaa ja perheensä tarinaa sisällissodan jälkeisissä tunnelmissa. Hannien omaiset, äiti ja sisarukset on myyty kuka minnekin, Hannie on päässyt palaamaan Gossettien kartanolle vapaana työläisenä, tuttujen orjatoverien luokse. 1987 osin italialaista sukua oleva Benedetta (Benny) Silva on aloittanut opettajana Augustinessa, köyhien lasten koulussa ja yrittää saada oppilaansa kiinnostumaan kirjalisuudesta. Ensin luetaan Eläinten vallankumousta, mutta sitten kuvaan astuu suvut ja salaisuudet.

Kerronta etenee vuorotellen näiden kahden minäkertojan kautta ja lukujen välissä on sanomalehti-ilmoituksia, joita vapautetut orjat ovat laittaneet kristilliseen lehteen löytääkseen kadonneita omaisiaan ja rakkaitaan.

Menneisyydessä Hannie joutuu seikkailuun lähtiessään etsimään kartanosta paperia, jossa luvataan kymmenen vuoden vuokraviljelyn jälkeen palstan omaksi saamista. Kartanon isäntä hra Gosset on kadonnut ja hänen jälkisäädöstään on etsimässä myös tytär Lavinia avioliitosta ja tytär ei avioliitosta Juneau Jane. Hannie pukeutuu pihapojaksi ja lähtee kuljettamaan Laviniaa ja Juneau Janea hra Gossetin asianajajan luokse, mutta reissu kääntyy hengenvaaralliseksi. 

Nykyisyydessä Benny alkaa tutkia Gossetin kartanon menneisyyttä ja saa lopulta vastaansa Gossetin kartanon jälkeläishaaran ja kaupungin silmäätekeviä.

Kadonneiden rakkaiden kirja on notkeasti etenevä tarina, mukaansa tempaava ja koskettava lukuromaani yhteisöllisyyden merkityksestä ja historian, omien sukujuurten tuntemisen tärkeydestä.

---

Pieni Helmet 2024 kohta 20. Kirjan nimessä on sana kirja,

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet. Kohta 16:  odotus tai kaipuu

 ---

Muualla tuumittua.

Kirjojen kuisketta: Kadonneiden rakkaiden kirja viestii historian tuntemisen tärkeydestä. 

Kirjarouvan elämää: Teoksessa erityisesti naiset saavat äänen

Kirjakaapin avain: Kiehtova miljöö

Florence Barclay: Valkeat sisaret

Punainen  ja valkoinen ruusu liittyvät teoksen juoneen

 

Barclay: valkeat sisaret

Alkuteos: 

The White Ladies of Worcester: A Romance of the Twelfth Century

Suom. Toivo Wallenius

WSOY, 1919

Luettu Projekti Gutenberg -versiona

Florence Barclayn Valkeat sisaret tai Valkoiset sisaret sijoittuu kahdennelletoista (1100)-luvulle, ritarien ja ristiretkien aikaan. Teoksen päähenkilö on Mora D'Norelle, nuori englantilainen aatelisnainen, joka sisarpuolensa pettämänä uskoo kihlattunsa Hugh D'Argenten pettäneen hänet ja ottaneen toisen puolison. Mora menee Worcesterin Valkoisten sisarten luostariin ja nousee luostarin priorittareksi eli johtajaksi. 

Maallikkosisar Mary Antony on vanha, hieman erikoinen henkilö, ilmeisesti keittiöllä töissä, joka rankaisee henkiöitä laittamalla keittoihin jotain , mikä ei sinne kuulu. Mary Antonyllä on tapana ruokkia pientä punarintasatakieltä ja tarkistaa nunnien lukumäärä herneiden avulla heidän liikkuessaan kappelin ja luostarin välillä. Erään kerran hän saa yhden henkilön liikaa. Kuka on tuo ylimääräinen henkilö?

Mary Antony puhuu asiasta priorittarelle:

Hänen huulensa liikkuivat, ikenet kalisivat vastatusten; silmissä pälyvä pelko anoi apua "Kaksikymmentä Valkoista sisarta lähti messuun", kuiskasi vanha maallikkosisar. Niitä on palannut yksikolmatta" ---- ja hänen kerallaan tuli jäätävä tuulenpuuska ja rajusään synkeys.

Sisar Agatha raukka on  palannut joukkoomme. Näin hän uskoo.

Mora-prioritar ottaa asiasta selvää ja saa todeta, kuinka

hilkan pudotessa alas prioritar näki edessään kasvot, joita hän ei ollut odottanut näkevänsä jälleen elämässä — sen miehen kasvot, joka muinen oli ollut hänen lemmittynsä "Hugh!

Ritari Hugh D'Argente on palannut ristiretkeltä Pyhästä maasta ja saanut kuulla, että Mora on luostarissa. Huhg on edelleen naimaton, rakastaa Moraa syvästi ja haluaa hänet puolisokseen. Mutta kuinka saada Mora pois luostarista? Mora on päättäväinen uskossaan ja luostarilupauksessaan.

Kuvaan ilmestyy Worcesterin piispa, joka tuntee hyvin niin Hugh:n kuin Morankin. Piispa saa kuulla dilemmasta ja alkaa toimia. Hän hankkii paavilta erityisluvan Moralle, jonka Mora tallaa jalkoihinsa, mutta paperi on ollut vain jäljennös. Mora taistelee maallisen ja taivaallisen kutsunsa välillä, mutta antautuu lopulta, kun saa kuulla Mary Antonyn näyn, jonka tämä on nähnyt. 

Rakkaus, kutsumus, petos, siinä teemoja, joista tämä teos on koostettu. Erityisesti korostuu petos. Voiko toinen petos tehdä tyhjäksi toisen petoksen? Teoksen moraalipohdinnat ovat mielenkiintoisia, erityisesti piispan, joka on itsekin rakastunut Moraan ja haluaa vain tämän onnea ja mielen tasapainoa. 

Teos on vanha ja kieli sen mukaista. Toisaalta jotkut sanavalinnt, kuten murkina pompahtaa esiin tekstistä poikkeavina ja epäluontevina, varsinkin kun sana kuudan on  runollista kieltä ja kuvaus muutenkin on osin romanttista ja tunteikasta, vaikka mukaan toki mahtuu kaikenlaista sekamelskaa ja nunnakunnan joukossa tapahtuvaa tunteenpurkausta. Murkina vain kuulostaa sanastossa niin poikkeavalta. 

Tulkaa, tyttäreni", lausui piispa hilpeästi. "Me kirkon ihmiset, me tunnemme näiden  varhaisten hetkien arvon, murkinoikaamme yhdessä."

Toisaalta tekstissä on kohtia, jotka pistävät hymyilyttämään, kuten tämä:

Eivät mitkään luostarin muurit voisi kauan erottaa toisistaan huulia, jotka olivat kohdanneet toisensa ja imeytyneet toisiinsa molemmin-puolisen tarpeen kiihdyttäminä. 

Mielenkiintoinen on myös  kuvaus taimenten kutkuttamisesta. Pitkävillainen-sana mietitytti. Se ei tarkoittanut pitkävillaista lammasta vaan oli jonkinlainen laatusana kuvaamassa ihmisen luonnetta, näin ymmärsin, mutta millainen on pitkävillainen ihminen?

Koska kyseessä on katolisuuteen ja luostarielämään sijoittuva teos on sanastossa myös paljon sanastoa, joka avautuu vain asiaan perehtyneille, kuten: skapulario, refektorio, klerestorios, veliinipaperi. Myös latinaa löytyy: "Levavi oculos meos in montes", tai "Benedictio Domini sit vobiscum" 

Luin tätä vähin erin muiden lukemisten ja tekemisten lomassa ja aikaa kyllä meni ennen kuin sain tämän loppuun. Ei tämä ihan tyhjänpäiväinen teos ole. Toivoisin jopa, että tästä tulisi uudistettu suomennos. Esimerkiksi "Erinomaisen hienon tuoksun leyhkä" voisi tällöin saada uusia hienoja sävyjä. Teosta löytyy kyllä antikvariaateistakin useampinakin laitoksina, joista ruusuin koristettu punakantinen painos miellyttää kovastikin taiteellista silmääni.

Tässä viellä muutamia lausahduksia, jotka nousivat tekstistä.

Tyhjät päät särkyvät helposti kuten tyhjät munankuoretkin.

Elävissä kuolee jotakin aina kun he puhuvat pahaa kuolleista.

Minulla on joukko vanhoja teoksia katsastettuna Gutenbergista, jotka kiinnostaisivat, mutta täytyy sanoa, että tietokoneen näytöltä ei ole lainkaan yhtä luontevaa lukea kuin kirjasta. Omat hyvät puolensa toki on sillä, että on tällainen palvelu kuin Projekti Gutenberg.

Seinäjoen kaupunginkirjasto lukuhaaste 2024, Tunteet, kohta 5: hengellisyys. Tässä oli vahvan katolisuuden ohella jotain kirkasta ja pyhää, jonka protestanttikin voi jakaa.

Liisa Ottonen: Hurja tyttö!

 

Liisa Ottonen

Hurja tyttö

Karisto, 1946

138 s.

Me laitamme puhelimen Mökkin, - oli ali keksinyt eräänä päivänä.  --- Mistä me puhelimen saamme? --- oli Laura älynnyt kysyä. - Romukaupasta, --- tiesi Ali. - Ei saarella ole romukauppoja. - Tilataan Helsingistä. Romukaupoissa eivät tavarat maksa liikaa, --- sanoi Ali. Tytöt olivat pohtineet asiaa. Laura oli muuttunut vähän omituisen näköiseksi. Niin omituisen, että Ali oli kysnyt, mikä häntä vaivasi. - Tyylivaisto, --- vastasi Laura. - Hajuaistin minä ymmärrän. Ja ... Ali ei voinut jatkaa, kun Laura sanoi: - Mökki on vaha. Satoja vuosia vanha.Mökki on mata, hiljainen, uneksiva. Puhelin särkisi pahasti Mökin tyylin. Tuo Laura on ihmeellinen! Tuo Laura on sitten ihme: sillä on tyylivaisto. Se on niin taiteellinen joskus, ettei sitä jaksa tajuta, oli Ali ajatellut ja sanonut. - No, ei laiteta puhelinta.

Teoksen päähenkilö on Ali Koivu. Hänen paras ystävänsä on pari vuotta nuorempi Laura. Ali kuvaa itseään hurjaksi tytöksi, mutta se, miten itse hurjan ymmärrän ei ihan mene yksiin Alin luonteen kanssa. Ali on enemmänkin ajattelematon, nopeasti innostuva ja tämä innostuminen asioista saa hänet pulaan. Kuten silloin, kun Ali keksii, että he täytyy alkaa tehdä hyväntekeväisyyttä. Hän ottaa Lauran kanssa kauppias Ahlmanilta 250 kpl arpoja ja lupaa myydä ne, mutta myyminen ei olekaan niin helppoa kuin ensi alkuun luulisi. Myymättömät arvat pistetään sivuun, kun Ali keksii että he voivat tehdä hyväntekeväisyyttä itselleen. Hän on nähnyt mainokset Täplä-kesakkovoiteesta.

Tässä kuitenkin tyylivaisto pettää niin Alin kuin Laurankin, vaikka Laura yrittää toppuuttaa Alia sanomalla, että ei osteta kesakkovoidetta.  Ali on kuitenkin "ruusuposkien ja persikkaihon." lumoissa ja sanoo, että ei kai 12-vuotias halua olla ryppyinen. Vaan kuinkas käy, kun voide on hankittu ja taputeltu kasvoille. Tyttöjen naama paisuu ja muuttuu punaiseksi kuin rapu keitettäessä.

Ali kirjoittaa päiväkirjaansa, Kirjailijattaren muistelmat. "Nyt minulla on kokemuksia. Järkyttäviä kokemuksia elämäsätä ja kauneudesta".

Ali ja Laura lähtevät satamaan ja tapaavat Maken, joka on hankkinut vanhan veneen ja kunnostaa sitä. Ali ja Laurakin saavat ruveta hommiin, maalaamaan alulautoja ja tervaamaan laitoja. Sitten lähdetään vesille ja joudutaan uuteen pulaan. Siinä rytäkässä Ali kadottaa mukaan ottamaansa arpaliputkin. Mikä nyt eteen. Ali on ihan surkea, kun miettii, mistä hän saa arpalippujen hinnan kauppiaalle. Kaikki päättyy Maken pihakutsuihin, joita hän viettää 50-vuotisjuhlansa kunniaksi jo etukäteen. Ja Ali saa huomata, että kaikki "Osaa olla ihanaa! Sentäänkin! Jo osaa.

 Hurja tyttö on ihan metka ja luonteikkaasti kirjoitettu tyttökirja ajalta menneeltä. Huomasin kuitenkin, että teoksella on ihan ajankohtaista sanottavaa, mitä tulee Täplä-voiteisiin. Silmiin osui ohimennen jokin otsikko lasten ihovoiteiden käytöstä. Tässäkin kirjassa äiti sanoo Alille, että tämän ei vielä siinä iässä tarvitse mitään ihovoiteita.

Outo sana:

Onkari. Miä ehdin jo mielessäni miettiä, mikä se mahtaa olla, se Onkari, kun selitys jo seuraa: kyse on valtamerilaivasta. Sen sijaan sanaa kaavinoissa ei selitetä.

Mietin myös minne päin Suomea tarina mahtanee sijoittua. Saaresta puhutaan ja satamakin on. Tervantuoksuakin on. Viittaus Krimin. tai paremminkin Oolannin-sotaan tuo mieleen Ahvenanmaan, mutta en kuitenkaan tätä ihan Ahvenanmaalle sijoittaisi. Krimin-sotaan liittyen Loviisa tai Kymi (Kotka) tulisi satamakaupunkeina ehkä ennemminkin kyseeseen.

Englantilaiset sotalaivat olivat tulleet salmen edustalle. Se tapahtui kesäkuun 1. päivänä 1855. Salmelle eivät laivat päässeet, salmeen oli laitettu esteitä, upotettu kiviarkkuja. Englantilaiset lähtivät silloin laivoistaan veneellä. Eräs kiven takana rannalla ollut saarelainen sihtasi ja ampui. Luoti osui englantilaiseen, meni nuoren upseerin sydämeen suoraan. Ja siihen se sota loppui. Veneet kääntyivät takaisin, sotalaivat poistuivat salmen edustalta. Upseeri haudattiin salmen rannalle. Saarelaiset ovat laittaneet englantilaisesta laulunkin. --- --- Tämän salmen hietapenkereellä on yksi hautakumpu pieni vaan, jonka alla lepää levossansa yksi engelsmanni, 

En tiedä, kuinka tosi tämä tapahtuma on. En ainakaan onnistunut äkkiseltään löytämään mitään erityistä tuohon päivämäärään liittyen. 

Teoksen päähenkilö Ali haaveilee kirjailijanurasta, ystävänsä Laura taiteilijuudesta. Kulttuuriviitteitä on ainakin tyttöjen nukkien nimissä.

Lauran nukkien nimet ovat: Lucia Nifontova, Maggie Gripenberg, Isolde ja Ester. Alin nukkeja: Selma Lagerlöf, Mary Marck ja Eine Laine. 

 Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet: kohta 15: Nolous, koska tyttöjen ihonhoitokokeilu johti melko noloon tilanteeseen.

Irja Lounaja: Rakas syntipukki!

 

Irja Lounaja

Rakas syntipukki - Minun saksalainen sotani

WSOY, 2002

413 s.

 

 

 

Teoksen motiivi:

"Joskus yli viisikymmentä vuotta sitten palattuani Suomeen tahattoman pitkäksi venyneeltä Saksan-matkaltani yksi ja toinen ystävä ja kylänmies lausahti: "Kirjoittaisit noista ajoista!" ---- Tekstit välittävät lukijalle --- tavallisten nuorten vuoropuheluita ja mielialoja."

Tekstit koostuvat kirjeistä, joita kirjailija kirjoitti sota-aikana suomalaiselle sotilaalle ja päiväkirjaotteista.

Eletään jatkosodan aikaa. Teoksen päähenkilö Maria (Irja Lounaja) on lähtenyt Saksaan töihin, haaveilee opiskeluista yliopistossa ja käy kirjeenvaihtoa suomalaisen sotilaan kanssa. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Kasseliin ja Muncheniin.

Heränneitä ajatuksia lukijan mielessä

Miksi Maria eli Irja lähti Saksaan töihin? Mikä hänen suhteensa oli ajan politiikkaan? Ihailiko hän natsiaatetta? Tähän ehkä antaa vastauksen Marian antama vastaus eräälle henkilölle, joka katsoi häntä "hieman karsaasti", että hän ei ole "valtakunnan saksalainen" vai oliko se kansalainen. Mariahan, jota kirjeissä kutsutaan kisuksi, oli suomalainen. Teoksessa ei muutenkaan ole juurikaan natsismista mainintoja. Hitleriin viitataan muutamia kertoja, mutta ei mitenkään ihaillen. Maria ei tee natsitervehdystä, kuten jotkut hänen "kollegansa".

Elämä Saksassa ei välttämättä ole helppoa. Sääntöjä on monenlaisia. Ihmetyttää se, että Suomeenkaan ei voi niin vain matkustaa takaisin. Eikä liikkua paikasta toiseen niin vain.

Juutalaisiinn viitataan muutamia kertoja. 

Vieraista tutustuin parhaiten stuttgartilaisen varakkaan liikemiehen rouvaan. Heillä on kotonaan jopa sauna. Hän uskoutui kerran, että hän muutama vuosi sitten etsi miehensä kanssa uutta taloa. Heidän käydessään tutustumassa yhteen tarjoukseen mies ihastui kovasti. Se täytti monessa suhteessa hänen toiveensa, mutta vaimo tunsi outoa levottomuutta ja ahdistusta eikä voinut yhtyä miehensä innostukseen. Vaimon pyynnöstä mies otti selvää talon entisestä omistajasta: hän oli ollut j u u t a l a i n e n.

Nämä maininnat ovat hämmentäviä. Tässä kohdassa erityisesti fonttiratkaisu korostaa sitä, että se, että talon entinen omistaja oli ollut juutalainen olisi merkityksellinen seikka. Miksi juutalaisuus olisi tuonut ahdistusta uudelle omistajalle. Onko kyse antipatiasta, rasismista vai vain toteamisesta? Juutalaisvainoista tai siirtämisistä ei otteissa ole mainintoja ennen kuin vasta Saksan antautuessa, jolloin saksalaisille näytetään amerikkalaisten toimesta filmejä keskitysleireistä. Maria menee amerikkalaisten töihin. Ilmeisesti kyseessä on Marian taholta kuitenkin vain huomiointi ihmisten arjessa.

Kirjallisuusviitteitä:

Teoksessa on joitakin kirjallisuusviitteitä, mm. Uuno Kailasta ja Goetheä lainataan. Teos päättyy Rainer Maria Rilken runoon Syyspäivä. 

Lopputulemana Rakas syntipukki tuo hyvin esille tavallisen nuoren ihmisen ajatuksia ja elämää sota-aikana. Ei niinkään poliiittista ideologiaa. Itse sodasta ei juurikaan puhuta. Pommitukset tuovat sodan lähelle. Suhtautuminen suomalaisiin muuttuu Suomen antautumiseen. Koti-ikävä alkaa vaivata. Mutta miten päästä takaisin koti-Suomeen? Se onnistuu vasta vuosien päästä, kun sota on sodittu ja olot alkaneet vakiintua ja yhteydet palautua. Siihen vaaditaan kuitenkin takuumiehiä Suomen puolella  ja kuulustelut Hangossa ovat omaa luokkaansa.

Mielenkiintoinen teos, joka toi uudenlaisen näkökulman aikaan ja aiheeseen. Toisaalta jätti paljon kertomattakin. 

Lea Toivola on blogissaan valottanut teosta hyvinkin monipuolisesti ja avartavasti.

Joy Adamson: Pippa - Savannien kaunotar!

 

Kuva: Pippa Rojuwera-joella.

Joy Adamson

Pippa - Savannien kaunotar

Alkuteos: The Spotted Sphinx

Suomentanut Heidi Järvenpää

Otava, 1969

"Syyskuussa 1964 eräs ystäväni pyysi minua adoptoimaan kahdeksan kuukauden ikäisen naarasgepardin."

Näin alkaa tarina Pippasta. Englantilaisen perheen lemmikistä, jonka Joy Adamson ottaa hoteisiinsa ja palauttaa takaisin luontoon.

Joy Adamsonin kirjat Elsa-nimisestä leijonasta on ehkä kirjailijan tunnetuimpia teoksia.  Itsekin niitä joskus nuoruudessani muistelen lukeneeni. Pippa-kirjankin muistan nähneeni lapsuuskodissani, mutta lukeneeksi en ole tätä tullut aiemmin. En ainakaan muista.

Teoksen miljöö on afrikkalainen luonnonsuojelualue, tarkemmin sanoen ollaan Keniassa. Olen määritellyt tämän elämänkerralliseksi/muistelmaksi, vaikka teos ei kerro niinkään Joy Adamsonista itsestään vaan keskittyy Pippaan ja gepardeihin. Välillä viitataan Joyn puolisoon Georgeen, joka elää toisella leirillä leijonien kanssa. Pääpaino kerronnassa on täysin eläimissä. Ihmissuhteista ei juuri puhuta ja se, mitä mainitaan on suhteessa eläimiin.

Kyllähän tämä oli ihan kiintoisa teos, josta sai yllättävääkin tietoa gepardeista.

"Vaikka gepardi on kaikista villeistä kissaeläimistä helpoimmin kesytettävä, sen tavoista luonnonvaraisessa elämässä tiedetään vähän. Gepardit ovat siinä suhteessa ainutlaatuisia, että niissä yhdistyvät yhtä hyvin koiran kuin kissankin luonteenominaisuudet, ja vaikka ne lutetaan kissaeläimiin, ne eivät oikeastaan sovi mihinkään luokkaan muiden eläinten kanssa."

Gepardit ovat lyhyellä matkalla maailman nopeimpia ja niiden on todettu saavuttavan yli 96 km:n tuntinopeuden. Gepardeilla on kevyet luut, pieni pää, pienenpieni leuka ja pitkät hoikat jalat. Koiran tsavoin gepardit eivät voi vetää kynsiään piiloon, kuten kissat voivat. Se istuu kuin koira ja metsästää kuin koira. Sen sijaan jäljet, kannusvarpaan käyttö ja kyky kiivetä on kissaeläimille tyypillisiä. Kissaksi luokitellulla Pippalla oli myös voimakas noutamisvaisto. 

Tunnistaisinko eri kissaeläimet toisistaan kuvien perusteella? Tämän teoksen luettuani tunnistaisin ehkä gepardin, sillä sen ruumiin rakenne on hyvin erilainen verrattuna muihin kissaeläimiin. Hieman etsittyäni vertailukohtaa, niin se muistuttaakin hieman vinttikoiraa. Leopardin ja gepardin eroista täplien suhteen, minun täytyi myös ottaa selvää ja kyllähän nämä ovat hyvin erilaisia. 

Sitä en voi kuitenkaan tajuta, kuinka Joy pystyi erottamaan Pippan kolme pentua Whityn, Tatun ja Mbilin toisistaan, sillä minä en ainakaan pystyisi. Tosin pentujen käyttäytyminen erosi toisistaan, mikä saattoi auttaa tunnistamisessa, mutta silti. Teoksessa on paljon valokuvia, sekä mustavalkoisia että värikuvia.

Teoksessa viitataan Evelyn Amesin teokseen Itä-Afrikan safarikokemuksista, jota Joy lukee pöydällä istuen, koska maa on mutavellinä. Harmi, että en löytänyt asiasta mitään suomenkielistä tietoa, mutta englantilainen teos A glimpse of Eden vaikuttaisi kovinkin kiinnostavalta ihan taiteellisena teoksena. En tiedä, oliko tuo Joyn lukema teos vai viittasiko hän johonkin toiseen teokseen. Kirjallisuusviitteenä kuitenkin uteliaisuutta herättävä. 

---

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 16: Kirjassa on valokuvia